Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2010

On niin helppo unohtaa tuttavan  ja joskus hyvän ystävänkin syntymäpäivä ja joskus omakin. Itseasiassa viimeksi mainitun haluaisin unohtaakin ainakin  osittain. Nimittäin olisi kiva, jos ei tarvitsisi ollenkaan ajatella sitä, kuinka monta vuotta silloin oikein täytänkään. Facebookissakin  olen ilmoittanut syntymäpäiväni ilman vuosilukua.  Mitä se kenellekään kuuluu, minkä ikäinen olen?  Sitä paitsi niin on tehnyt minua huomattavasti nuorempi tyttärenikin.

Silloin lapsena ja nuorena, kauan kauan sitten,  syntymäpäivä oli äärettömän tärkeä tapahtuma. Varsinkin kun  täytti tiettyjä vuosia, ja sai sen jälkeen osallistua aikuisten rientoihin ja juominkeihinkin.  No, nyt silläkään ei ole minulle enää niin suurta merkitystä. Lasin kallistelukin on supistunut meidän huushollissa lähes kokonaan pelkästään juhliin ja merkkipäiviin.

En minä nyt tiedä, johtuuko tuo muistamattomuus ikääntymisestä. En minä ainakaan usko, että se mitään dementian tapaista olisi. Olinhan jo lapsena pikkuvanha ja hajamielinen,  ja kesämökkinaapurin setä kutsuikin minua professoriksi. Ja me kävimmekin läpi monia antoisia filosofisia keskusteluja.

No, nyt minusta on tullut Paperivuorineuvos, kun on niin helppo kerätä lehdistä kaikenlaisia juttuja, joita saattaisi joskus tarvita, vaikka Italian suomalaisten Mansikka-lehteen siteerattaviksi.  Niin ja kyllähän niitä on käytettykin. Mutta niille vanhemmille lehtileikkeille käy helposti niin, etten enää muista, missä ne ovat paperivuorien keskellä. Olen kyllä kuullut tuon ohjeen: paikka kaikille ja kaikki paikalleen. Mutta minkäs sille mahtaa, kun entistäkin hajamielisempi Paperivuorineuvos mietiskelee niitä näitä ja ennen kaikkea, mitä pitäisi seuraavaksi kirjoitella.

Mutta on toki myös asioita, tapahtumia ja kiusalllisia tilanteita, joita ei unohda koskaan. Kaikki mahdolliset tunnustukset jäävät kyllä elävinä mieleen.  Niin kuin myös koetut vääryydet ja itse aiheutetut mokat.  Ne sitä muistaa varmaan vielä kuolinvuoteellakin. Niitä ei ole helppo unohtaa.   (RVC)

Mainokset

Read Full Post »

… löysin tämän, kauan sitten kirjoittamani  runon tapaisen, joka sai nyt uuden ulkoasun.


PESSIMISTI?

Sahatkaa
sahatkaa ihmisiä
silmiin, sillä ihminen
ihmisessä on pettymys.
Jollei niin olisi, voisin kulkea
vapaasti unohdettujen kaupungin
kuumia katuja, tuntematta ikävää,
laulaen unohdettujen lauluja,
sydämessä toivo
sateisesta aamusta
ja sateenkaaren kosketus
silmieni lumessa.

(RVC)

Read Full Post »

”Eksyin” joitakin päiviä sitten Hämäläis-Osakunnan nettisivuille, ja totesin, että vielä se Holli eli Hämäläis-Osakunnan Laulajat-niminen kuoro on yhä voimissaan. Mukava yhteensattuma, kun olin jo sitä ennen aikonut laittaa blogiini oheisen artikkelini, joka julkaistiin Hämäläis-Osakunnan vuosikirjassa 1969,  ja joka kertoo Hollilaisten matkasta Itävaltaan kyseisenä vuonna. Se oli myös allekirjoittaneen ensimmäinen ulkomaanmatka, jollei ota huomioon sotalapsena oloa Ruotsissa alle kaksivuotiaana. Tuosta matkasta on tosiaan jo hurjasti aikaa, ikuisuus melkein. Ei voi kuin todeta, että ”Tempus fugit!” Artikkelin otsikkona oli:

Se oli sitä aikaa, kun HOL valloitti Keski-Eurooppaa

Laulu Suomen soi – monen sadan metrin korkeudessa eräällä Schlögenin vuorella, minne innokkaimmat hollilaiset vuoristokiipeilijät olivat nousseet ihailemaan Tonavan juuri sillä kohdlla tekemää 180 asteen mutkaa (Donauschlinge). Ja se soi kaikkialla Itävallassa, minne Hämäläis-Osakunnan Laulajat poikkesivat heinäkuun 4.-11. päivinä 1969. Matkalle osallistui 44 suomalaisen ja yhden amerikkalaisen (Jeanette Curry) hollilaisen lisäksi muutama vaimo ja seniorilainen, jotka antoivat laulajille niin tuiki tarpeellista henkistä tukea.

Kuoron osallistumisvahvuus olisi ehkä ollut suurempikin, mutta se, että jokainen maksoi oman matkansa, asetti luonnollisesti rajoituksia monille. Ratkaisevalla tavalla vaikutti matkan onnistumiseen ja ylipäänsä toteutumiseen oiva matkanjohtajamme Mr. Masa (Martin Tukiainen), joka suoritti kotimaassa kaikki valmistavat järjestelyt ja piti meidät Itävallassa aina tilanteen tasalla.

Wienissa viivyttiin kaksi vuorokautta, (no, Wien on aina Wien…) ja yksi päivä kierrettiin Welsissä (huh, huh!). Griesckirchenistä käsin tehtiin kiertoajelu Ylä-Itävallassa ja pitkä retki henkeä salpaaviin alppimaisemiin, joka muodostui odotettua jännittävämmäksi. Menomatkalla sattui näet peni kolari itsepäisen, paikalle poliisia vaatineen itävaltalaisen kanssa,  ja paluumatkalla kuskimme testasi ajotaitoaan ja tietä mutkaisella, ahtaalla ja pilkkopimeällä vuoristopolulla, jota kukaan ei ollut ennen linja-autolla ajanut. Siinä moni katseli kasvavin kauhun tuntein vieressä ammottavaa rotkoa lukien isä-meitää ja pahoitellen, ettei lähtisi sieltä selvänä…

Kuoro valloitti itävaltalaisia kolmella virallisella konsertilla Welsissä, Tollet-nimisessä linnassa ja Bad Schallerbachissa sekä monilla epävirallisilla esiintymisillä mm. Grinzingin viinituvassa (miten se viini maistuikaan Wienissä!),  Bad Schallerbachin ja Welsin asemilla, Kremsmunterin luostarin pihalla jne.

Itävaltalaiset valloittivat meidät joka paikassa välittömyydellään ja ystävällisyydellään. Oli sykähdyttävää nähdä millä tavalla he ottivat vastaan meidän laulumme. Aplodeista ei ollut tulla loppua ja kuvitelkaapa – konserttiyleisö seisoi Welsissä konserttitalon portailla laulamassa jäähyväisiksi vierailevalle kuorolle. Sellaista voi tapahtua vain Itävallassa.

Mitä tapahtuisikaan, jos Suomessa jotkut innostuisivat purkamaan elämäniloaan lauluksi jossakin kapakassa – ulos varmaan lentäisivät. Siellä alkoi viinikarahveja virrata pöytään muiden vieraiden toimesta… Erityisen kiitoksen ansaitsivat luonnoillisesti itävaltalaiset isäntämme. Ylä-Itävallan musiikkiopiston musiikkikonsulentti Ernst Huber, viikon pääjärjestäjä, welsiläiset kapellimestarit Walter Kögler ja Hermann Derschmidt sekä apteekkari WolfgangRizy, joka toimi vieraanvaraisena isänstänämme Alpeilla. Mainittaman pitää myös se sympaattinen sitransoittaja, joka ei tuntenut nuottiakaan, mutta jonka sormissa tuo itävaltalainen kansansoitin sykki elämäniloa niin kuin vain taitajan käsissä.

Itävallan matka ei ollut mikään turistimatka, vaikka siitä tiukan ohjelman puitteissa otettiinkin irti kaikki mahdollinen. Kolme konserttia ja radionauhoitus neljänä peräkkäisenä päivänä käy työstä jo amatöörikuorollekin. Kiitos kuoronjohtajamme Martti Neuvosen väsymättömän uurastuksen ja kuorolaisten loppua kohti kohonneen innostuksen ne onnistuivat. Tästä oli varmaankin parhaana osoituksena jugoslavilaisen professorin, rouva Trudin sanat:

Tästä oli varmaankin parhaana osoituksena jugoslavilaisen professorin, rouva Truda Reich-Ribarin sanat:  – Olen kuullut monia nuorisokuoroja, mutta yksikään niistä ei ole tehnyt minuun niin syvää vaikutusta kuin HOL.  – Sanojensa vahvistukseksi rouva Reich-Ribar esitti meille kutsun tulla samanlaiselle konserttimatkalle Jugoslaviaan seuraavana keväänä. Jos Luoja suo voimia (= laulajia) ja rahaa (jota kyllä tarvitaan), niin lähdetään,  tuumasivat hollilaiset silloin.

oooooo

PS. Näin kirjoitin silloin aikoinaan nimellä Ritva Siitonen.  Se oli todella hieno reissu.  Olin jonkin aikaa vielä mukana kuorossa, mutta jatkaessani opiskelua, elämääni  tuli muita  jännittäviä asioita kuorolaulun tilalle.  (RVC)

Read Full Post »

…. Alessandro Maccarin mukaan

1)  Sauna. Suomalaiset sen keksivät. Monista jäljittelyistä huolimatta alkuperäinen on yhä paras.

2)  Juhannus,  jolloin koko kansakunta on kesämökillä järven rannalla  ja huvittelee puunhakkuulla,  makkaran grillaamisella, oluen juonnilla, taistelemalla hyttysiä vastaan ja jotkut onnettomat hukkuvat järviin.  Italialaisista aika groteski tapa viettää lomaa.  Suomalaisille tämä kaikki on isänmaallisen hengen huippusuoritus.

3)  Keskiviikkoilta, nk. ”pikkulauantai” on kaikille ulkomaalaisille todella murskaava heidän yrittäessään tulla ajoissa töihin torstaiaamuna. Heille käy täysin selväksi, kuinka paljon parempia suomalaiset ovat voittamaan humalan seuraukset.

4)  Risteilyalukset.  Todella hieno järjestelmä alkoholiveron kierron ja yöelämän yhdistämiseksi.  Idea aluksesta, joka ei mene minnekään, vaan lähtee Helsingistä joka päivä ja risteiltyään 20 tuntia merellä palaa lähtösatamaansa, on vailla vertaansa koko maailmassa.

5)  Loska. Mitä olisi talvi Helsingissä ilman sitä? Se on läsnä kaikkialla marraskuusta toukokuuhun,  ja se pystyy uskomattomalla tavalla luomaan keskikokoista ihmistä pitempiä lammikoita (Hesarinkin mukaan)

6)  Lappi. Todella villi alue, ylpeän saamelaiskansan ja erikoisen eläinvalikoiman harvaan asuttama: tuhat poroa, miljoona hyttystä ja joitakin norjalaisia etsimässä edullisen hintaista likööriä.

7)   Alko. Virallisesti se on valtion monopolin kurimuksessa olevien alkoholijuomien vähittäismyyntiketju.  Euron, globalisaation ja Viroon vievien kantosiipialusten aikakaudella, monopoli horjuu, mutta Alkon johtajat ovat sen oivaltaneet  jo aikoja sitten ja luoneet myymälöihin miellyttävän ilmapiirin vaikuttavine juomavalikoimineen.

8)  Hernekeitto ja perunalaatikko. Parasta mitä suomalainen gastronomia tarjoaa.  Ja halusivat EU:n elintarvikeviraston!  (Ei ansaitse kommenttia!!!)

9)  Pullonpalautus. Alkon myymälöissä pitkät jonot eivät synny juomien ostajista vaan tyhjien pullojen palauttajista. 10 senttiä pullolta.  Tosi kannattavaa!

10)  Naiset. Kauneimmat tulevat kuulemma Turusta, mutta tietyille ulkomaalaisille naisten alkuperällä ei ole suurta merkitystä. .

11)  V e W. Kansakunta joille nämä kaksi kirjainta ovat saman arvoisia (näillä kirjaimilla alkavat nimet puhelinluettelossa ovat samassa osastossa sekaisin) ei voi oll normaali.

12)  Suomen kieli.  Siinä on 15 sijamuotoa, muttei jälkeäkään prepositioista tai artikkeleista.  Siinä ei ole tulevaisuudelle omaa aikamuotoa.  Lisäksi se kääntää sanan “matita”  lyijykynä, joka englantilaisen sanakirjan mukaan äännetään: lew-yew-kew-ner. Todella kunnioitusta ansatiseva kieli.

13)  Verot. Ne ovat Euoopan korkeimpia ja kaikki maksavta ne kiltisti. Jonkin todella perverssin psykologisen mekanismin ansiosta me maaahanmuuttajat nautimme sillä kerskailusta meitä kuuntelevien italialaisten suureksi hämmästykseksi.

14)  Järvet. Viimeisten laskelmien mukaan niitä on 187 888, eli yksi järvi jokaista viittä perhettä kohti. Toisinaan numerot ilmaisevat enemmän kuin sanat.

15) Luottamus. Suomalaiset luottavat toisiinsa niin kovasti, että jonkin ajan  kuluttua me  italialaisetkin teemme samoin.

16)   Puolen tunnin jonotus baariin kello kolmelta aamuyöstä, täydessä seilissä, 20 asteen pakkasessa.  Vain suomalaiset voivat sen tehdä niin rennosti.

17)   Jokamiehenoikeus.  On kyse laista, joka sallii kaikkien ylittää jalkaisin kenen tahansa omistuksessa olevan alueen, yksityisen tai julkisen, edellyttäen, ettei aiheuta mitään aineellista vahinkoa tai häiriötä ihmisille. Muissa maissa (erityisesti Italiassa)  se aiheuttaisi enemmän sosiaalista paineta kuin eläkeuudistus,  mutta äällä asiaa pdetään täysin normaalina.

18)   Olutta. Siinäpä se, kyllä kiitos.  Tavallisesti, paljon.

19)   Kännykät. Missään muussa maailman maassa ne eivät ole siinä määrin levinneet, mutta samalla niin tahdikkaasti käytössä. Suomalaiset eivät puhu puhelimessa, he ripittäytyvät.

20)  Suomalaiset. He kestivät Neuvostoliiton hyökkäyksen talvisodassa (marraskuusta 1939 maaliskuulle 1940),   heillä oli sama Tasavallan Presidentti 25 vuotta (Urho Kaleva Kekkonen 1956-1981), he voittivat jääkiekon maailmanmestaruuden Ruotsissa lyöden isäntämaan joukkueen finaalissa  (1995),   he poistivat käytöstä yhden ja kahden sentin kolikot (tammikuussa 2002).  Mikä ylivertainen kansa!

(La Rondinen pakinasta suomeksi  käänsi   RVC)

PS.  Vastapainona edelliseen postaukseen tuli tässä erään Suomessa asuvan italialaisen ajatuksia Suomesta.  Huvittavaa, eikö totta?  Ja aika osuuvakin tekstiä!

Read Full Post »

Tervetuloa Italiaan!!!

Jos suunnittelet muuttoa tai vähänkin pidempää matkaa Italiaan, tämä on tarkoitettu juuri Sinulle.  Jos olet jo lukenut sen jostain muusta blogistani aiemmin, niin todettakoon, että kertaus on opintojen äiti!

20 hyvää syytä asua Italiassa

1.  Aurinko paistaa suurimman osan vuodesta, joskus liiankin kuumana.  Mutta sää on hyvä keskustelun  aihe varsinkin pilvisellä säällä, miksei ylettömillä kesähelteilläkin. Tai talvella, jos lumi sattuu yllättämään. (Harvoin ainakin suomalaisen näkökulmasta!)

2.  Kirkkoja on jokaisen ulottuvilla. Ne ovat kesällä myös hyviä  vilvoittelupaikkoja. Niissä on sitä paitsi  italialaisittain harvinaisen hiljaista messujen väliajoilla, ja siellä voi hiljentyä muulloinkin arjen kiireen keskellä. Kirkoissa on monesti myös merkittävien taiteilijoiden luomuksia.

3.  Puolet maailman taideaarteistosta on saapasmaassa. Osa jopa piilossa kellarien pimennoissa. Italialaisilla on myötäsyntyisenä kauneusaisti.

4.  Liiallisen kauneus-, taide- ja kulttuuriannoksen seurauksena ilmenevän Stendhalin syndrooman saa torjutuksi, kun asuu Italiassa eikä tarvitse nähdä koko Eurooppaa eikä edes Italiaa viikossa tai parissa.

5.  Pizza. Se alkuperäinen ja maailman paras. Toista kuin Amerikan pizzapulla.

6.  Pasta. Yli neljäsataa toinen toistaan herkullisempaa  pastalajia.  Al dente. Se on ensiarvoisen tärkeää. Muutenkin  hyvä ruoka  on kovassa kurssissa ja hyvä keskustelun
aihe  Slow-Foodin kotimaassa.

7.  Viini ei lopu koskaan. Glögi-tarpeitakin riittää. Ovat kehittäneet jopa Sylvia-glögin. Suomeen vietäväksi.

8.  Laulaa saa oopperan kotimaassa, vaikkei olisi juovuksissa. Ja luvalla sanoen Italiassa myös kokoukset  ja television puheohjelmat ovat usein kuin kohtauksia jostain oopperasta. Päälle laulamisineen. Siitä on kyllä se etu, että säästyy aikaa, kun kaikki puhuvat yhtä aikaa.  Silti ohjelmat ovat säännöllisesti myöhässä.

9.  Käsillä puhumisen taito ja elehtiminen koko keholla on saapasmaan asukkailla hyvin kehittynyttä. Valitettavasti eleiden tulkitsemiseen ei ole olemassa sanakirjoja. Mutta
Italiassa asuessa eleiden merkityksestä pääsee kyllä vähitellen perille.

10.  Italialaiset eivät ole tiukkapipoisia. Itse asiassa pipoja ei juuri näe,  ja säännöt  ja säädöksetkin on luotu rikottaviksi.

11. Joustavuutta on, liikenteessä ja muutenkin, mutta  varsinkin ajan käytössä. Italiassa ollaan  säännöllisesti myöhässä. Eikä myöhästymisiä tarvitse pyytää anteeksi. Ainakaan tuntia lyhyempiä.

12.  Professoreita on paljon, mm. kaikki opettajat. Samoin maestroja. Ja tohtoreita. Ja nainen on aina  signora, vaikkei olisi naimisissakaan. Ja olisi tohtori. Paitsi jos on lääkäri.

13. Jalkapallo on varma ja turvallinen keskustelun aihe. Ja Formula Uno, mutta Häkkisen kaudella oli  suomalaisen parasta pitää suunsa supussa. Vaikka kaikki nykyään myöntävätkin, että siihen aikaan ajoissa oli enemmän fiilistä.  Tosin siellä on ollut peräti kolme suomalaista kilpailemassa samanaikaisesti tai oikeastaan kaksi ja puoli,  sillä Niko Rosbergin äitihän on saksalainen.

14. Pazienza, kärsivällisyys, maltti. Sitä italialaisilla on yllättävän paljon, ja sitä tarvitaankin. Byrokratian  ihmemaassa saa jonottaa aina ja joka paikassa,  julkisissa
virastoissa, rautatieasemilla, pankeissa ja   postissa. Jossain vaiheessa puhuttiin laista,
joka määräisi jonottamiselle enimmäisajat. Mihin lie hautautunut! Postin kulku näyttäisi
kyllä nopeutuneen, mikä lienee osittain sähköpostin ansiota.  (Postia  on vähemmän.)

15.  Myönteisyys. Italialainen ei sano EI, vaikka sitä tarkoittaisikin. Tarkoituksen oivaltaminen kehittää   tulkitsemiskykyä.

16.  Rupattelu, italialainen on ihailtavan ilmaisukykyinen, eikä jää koskaan sanattomaksi. Hiljaisuutta  tapaa vain lääkärin tai hammaslääkärin odotushuoneessa.

17.  Italiassa osataan arvostaa käsityötä, ainakin mitä tulee pyykin pesemiseen käsin. Aristonin  kotimaassa. Naistenlehdissä esitettyjen mielipiteiden mukaan miehen paidan pesemisen käsin tulisi estää jopa avioerot.

18.  Mamma mia, miten arvostettu äiti on Italiassa. Mamma santissima. Kunhan tietää paikkansa  miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Edellisen edustajainkamarin 630 jäsenestä oli naisia vain 70 (11,26 %).  Senaatin 315 vaaleilla valituista jäsenistä heitä on 26 (8, 25 %).

(Taitavat olla lukuja edelliseltä istuntokaudelta, ja jollen erehdy, heitä on nykyään vielä vähemmän. Ja monet heistä ovat kokemattomia, mutta sieviä nuoria naisia, joita voi olla helpompi ohjailla.)

19.  Lapset viihtyvät kotona, äidin pastakattiloiden äärellä, ainakin ruoka-aikoina, jopa keski-ikäisiksi asti. Ja avioeron sattuessa he  muuttavat sinne takaisin. Ja vaikka eivät asuisikaan kotona, käyvät  siellä  viikonloppuisin syömässä ja hakemassa eväät viikon päiviksi ja jättämässä vaatteet huollettaviksi.

20.  Anopit huolehtivat kovasti miniöistään ja nuoren parin elämästä, toisinaan jopa heidän kotinsa järjestyksestä. Joskus he menevät jopa  liiallisuuksiin. Ja joka kolmannen avioeron syyksi on mainittu miehen äiti. Anoppeja on jopa yritetty laittaa kuriin kursseilla, kun taas samoilla kursseilla miniöille on  opetettu anoppien käsittelytaitoa.

© Ritva Viertola-Cavallari

PS.  OIKEIN ANTOISAA LOPPIAISTA  + JOULUN JÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ!   (Oliko Pukki kiltti?)

PS 2. Etsin epätoivoisesti jotain kivaa teemaa tähän blogiini, joten älkää hermostuko, jos välistä vaihtuu. Kyseessä on kokeilu. (RVC)

PS 3.  No, nyt löytyi mielestäni blogiini sopiva sivupohja.  Minuthan tunnetaan myös Paperivuorineuvoksena!

Read Full Post »

Ja juhlatkin ovat jo loppumassa!

Aika näyttää kuluvan aina vaan nopeammin sitä mukaa, kun ihminen ikääntyy.   Voi, miten kärsimättömästi sitä odotteli ajan kulumista aikoinaan lapsena,  kauan kauan sitten. Varsinkin kun odotettavissa oli jotakin jännää ja mukavaa.

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Joten olisiko nyt niin, ettei sitä enää varsinaisesti odotakaan oikein mitään erityistä.  Vai mistä se oikein johtuu, että  päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat aina vain nopeammin?

Kyllähän sitä silti nauttii joulusta ja muista juhlapyhistä.  Ja koti koristellaan juhlan aiheeseen sopivalla tavalla. Erityisesti jouluna.  Meillä on viisi isoa huonetta plus yksi vähän pienempi, joka ei liioin ole neljä metriä korkea kuin muut.  Jostain kummasta niitä joulukoristeita on riittänyt kaikkiin huoneisiin, jopa vessaankin.  Niitä on kertynyt vuosien varrella.

Joulukuusi on kylläkin korkeudeltaan minuakin lyhyempi, ja se oli viime vuodesta valmiiksi koristeltu.  Vain joulutähti puuttui.  Tietenkään se ei ole oikea kuusi.  Ei niitä täällä ole kovinkaan helppo löytää.  Keittiöön vaihdoin myös jouluiset verhot ja pöytään tietysti jouluisia liinoja. Niitähän täällä on aivan ihania.  Meilläkin varmaan kymmenkunta.

Joulutunnelmaa saa täällä kyllä aikaan, mutta silti sitä kaipaa niitä Suomen ikimuistoisia jouluja. Vaikka samalla tietää, ettei se enää olisi ollenkaan samanlaista kuin joskus lapsena ja nuorena. Molemmat vanhempani ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen jo aikoja sitten.  Toinen tyttäristäni asuu Saksassa,  ja toinen lähti täksi jouluksi Guineaan, ja palaa sieltä vajaan viikon päästä.  Suomessa olisi kyllä hänen poikansa puolisoineen, jonka vanhempien luona he ovat kuitenkin viettäneet  joulua  viime aikoina. Joten olisimme sielläkin kait sitten me kaksi kahdestaan.

No, eivät ne juhlat ihan kokonaan ole loppumassa ainakaan tyttäriltäni, sillä nuoremmalla, Saksassa asuvalla  tyttärelläni on syntymäpäivä  huomenna 5. tammikuuta,  ja vuotta vanhemmalla, Guineasta pian Suomeen palaavalla esikoisella  28. tammikuuta. Välimatkojen takia minun ja mieheni osallistuminen rajoittuukin sitten onnitteluun puhelimessa ja lahjomiseen.

Muuten meillä on tämä joulun aika sujunut ihan mukavasti. Jollei ota huomioon puolisolleni sattunutta pientä tapaturmaa, kun hänen verensokerinsa oli laskenut liian alas. Sellaista sattuu silloin tällöin, mutta nyt hän oli tuolista noustessaan kaatunut,  ja lyönyt päänsä seinällä olevaan kiviseen  jalkalistaan  ja oli verilammikon ympäröimänä, kun kolauksen kuultuani kiirehdin apuun työhuoneestani, joka on olohuoneen vieressä.

Voitte ymmärtää, että säikähdin pahan kerran.  Näky oli todella karmea. Ja minulta pääsikin iso itku säikähdyksestä nähtyäni verilammikon,  ja iso hätä, kun verenvuoto ei meinannut millään loppua. Olin todella  järkyttynyt.  Sain kuitenkin annetuksi hänelle pari, kolme sokeripalaa.

Hän virkosikin nopeasti  ja nousi jaloilleen, mutta haavasta tulevaa verenvuotoa päässä ei meinattu millään saada loppumaan.  Viimein se kuitenkin loppui ja pääsimme lopulta nukkumaan.  Luojan kiitos, kuten on tapana sanoa.  (RVC)

oooo

PS.  Valitettavasti meidän on pidettävä ovet kiinni talvella, kun pirukaan ei lämmitä näitä meidän korkeita huoneita.  Ja joskus kirjoittaessani työhuoneessani unohdan hetkeksi kaiken muun.  Mutta yleensä käyn aina silloin tällöin kurkistamassa olohuoneessa, onko kaikki hyvin.  Mutta eilen en sitä ollut jostain syystä muistanut tehdä,  ja tunsin jonkin verran myös syyllisyyttä sen takia.  (RVC)

Read Full Post »