Haasteriippuvuutta

TÄHÄN ON TULTU

Suomeen tai tarkemmin sanottuna suomalaiseen Blogistaniaan on ilmestynyt uusi riippuvuutta aiheuttava tekijä. Nimittäin haasteriippuvuus. Kun haasteen esittäjä on viikonkin tai kaksi poissa kuvioista, ihmiset alkavat oirehtia. Jalat käyvät levottomiksi ja ennen kaikkea kädet, kun ei saa taas näyttää toisille haastetuille ja miksei muillekin ylivertaista kekseliäisyyttään ja nerouttaan näppäimistöllä pakinoiden, runojen tai tarinoiden muodossa.

Eihän se miltään tunnu, jos haastaa itse itsensä. Kun pystyy kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta vetäviä runoja, pakinoita ja tarinoita, niin mitä iloa siitä olisi, jos kukaan ei käy niitä lukemassa. Tai kenties joku satunnainen kävijä, joka ei edes vaivaudu kirjoittamaan blogiisi kommenttia. Onhan se tosi tylsää.

Itse asiassa haastaminen on mainio keino saada lukijoita ja lukemistakin, kun itse keksii ja toisetkin keksivät uusia, tuoreita näkökulmia eri aiheisiin. Ja sitä paitsi bisneskin ilmestyy sivupohjien lomaan, vaikkei juuri kukaan kiinnitä niihin mitään huomiota. Ja niin rahoitetaan Blogistanian jatkuvuus hienovaraisella tavalla.

Miten päästä tästä riippuvuudesta eroon? Älkää minulta kysykö! Ja sitä paitsi, kuka siitä nyt haluaakaan päästä eroon?

Read Full Post »

Pako 2

ILMAN TOIVOA

Alakerrassa
ei enää ole Toivoa.
Juhlivat raukan ristiäisiä,
joivat ja mässäilivät,
mutta
päivänsankarin he unohtivat kokonaan.
Ihmekös jos siitä
suuttui, muutti
muutamaa
kerrosta
ylemmäksi.
Siellä jatkuvat
pilvibileet, Jahven enkelit
soittaa. Riemu rajaton rokki
on, siellä tarjotaan
lapsillekin.
(RVC)

Read Full Post »

Pako 1

MENNINKÄINEN
Minä päivänsäde,
sinä menninkäinen.
Hämärän hyssy.
Yritin olla
säteenä sinulle,
jolta valo oli viety,
joka soitit suloisesti
pianoa ja välistä
urkujakin.
Sinä käperryit
luolaasi. En saanut
sinulle toivoa tuoda.
Purit tuskasi minuun.
Karkotit käsilläsi.
Karkasin kauas.
Kyynelsilmin.
Aurinkoon.
(RVC)

Read Full Post »

Ihan on rinta rottingilla

Ai, että! Olen pikkasen ylpeäkin, tai sanotaanko kovasti tyytyväinen, huomattuani eilen, että toimittamani Mansikka-lehti (mansikat.vuodatus.net) on päässyt Kansalliskirjaston verkkolehti-luetteloon. Meidät on huomattu ja olemme hyvässä seurassa.

Mansikkahan on ennen kaikkea Italian suomalaisten oma lehti, mutta toki kaikille muillekin, erityisesti Italian ystäville avoin nettijulkaisu. Ja netissähän sitä voi lukea kuka tahansa.

Ensimmäinen Mansikka ilmestyi toukokuussa 1991 liimataittojärjestelmällä luotuna ja monistettuna ja mustavalkoisena A4-kokoisena monisteena Italian suomalaisten vuosikokouksen yhteydessä keväällä 1991. Teemana tapaamisessa oli kulttuurishokki. Ilmestyminen lakkasi syksyllä 1993 erään suuren suomennustyön takia.  Ja tauko venyi sitten moneksi vuodeksi.

Vuonna 2000 ilmestyi yksi monistettu numero, joka sentään ulkoasultaan oli huomattavasti paremman näköinen, kun sivujen luominen oli mahdollista tehdä kokonaan koneella. Sen jälkeen kokeiltiin sähköpostilla lähetettävää versiota useaan otteeseen.

Vähän toista vuotta lehdellä oli ihan oma kotisivunsakin, joka kuitenkin jouduttiin lakkauttamaan, kun sivujen luoja vetäytyi tehtävästä. Palasimme taas sähköposti-versioon, kunnes marraskuussa 2006 keksin nykyisen blogiversion ja löysin sivupohjan luojankin, joka lahjoitti luomuksensa Mansikka-lehdelle.

Nyt vain kaipaan kovasti lisää kirjoittajia, jotta lehdelle saataisiin monipuolisempi ilme. Suomalaisethan ovat kovia kirjoittajia. Joka viides suomalainen on harrastajakirjoittaja. Ja näkeehän sen jo Blogilistastakin.

Read Full Post »

Valinnan vaikeus

JA RULETTI PYÖRII

o

Taas laitoin peliin panoksen:

Anon kunnioittaen,

pyydän kohteliaimmin,

että minut otettaisiin

huomioon.

Ja ruletti pyörii…

o

Kiitämme kiinnostuksesta,

valitamme valintaamme:

se ei tällä kertaa

kohdistunut Teihin.

Kiittävät ja valittavat.

Valittavat ja kiittävät.

o

Poikkeamatta

kohteliaisuudeksi

tulleesta tavasta

ohjelmoivat epäilemään,

kelpaako panokseni

kenellekään.

o

( RVC)

 

 

 

Read Full Post »

Yksin oot sinä, ihminen…

…. kaiken keskellä yksin

Edellisessä postauksessa julkaisemani runon otsikkona oli Yksin. Tänään yksinäisyys on yhtenä aiheena Iltalehdessä, jossa kerrotaan, että Helsingin Iso Roobertinkadulla sijaitsevan huoneiston omistaja ehti virua kuolleena kylpyhuoneessaan lähes kolme vuotta.

Itse muistan joskus aikoja sitten lukeneeni täällä Italiassa uutisen, jonka mukaan eräs iäkäs nainen oli ehtinyt olla asunnossaan kuolleena melkein seitsemän vuotta. Minulla on sellainen muistikuva, että tämä olisi tapahtunut Italiassa, ja siksi se jäikin erityisesti mieleeni. Olenhan pitänyt Italiaa paljon sosiaalisempana yhteisönä kuin Suomea.

Italia on tosiaan yhteisökeskeisempi yhteiskunta kuin Suomi. Perhekin on laajennettu isovanhemmilla tai ainakin miehen vanhemmilla. Ja kyllä naapuritkin monesti huolehtii lähipiirin ihmisistä. En voisi kuvitellakaan, että Monte San Viton pikkukylässä jollekulle voisi sattua tuollaista. Jos on vaikkapa vain viikonkin, niin ettei liiku ulkosalla, niin heti sitä ihmetellään ja tiedustellaan toisilta, missä oikein mennään.

Joskus se voi näin suomalaisesta tuntua vähän kiusalliseltakin. Kun asiaan kuuluu myös jonkinasteinen juoruilu. Mutta parempi sekin, kuin että riutuu ja kenties kuoleekin kotonaan täysin unohdettuna.

Suomessahan kohteliaisuus näyttää merkitsevän nykyään useinkin sitä, ettei puututa toisten ihmisten asioihin. Eikä tavallisesti välttämättä tarjota apuakaan kadulla vaikeuksissa oleville vanhuksille tai lastenkärryjä bussiin nostaville äideille, jolleivät nämä sitä itse pyydä. Ja harvoin pyytävät.

Puuttuminen toisten tai ainakin tuntemattomien asioihin edes auttamismielessä ei – ainakaan enää – näyttäisi kuuluvan suomalaisiin tapoihin. Sitä perustellaan usein yksityisyyden suojalla, mutta mitä yksityisyyttä se on, jos olet julkisella paikalla.

Tällaiset uutiset ovat selkäpiitä karmivia. Kuinka joku voi todella olla niin yksinäinen, ettei kukaan kysellyt, minne nuokin ihmiset olivat joutuneet? Eikä kukaan heitä kaivannut. Traagista ja selkäpiitä karmivaa.

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot.

o

(V. A. Koskenniemien runosta Elegioja 3)

PS. Jos olette asiasta eri mieltä, niin kommentoikaa ihmeessä. Toivonkin sitä !!!

Read Full Post »

Runotorstain haaste: Jotain rajaa

YKSIN

Sinä talvena tapoin
anopinkielen.
Se lipoi ikkunalautaa
janoon nääntyneenä.
Jääkaapissa happani maito,
ja leipäkin homehtui harmista.

Nurkissa temmelsi
villakoirakaarti.
Ainoat iloiset.
Istuin sängyllä yksin
tai makasin.

Seinän takana soi
lakkaamatta
kurkunleikkaajien yö-k.

(RVC)

Read Full Post »

Pakinaperjantain Lippu-haaste

SUOMEN LIPPU KORKEALLA

Kyllä asia nyt vain on niin, että me ulkosuomalaiset pidämme Suomen lippua korkealla paljon innokkaammin kuin sisäsuomalaiset. Niin minäkin. Minulla on olohuoneessa jatkuvasti korkealla, kaapin päällä sekä Suomen lippu  että myös uuden asuinmaani lippu. Tosin se on puolitangossa siitä lähtien, kun Burlesconista viimeksi tuli pääministeri.

Vaikka sitten Prodi voittikin vaalit kaksi vuotta sitten, jäi lippu yhä puolitankoon, koska keskusta-vasemmistohallitus oli koko ajan kaatumisen partaalla sen vuoksi, että sillä oli todella pieni enemmistö senaatissa. Sen vuoksi ei kannattanut sitä juhla-asentoon nostaa. Ties palaako se siihen enää koskaan. Lyhyellä aikavälillä lipun asennon ratkaisee huhtikuun vaalien tulos. Italian politiikka on laji, jota muualla syntyneen ja kasvaneen on aika vaikea ymmärtää.

On siellä meidän kaapin päällä toki muitakin lippuja, tai oikeammin sanottuna viirejä, eräänlaisia lippua nekin. On siellä Suomi-kerhomme viiri, Suomen Beniamino Gigli-Seuran viiri ja Suomesta tuotu Iltaopiskelijain liiton viiri, jonka sain aikoinaan lahjaksi toimittuani liiton lehden Yösanomien sivutoimisena toimitussihteerinä.

Mutta palatakseni meihin ulkosuomalaisiin, niin kyllä me todella pidämme Suomen lippua korkealla myös kuvaannollisesti omien kykyjemme ja mahdollisuuksiemme mukaan. Eipä olisi uskonut vielä Suomessa eläessä. Jokaisella suomalaisyhdistyksellä on yleensä oma Suomen lippunsa, joka nostetaan ainakin juhannusjuhlissa korkealle salkoon. Ja muissakin juhlavissa tilanteissa.

Tätä on sisäsuomalaisen ehkä vaikea ymmärtää. Mutta meillähän on juuret Suomessa, minkä tajuaa vasta muualle muutettuaan syvällisesti ja toden teolla. Tähän sopiikin lainauksena ainakin meitä ulkosuomalaisia todella liikuttava, Saksassa ainakin kirjoitushetkellä asuneen Anneli Behrendtin runo:

KYSYMYKSIÄ

Mitä minun tulisi rakastaa enemmän:
paikkaako, jossa synnyin ja kasvoin,
vaiko paikkaa,
jossa perheeni perustin,
jossa elämäni elin?

Mitä minun pitäisi rakastaa enemmän:
kieltäkö,
jota isäni puhui, äitini opetti,
vaiko kieltä, jota lapsilleni puhun,
jolla heidät kasvatin?

Mitä minun tulisi rakastaa enemmän:
maatako, jossa opin elämän alkeet,
vaiko maata, jossa opin elämään?

Mitä minun tulisi rakastaa enemmän?

 

 

Näin siis Anneli Behrendt Saksasta. Runo on julkaistu runokirjassa Juuret Suomessa, johon Suomi-Seura on koonnut ulkosuomalaisten runoja. Itse allekirjoitan kaiken tuon, paitsi kysymyksen kielestä. Ennenhän monessa maassa varoitettiin suomalaisia äitejä puhumasta lapsilleen suomea, kun nämä muka eivät silloin oppisi asuinmaansa kieltä. Kun arvovaltaiset lääkärit tällaista opettivat, eivät nuoret suomalaisäidit uskaltaneet toimia toisin. Ikään kuin lääkärit olisivat asiantuntijoita joka asiassa.

Nykyisinhän on todistettu tuollaisen väitteen olevan täyttä puppua, ja suomalaisäidit puhuvat lapsilleen ainakin heidän ollessaan pieniä omaa äidinkieltään, joka on myös tunnekieli eli kieli, jolla äiti ilmaisee omia tunteitaan lapselle. Sitä paitsi minkä pienenä oppii, sen isona taitaa. Suomen kielen oppiminen lapsena, niin kuin minkä tahansa kielen, on todella hieno lahja lapselle. Ja nykyään on todistettu, että lapsi voi hallita useampiakin kieliä kuin kaksi pienenä ollessaan, eivätkä ne mene sekaisin, vaikka näin väitetään. Itsekin kasvoin kaksikielisessä kodissa, ja puhuin äitini kanssa suomea ja isäni kanssa ruotsia. (RVC)

 

Read Full Post »

Runotorstain haaste

PIANISTI

Mielelläni minäkin
olisin soittanut pianoa,
Aina siitä haaveilin, muttei
ollut rahaa soittotunteihin.
Eikä pianoonkaan.
Joskus pimputtelin
naapurissa,
mutten
koskaan oppinut
soittamaan kunnolla.
Mutta ihanaa on kuunnella
tässä kutimen kanssa,
kun koskettimilla
liikkuvat
taitavat kädet.
Mozartia, Chopinia,
Brahmsia ja Sibeliusta
Samalla kun villapaita
pianistille valmistuu.
Ihan tässä on äidin
rinta rottingilla.

(RVC)

PS. Tähän on ihan pakko kertoa – pianosta puheen ollen – mieleeni muistui tarina, jonka kuulin käydessäni parikymmentä vuotta sitten Sisiliassa, jossa
paikallinen Suomi-kerho oli järjestänyt juhannusjuhlat.

Tapasin siellä myös erään suomalaisen isoäidin, jonka tytär oli mennyt
naimisiin sisilialaisen miehen kanssa. Matkatoverinaan isoäidillä oli
suomalainen lapsenlapsi, joka sai leikkikaverikseen puoliksi italialaisen
serkkunsa.

Pojat, suomalainen ja puoliksi suomalainen, leikkivät innokkaasti keskenään ja
vähän mekastaenkin. Erityisesti se vilkkaampi, puoleksi italialainen poika.

Isoäiti oli hiukan jo opiskellut italiaa ja osasi jo sanoa: Piano, piano, mikä
tarkoittaa suomeksi hiljaa. Sen sijaan suomen sanaa piano italian kielessä
vastaa sana: pianoforte. Suomalainen poika ei sitä ymmärtänyt, vaan närkästyi ja sanoi leikkikaveria puolustaakseen: Ite sä oot viulu.

Read Full Post »

Valentinon päivänä

Sain murultani kauniin tulipunaisen ruusun San Valentinon päivänä. Tapani mukaan kehittelin hänelle jotain kirjallista – uudella kirjoitusohjelmalla, jonka imuroin netistä ihan ilmaiseksi. Tällainen siitä tuli. Mukana oli myös lehdestä leikattu suklaasydämen kuva, jota en tähän hätään saanut skannattua koneelleni.

A Berto, al giorno di San Valentino 2008

Tesoro,

sei tanto dolce e forte

come questi cioccolatini.

 

Amare significa sopratutto

stare vicino sia nei momenti belli

sia nei periodi tristi e a volte anche bui e

credere ad un giorno migliore

e saper convincere anche

chi ti sta vicino.

Amare

significa anche

sopportare i suoi difetti

e stimare i suoi meriti

e cosi crescere insieme.

 

 

Grazie mille, amore mio,

di questi 8.321 giorni vissuti insieme,

e spero che ci aspetta altrettanto

ancora in futuro.

 

Con amore Tua

 

Ja vapaasti käännettynä suomeksi :

Bertolle, Pyhän Valentinon päivänä 2008. Olet niin lempeä ja vahva kuin nämä suklaasydämet.

Rakastaminen merkitsee ennen kaikkea lähellä oloa niin kauniina hetkinä kuin surullisinakin ja joskus tosi pimeinäkin aikoina, ja että uskoo parempien päivien tuloon ja osaa vakuuttaa siitä läheisensäkin.

Rakkaus merkitsee myös sitä, että sietää toisen heikkouksia ja osaa arvostaa hänen hyviä puoliaan ja niin kasvaa ihmisenä yhdessä.

Tuhannesti kiitos, armaani, niistä 8.321 päivästä, jotka olemme eläneet yhdessä. Ja toivon, että meillä on vielä saman verran päiviä edessäkin päin.

Rakkaudella Sinun R.

 

Read Full Post »