Virhearvion kohteena…

….  minä ja miehenikin tavallaan

Erehtyminen on inhimillistä ja virhearvioita voi sattua kenelle tahansa. Ja tottakai niitä on sattunut minullekin. Montakin kertaa. Nyt kuitenkin tuli mieleeni tapaus, jolloin olin itse virhearvion kohteena.

Olin muuttamassa Italiaan, ja niin kuin on ollut monesti tapana sanoa ”miehen perässä”. Siitä tulee ensi vuoden toukokuussa kuluneeksi 25 vuotta. Enkä ole koskaan ollut niin onnellinen elämässäni kuin täällä Italiassa.

Silloin reilut 24 vuotta sitten monet ystävistäni olivat todella onnellisia minun puolestani. Mutta oli niitäkin, joilta sain kuulla: – Eikö Suomesta minulle miestä löytynyt, kun pitää muuttaa Italiaan saakka?

Kysymyksenä se oli kyllä aika huvittava siinä mielessä, että olihan niitä löytynyt, kun olin ehtinyt olla jo pari kertaa naimisissakin. Sitä paitsi olin kolmen vuoden ajan viettänyt kaikki lomani Italiassa. Ja mies oli käväissyt useaan otteeseen Suomessakin. Joten eihän Italiaan muuttoni ollut mikään äkkinäinen päähänpisto.

Sitä paitsi niin sanottuja seka-avioliittoja on aina ollut, niin kauan kun ihmiset ovat matkustaneet maasta toiseen. Joskin se nykyaikana on paljon yleisempää. Ja melkein kaikilla suomalaisillakin on suvussaan joku, joka on avioitunut ulkomaalaisen kanssa.

No, jospa tuo ihmettely olisi ollut ainoa seikka, en varmaankaan tässä kirjoittelisi asiasta. Mutta eräät aiemmin ystävinä pitämäni henkilöt kohtelivat minua jatkossakin kuin jonkinlaista ressukkaa, joka oli langennut italialaisen miehen loukkuun.

Se oli minusta niin ylimielistä, loukkaavaa ja asiatonta käytöstä, varsinkin kun eivät olleet miestä edes koskaan tavanneet. Niinpä minä sitten  katkaisinkin tyystin yhteydenpitoni heihin. Viime aikoina olen monesti ajatellut, että olisi mukava nähdä heidän ilmeensä, kun he huomaisivat, miten onnellinen ja tasapainoinen olen nykyään. Ja tutustuttuaan mieheeni heidän olisi pakko myöntää oma virhearvionsa sekä minusta että miehestäni, jota he eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneetkään. (RVC)

Read Full Post »

Hyvästit kuplarakkaudelle!

–  Rakkautemme oli kuin kupla kuohuviinilasissa, sanoi ystävättäreni Mirja. – Se ei kestänyt arjen koetuksia avioliiton solmittuamme. Se oli erehdys.  Väliaikaista kaikki on vaan! Sanotaanhan niin laulussakin.  Ei sitä onnen kuplaa saatu enää takaisin millään konstilla.

Olin ihan ällikällä lyöty, enkä oikein tiennyt mitä sanoa. – No olipa tuo uutinen, sain lopulta sanotuksi. –  Enpä olisi teistä uskonut, kun olitte aina kuin peppu ja paita. 

 –  Totta se vain on! Kävimme avioliittoneuvonnassakin  ja  jopa avioliittoleirillä, mutta kaikki oli turhaakin turhempaa. Lumo oli häipynyt tiehensä, ja myöhemmin kuulin, että Matilla olikin  jo uusi morsian valittuna. Ei siinä auttanut rukoilu eikä uhkailu,  kiristys eikä lahjontakaan. Loppu mikä loppu, mutta ei se elämä tähän lopu.

–  No,  onhan se nykyään niin yleistä.  Pitkät avioliitot alkavat olla aina vain harvinaisempia. Onneksi  teillä ei sentään ole yhteisiä lapsia. Heillehän se olisi todella kurjaa, kun vanhemmat eroavat.

 – Sanos muuta.  Onhan se eräällä tavalla onnikin. Voihan sen niinkin ajatella.

 – Mutta älähän  huoli, kyllä sinäkin vielä uuden sulhon löydät ja entistä ehomman. Kyllä se siitä,  muttei mitään kuplarakkauksia enää.   Jookos? Lupaatkos?

 –  Joo, joo,  mutta nyt  kyllä tekee mieli mennä tanssimaan.  Ties vaikka löytyisi joku passeli!  Ja voihan niitä kupliakin siellä puhallella, kun ei ota hommaa liian vakavasti. Ainakaan heti alkuunsa. (RVC)

 PS.  Vastaus Pakinaperjantain haasteeseen Kuplamaailmat!

Read Full Post »

Suomi, Sulo Pohjola

Mikä ihmeen Karu Pohjola ? 

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä kyllä hiukan kyseenalaistaisin koko Karu Pohjola-käsitteen. Mielestäni ei sellaista paikkaa voi sanoa karuksi, missä jotakin kasvaa, ja jopa syötäväksi kelpaavaakin. Mielestäni sellainen paikka, jossa ei kasva yhtikäs mitään, eikä näy mitään elon merkkejä, sille sopii nimeksi Karu. (Jokin Jemenin tapainen tai Afrikan aavikot.)

Kiersin aikoinaan Metsähallituksen tiedotussihteerinä ympäri Suomea valtion metsissä ja Lapissakin, jossa näin yhdellä reissullani keskiyön auringonkin. Se oli suorastaan henkeä salpaava näky! Unohtumaton!  Karua Pohjolaa en siellä nähnyt missään!

Nuo reissut olivat todella hienoja kokemuksia, enkä hetkeäkään ajatellut, että olisin ollut Karussa Pohjolassa. Näin todella hienoja maisemia, sekä sellaisia, joihin ihminen oli koskenut, että myös täysin villiä luontoa. Mutta ei minulle koskaan tullut mieleenkään, että olisin kutsunut yhtäkään niistä paikoista KARUIKSI.  Minusta niitä ei tee karuiksi edes lumi talvella.

Mielestäni ihminen näkee joka paikassa sen, mitä haluaakin nähdä. Ja minusta tuntuu, että kun ulkomailla – varmaankin erityisesti etelässä, missä lumi on kauhistus – on alettu puhua Karusta Pohjolasta, suomalaiset ovat ottaneet sen jonkinlaiseksi tavaramerkikseen. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon eräs sikäläinen jalkapallojoukkue, joka on valinnut nimekseen Karu Pohjola.

Nämä nyt ovat yhden jo lähes neljännesvuosisadan verran Italiassa asuneen ajatuksia ja muisteluja entisestä kotimaastaan, jotka ovat vielä entisestäänkin kaunistuneet ulkomailla. Mutta sanokaa minun sanoneen, etten minä matkusta joka kesä Karuun Pohjolaan, vaan iki-ihanaan synnyinmaahani ja entiseen kotimaahani. Valitettavasti useimmiten vain pariksi viikoksi kerrallaan.

Espanjan ”muuttolinnut” sen sijaan palaavat Suomeen yleensä koko kesäksi. Heiltä voisikin kysyä, mitä mieltä he ovat ”Karusta Pohjolasta”. Kauneus on katsojan silmissä, niinpä se taitaa olla karuuskin. (RVC)

PS.  Vastaukseni Pakinaperjantain haasteeseen Karu Pohjola

Read Full Post »

Kiitokset lukijoilleni….

… tämän ihanan kukan myötä, jota tiettävästi juhannusruusuksi kutsutaan. 

Teidän ansiostanne ylitettiin juuri äskettäin 25.000 kävijän (tai käynnin) määrä.  Kiitokset teille kaikille! Ja tervetuloa kurkistamaan ja lukemaan blogiani jatkossakin.  Ja  aurinkoista ja virkistävää kesää kaikille!  (RVC)

  

KIITOKSET KAIKILLE!   

Read Full Post »

Voi EI, joko taas…

Yli 1300 vetoaa egyptiläisvanhuksen puolesta 

Taas ollaan karkottamassa isoäitiä, tällä kertaa egyptiläistä naista. Kuulin asiasta aamulla uutisissa.  Ja asiasta on kirjoittanut myös muun muassa  Iltalehti seuraavaa:

Egyptiläisisoäidin karkotusta vastustava adressi kerää nopeasti lisää nimiä.  Yli 1300 on jo vedonnut  egyptiläisvanhuksen puolesta, lehti toteaa.  Ja arkkipiispat vetosivat egyptiläisvanhuksen puolesta

Internetissä olevassa adressissa toivotaan, että vanhus saisi elää vuosia Suomessa asuneiden omaistensa kanssa. Vetoomuksen mukaan karkotuspäätös on raaka ja epäinhimillinen.

Myös verkostopalvelu Facebookiin on perustettu tukiryhmä vanhuksen puolesta. 64-vuotias egyptiläinen Eveline Fadayel on asunut Vantaalla jo kaksi vuotta kolmen poikansa kanssa.

Kuukausi sitten hylätyn oleskelulupahakemuksen takia isoäitiä uhkaa karkotus Suomesta, koska lain mukaan isovanhemmat eivät kuulu ydinperheeseen. Naisella ei ole omaisia Egyptissä, eikä hän pärjää ilman apua. Myös arkkipiispat ovat vedonneet karkotuspäätöksen kumoamiseksi. Asiasta kertoi ensin Yleisradio, totesi Iltalehti.

Tässä on taas nähtävissä kulttuurieroja, joista olen itsekin kirjoittanut Monikulttuurinen perhe-kirjassa.  Perhekäsitys on hyvin erilainen eri puolilla maapalloa  ja jopa Euroopassakin.  En osaisi edes kuvitella, että Italiassa karkotettaisiin isoäiti takaisin Egyptiin, jossa hänellä ei ole ketään omaisia.  Ja nimenomaan, kun karkotetulla onkin Suomessa omaisia, ei ole pelkoa siitäkään, että hän kävisi valtion kukkarolla.

Mielestäni tässä on kyse myös vallankäytöstä, joka on suorastaan häpeällistä!  Eikö suomalaisilla päättäjillä ole ollenkaan sydäntä?  Kysyn vaan!   Onneksi kaikki suomalaiset eivät sentään ole noin julmia, mikä näkyy siitäkin, että  vetoomusadressiin kertyy koko ajan lisää nimiä.  Lähden tästä minäkin lisäämään siihen oman nimeni!   (RVC)

Read Full Post »

Olen todella….

…. ällikällä lyöty ja vihainen

Palatessani lyhyeltä Rooman reissulta sattui seuraava, todella uskomaton tapaus.  Vieressäni junassa istui nuori tyttö, joka kertoi tulevansa Etelä-Amerikasta ja menevänsä tervehtimään ystävätärtään Terniin.  Hänen junamatkansa hinta oli noin 7 euroa.  Kyse ei siis ollut EuroStarista, vaan paljon hitaammasta ja halvemmasta junasta.

Kuten monet Italiassa käyneistä lukijoista tietävätkin,  jos junalippuun ei sisälly paikanvarausta, lippu tulee leimata ”obliteratrice”-nimisessä koneessa ennen junaan nousua, ja siten vahvistaa sen käyttö. Muuten joutuu maksamaan sakot, jos tarkastaja tulee paikalle.   Sama koskee lippuja, joita ei käytetäkään alkuperäisen tilauksen mukaiseen junaan, jonne oli varattu paikka.

Tämä kaikki on kirjoitettuna lipun taakse todella pienikokoisin kirjaimin italiaksi. Lisäksi asia kerrotaan tiivistäen englanniksi.  Muun kielisiä selityksiä  lipussa ei ole.  Ei saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, eikä venäjäksikään, eikä tietenkään suomeksikaan. 

Se mikä myös jätetään kertomatta italiaksi ja englanniksikin, puhumattakaan muista kielistä, on leimaamatta jättämisen takia perittävistä ylisuurista sakoista.  Se on nykyään 50 euroa lipun hinnasta riippumatta , ja jos et maksa suosiolla heti paikalla, summa nousee 100 euroon. Siis sakot tulevat myös lipun leimaamattomuudesta, eikä ainoastaan siitä, ettei ole ollenkaan lippua.  

Ovatpa keksineet hyvän rahapajan!  Sellaisen vaikutuksen siitä ainakin sain eilen  2. heinäkuuta keskipäivän aikaan junassa, jossa matkusti myös edellä mainittu nuori nainen  Etelä-Amerikasta. Hän ei ymmärrä englantia, mutta italiaa kylläkin jonkin verran.

Lipun myyjät eivät ollet kertoneet hänelle, että hänen olisi pitänyt leimata noin seitsemän euron arvoinen lippunsa. Sen seurauksena naispuolinen lippujen tarkastaja  mätkäytti hänelle todella röyhkeiltä tuntuvat 50  euron sakot !   Tyttöparka?

Mielestäni  (ja monen muunkin kanssamatkustajani  mielestä) sakko oli todella kohtuuton. Olen suorastaan raivoissani! Yritetäänkö Italiassa parantaa junaliikenteen kannattavuutta keräten sakkorahat vähävaraisilta?  Huomattavasti kalliimmissa EuroStar-junissahan on paikanvaraukset, jolloin lippuja ei tarvitse leimata, tosin hintakin on moninkertainen.

Tässä on hätävarjelun liioittelun makua. Koko systeemihän perustuu epäilyyn, että matkustaja voisi käyttää leimaamattoman lipun uudelleen, koska se on leimaamattomana voimassa kaksi kuukautta.  Siitä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, että näin todella tapahtuisi.  Kun kielitaidottomana törmää ensi kerran sanaan convalidare, ei todennäköisesti  edes ymmärrä sanan merkitystäkään.

Jos tällainen rahastus jatkuu turistien suosimassa Italiassa, voi käydä niinkin, että kun sana leviää tällaisten tapausten myötä, turistien määräkin alkaa aikaa myöten ratkaisevasti huveta.   Sanokaa minun sanoneen.  (RVC)

ooo

 PS.  Olisi muuten saattanut  sattua minullekin, sillä kun Terminin asemalla olin ostamassa paluulippua Jesiin, kauhistuneena pitkiin lippujonoihin päätin mennä itsepalvelukoneelle.  Muuan nuorimies tuli apuun ja sain lipun käteeni tekemättä mitään.  Hän myös leimasi sen, mikä olisi saattanut jäädä minultakin tekemättä.  Joten mielelläni annoin hänelle siitä hyvästä muutaman kolikon. 

 

Read Full Post »