– Rakkautemme oli kuin kupla kuohuviinilasissa, sanoi ystävättäreni Mirja. – Se ei kestänyt arjen koetuksia avioliiton solmittuamme. Se oli erehdys. Väliaikaista kaikki on vaan! Sanotaanhan niin laulussakin. Ei sitä onnen kuplaa saatu enää takaisin millään konstilla.
Olin ihan ällikällä lyöty, enkä oikein tiennyt mitä sanoa. – No olipa tuo uutinen, sain lopulta sanotuksi. – Enpä olisi teistä uskonut, kun olitte aina kuin peppu ja paita.
– Totta se vain on! Kävimme avioliittoneuvonnassakin ja jopa avioliittoleirillä, mutta kaikki oli turhaakin turhempaa. Lumo oli häipynyt tiehensä, ja myöhemmin kuulin, että Matilla olikin jo uusi morsian valittuna. Ei siinä auttanut rukoilu eikä uhkailu, kiristys eikä lahjontakaan. Loppu mikä loppu, mutta ei se elämä tähän lopu.
– No, onhan se nykyään niin yleistä. Pitkät avioliitot alkavat olla aina vain harvinaisempia. Onneksi teillä ei sentään ole yhteisiä lapsia. Heillehän se olisi todella kurjaa, kun vanhemmat eroavat.
– Sanos muuta. Onhan se eräällä tavalla onnikin. Voihan sen niinkin ajatella.
– Mutta älähän huoli, kyllä sinäkin vielä uuden sulhon löydät ja entistä ehomman. Kyllä se siitä, muttei mitään kuplarakkauksia enää. Jookos? Lupaatkos?
– Joo, joo, mutta nyt kyllä tekee mieli mennä tanssimaan. Ties vaikka löytyisi joku passeli! Ja voihan niitä kupliakin siellä puhallella, kun ei ota hommaa liian vakavasti. Ainakaan heti alkuunsa. (RVC)
PS. Vastaus Pakinaperjantain haasteeseen Kuplamaailmat!
Ummet ja lammet, terkkuja Italian Marchesta 
Monta kuplaa avioliittosarallakin syntyy ja puhkeaa. Ei kestä onni ikuisesti.
Hetken kuplat lohduttavat ja saattaahan sieltä joukosta löytyä se onnen kestävä kupla.
Niinhän se juuri on, Arleena. Jos ei tule ero, niin voi tulla kuolema, ja jompi kumpi jää suremaan.
Mutta siinä tapauksessa voivat olla lohtuna ne onnelliset vuodet, jotka saatiin olla yhdessä.
Elämä on…
Ikävästä tapahtumasta toipuminen vie toisilla vähemmän aikaa kuin toisilla. Myönteinen suhtautuminen auttaa jaksamaan.
Tämä oli erittäin positiivinen tarina. Kiitos siitä. =)
Kiitos kommentista, Una. Ja kiitoksista.
Kai tällaisissakin tapauksissa on eräänlainen ”surutyö” tehtävä, mutta joskushan sitä tulee tehdyksi sitä ”surutyötä” jo ennen lopullista eroa.
Vaan mistäpä sen tietää onko se oikeaa vai pelkkää kuplaa?
Kai se on pääasia että uskaltaa edes kokeilla.
Topakka asenne tarinan naisella.
Kuplat on painonsa väärtejä, jos sitäkään, mutta joskus niin ihania. Kestoa ei niillä, mutta poksautellaan, kun siltä tuntuu.
Mk, siinäpä se. Varsinkin nuorena voi hyvinkin erehtyä. Aikaa myöten ihminen kasvaa ja muuttuukin jonkin verran. Minullakin vasta kolmas kerta toden sanoi.
Utukka, voihan sitä toki poksautella ihan mielensä mukaan, mutta tärkeää olisi kuitenkin tehdä jotenkin molemmille osapuolille selväksi, ettei siinä nyt ole mitenkään ns. tosi kysymyksessä.