Runotorstain Kuiske

Kuulitko, kulta?

Kuiskin hiljaa nimeäsi
kuin olisit tässä vierelläni.
Kai kuulit sen siellä jossakin,
kai ainakin silmä värähti.
(RVC)

Read Full Post »

Ja äkkiä on ilta

MInulle tuli tuosta edellisen postaukseni haasterunosta mieleen Salvatore Quasimodon runo  Ja äkkiä on ilta. Siinä on kolmella rivillä sanottu todella paljon. Siitä voi löytää mahdottoman monia merkityksiä.  Hieno runo, jonka poimin Mirjam Polkusen, Satu Marttilan ja Juha Virkkusen toimittamasta kirjasta Tämän runon haluaisin kuulla, johon oli koottu samannimisessä radio-ohjelmassa kuultuja yleisön toivomia runoja.

Minulla on sarjan ensimmäinen osa, jota ei ole nimeroitu ja  Tämän runon haluaisin kuulla 2.   Sekin on näiden kolmen toimittama.  Lisäksi on ilmestynyt vielä ainakin kolmas osa, jonka Satu Koskimies (ent. Marttila) on toimittanut yhdessä Juha Virkkusen kanssa.  Satu Marttila on julkaissut myös lukuisia omia runo- ja muitakin kirjoja.

Satuin tuntemaan kaikki kolme.  Mirjam Polkunen oli aikoinaan Tyttönorssissa auskultoimassa. Meikäläinen oli tehnyt ylipitkän esitelmän Turun linnasta, ja Polkunen lausui kuolemattomat sanansa, jotka jäivät ikuisesti mieleeni: Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.  Valitettavasti en ole vieläkään täysin sisäistänyt tuota periaatetta.

Myöhemmin tapasin Polkusen Yleisradiossa mennessäni ehdottomaan Radiolle dokumenttikuunnelman tekemistä Hiililiva Malmin uppoamisesta, joka sitten toteutettiinkin.  Minä tein siihen dialogit kuunneltuani kasetteja, joihin Jouko Nikula oli haastatellut haaksirikosta pelastuneita, joista hän merikarhuna tunsi entuudestaan jo aika monen.  Kuunnelma, jonka oli ohjannut Pertti Salomaa,  esitettiin viimeisen työviikkoni jälkisenä sunnuntaina. Sitten se käännettiin myös ruotsiksi, ja esitettiin Ruotsinkin radiossa ja myöhemmin myös Norjassa.  Olin jo asunut vuoden Italiassa, kun se osallistui Italiassa vuosittain järjestettyyn Prix Italia-kilpailuun.

Satu Koskimies ( ent. Marttila)  taas oli koulutoverini vuotta ylemmältä luokalta, ja hänetkin olen tavannut kulttuurin merkeissä. Hän on kirjoittanut Katariina Haavion  kanssa Tyttönorssin tytöistä kaksi kirjaa 50-luvun tytöt, päiväkirjat 1951-1956 ja 50-luvun tytöt, päiväkirjat 1957-1960.

Juha Virkkuseen tutustuin aikoinaan Kirjoittajakerho Kaatran kuvioissa, ja tein myös hänelle muutamia radio-ohjelmia. Kaikki alkoi siitä, kun Yleisradiossa oli ohjelmasarja Kenen kirjailijan haluaisin tavata.  Minä halusin tavata runoilija Matti Rossin, ja lensimmekin sitten Rautalammille runoilijaa jututtamaan ohjelman toimittajan kanssa.  Siitä tuli hieno ohjelma, johon oli liitetty myös lauluja, joiden sanat olivat Rossin käsialaa.  Kerrottuani, että olen toimittaja, sain olla mukana myös muokkaamassa  ohjelmaa.  Sen jälkeen teinkin sitten  Juha Virkkuselle muutamien kirjailijoiden kirjoihin liittyviä ohjelmia.

Tällaista tuli mieleen, kun kaivoin esille kirjan, jossa on julkaistu seuraava tosi hieno Italialaisen runoilijan runo, jonka on suomentanut Elli-Kaija Köngäs.

Salvatore Quasimodo

Jokainen yksinään maan sydämellä

auringonsäteen lävistämänä:

ja äkkiä on ilta.

Read Full Post »

Runotorstain kuvahaaste

Foto: http://www.sxc.hu/photo/1019262.

On se niin IHANAA

Kerrassaan
upeaa on
seistä
järvessä
housunpuntit
ylös käärittyinä,
kädet leväällään
kohti taivasta
auringonlaskun
aikaan.
Yksin.
Ja kuvitella
olevansa koko
luomakunnan valtias.

(RVC)

Read Full Post »

Teemana Juhannus

Juhannuksen juhlintaa Italiassa

Täällä Italiassahan ei varsinaisesti juhannusta vietetä. Mutta ne kunnat, joiden suojeluspyhimyksenä on San Giovanni (Pyhä Johannes) toki juhlivat hänelle omistettua päivää. Silti täällä Italiassakin on järjestetty juhannusjuhlia Suomi-Seurojen puitteissa. Oma kerhommekin, Club Suomi-Finlandia, nykyisin Club Finlandia Ancona, järjesti vuonna 1990 ikimuistoiset, ohjelmalliset juhannusiltamat silloisen sihteerimme poikaystävän mökillä.

Sen lisäksi olen osallistunut kaksi vuotta sitten Riminin Suomi-Seuran hienosti järjestettyihin juhannusjuhliin upealla paikalla San Marinossa. Ja vuonna 1996 osallistuin Rooman Suomi-Seuran juhliin Ostia Antiquassa. Ja kirjoitin siitä Turun Sanomiinkin. Mukana oli myös kansantanssi– ja musiikkiryhmä Katrilli. Matkalla juhlapaikalle sattui veikeä välikohtaus, kun bussi joutui pysähtymään tielle poikittain kaatuneen vaahteran edessä, ja Katrillin pojat riensivät tarjoamaan asiantuntemustaan ja apuaan italialaisille, jotka yrittivät siirtää puuta pois liikenteen tieltä.

Katrillin esittäessä suomalaisia kansanlauluja ja tansseja tunsi olevansa kuin keskellä kotoista Suomen suvea. Illallista odotellessa saimme kuulla myös Isä Giulio Calcagnan esittävän oman laulunsa ”Ihana Suomi”, jossa hän ylistää synnyinmaatamme tyyliin: ”Suomeni, sä ihanainen, hunnussa kuin morsio mainen, Suomeni sä kaunokaisin, muistossa pala paratiisin.” Aivan uskomaton Suomen ylistys italialaiselta hengen mieheltä, joka oli käynyt jopa viisi kertaa Suomessakin laulamassa.

Sisilian lumoissa

Mieleen painuvin on kuitenkin ollut Sisilian Suomi-kerhon järjestämä juhannusjuhla Santa Teresa di Rivassa kesällä 1989. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan jopa silloinen suurlähettiläs Eeva Kristiina Forsman. Itse olin lupautunut lukemaan siellä pari runoa. Enhän ollut aavistanut, että paikalla olisi koko kylän väki ja paikallislehtikin, joka kertoi seuraavana päivänä näyttelijätär (!) Ritva Virtolan (!) esiintyneen juhlassa. Kaiken kukkuraksi minusta tuli myös Sisilian Suomi-Kerhon kunniajäsen.

Ohjelmallisen iltaman jälkeen kokoonnuttiin rannalle kokon ääreen paistamaan suomalaista lenkkimakkaraa ja nauttimaan isäntien tarjoamasta oluesta. Se oli mahdollisesti ainoa Italiassa ikinä nähty juhannuskokko. Jos joku olisi sellaisen joskus muulloin sytyttänyt, niin kai siitä olisi jossakin kerrottu. Olenhan kirjoittaessani artikkelia ja vielä tekeillä olevaa kirjaa suomalaisista Italiassa kautta aikojen käynyt läpi lukemattoman määrän kirjoituksia.

Koko Sisilian kolmipäiväinen matka oli unohtumaton elämys. Pääsimme tutustumaan Gaetano Faillan kyydissä ja opastuksella myös lumoavaan Sisilian itärannikkoon. Mukana olivat Pirkko Rossi Roomasta sekä Liisa Scala miehineen ja Soile Ylen Napolista. Kävimme myös Etnan rinteessä. Tulivuori oli vaihteeksi rauhallinen. Itselläni on vieläkin sieltä kiviä muistona. Tarkoituksenani oli laittaa ne saunan kiukaaseen, mutta se sauna on toistaiseksi jäänyt vain unelmaksi.

Saimme nähdä myös mökkikylän, jonka suomikerholaiset olivat ristineet Finlandiaksi. Ja todella suomalainen tunnelma siellä olikin, vaikka puut eivät olleetkaan koivuja. Se oli unohtumaton matka, mutta aivan liian lyhyt. Silti Sisilia hurmasi minut aggressiivisella kauneudellaan ja sen vuoksi kävi palatessani Roomaan minusta – hetkellisesti – Ikuinen kaupunki ei tuntunut enää yhtään miltään. Uskomatonta, mutta niin se vain oli. Mutta menihän se tunne ohi piankin.

(RVC)

Read Full Post »

Runotorstain Sattuma

Niin se on

En usko
sattumaan.
Paitsi niihin, joita
löytyy joskus sopasta.
En kai minä sattumalta
noussut siihen koneeseen,
joka toi minut tänne Italiaan.
Ja mullisti koko elämäni.
Ei se ollut sattuman
sanelemaa,
vaan kohtalon.
(RVC)

Read Full Post »

Onni yksillä….

ONNI

Siinä se on silmien edessä:

punainen talo ja komeat

perunanvarret,

omenoista

raskaat

omenapuun oksat

taipuvat maahan

saakka. Vihainen

koirakin siellä

on.

Niin lähellä mutta kaukana

satojentuhansien

markkojen päässä.

Onnea

velka-asunnon ikkunasta

katson, onnen mukuloita

ostan

valintamyymälästä

kahden kilon

pusseissa.

(RVC)

Read Full Post »

Inhimillinen tekijä….

… hukassa

Unohtuiko viranomaiselta
inhimillinen tekijä, kun
halusi karkottaa maasta
ja evätä luvan oleskella
tyttärensä luona
sairaalta venakolta?

Nouseeko koivupuun
hinta, jos Mariaa ei
kauas karkoteta?
Vai mistä se
kiikastaa?

Ovatko venakot
Suomessa
kolmannen luokan
kansalaisia?

(RVC)

Read Full Post »

Maria Kirbasovaa ei saa karkottaa

Ulkomaalaislaissa on tarvittavat pykälät….

Suomen ulkomaalaislaissa on peräti kaksi pykälää, jotka sopivat käytettäväksi Maria Kirbasovan tapauksessa. Kun vain hyvää tahtoa ja inhimillisyyttä riittää….

Pykälässä 50 todetaan:

Oleskeluluvan myöntämisestä Suomen kansalaisen perheen jäsenelle

Jatkuva oleskelulupa myönnetään Suomessa asuvan Suomen kansalaisen muulle omaiselle kuin perheenjäsenelle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta. Muun omaisen on odotettava lupahakemuksen käsittelyä ulkomailla.

Tässä pykälässä tarkoitetun oleskeluluvan myöntäminen tai oleskeluoikeuden rekisteröinti ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.

Pykälässä 52 todetaan:

Oleskeluluvan myöntäminen yksilöllisestä inhimillisestä syystä

Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.

Kommenttini edellä oleviin lain kohtiin:

Pykälässä 50 on tuo lause, että pitäisi odottaa oleskelulupaa ulkomailla, mutta tuskin se aiheuttaisi tässä tapauksessa ongelmia, koska pykälässä 52 sen sijaan puhutaan jo Suomessa olevasta henkilöstä.

On pakko todeta, että koko tapaus kuulostaa siltä, kuin itäisestä naapurista olisi harjoitettu Suomen suuntaan jonkinlaista painostusta. En osaa oikein millään muulla tavalla asiaa ymmärtää. Eihän tuo laki estä oleskeluluvan saantia.

Toivotaan, että tapaus päättyisi onnellisesti. Olisihan todella epäinhimillistä lähettää Maria Kirbasova takaisin Venäjälle, jossa hän ei tulisi yksin toimeen, ja kenties hänen henkensäkin voisi olla uhattuna.

Toivotaan parasta, ainakin yksi ihminen on jo ehtinyt kirjoittaa Tasavallan Presidentillekin. Harkitsen itsekin vetoomuksen lähettämistä. (RVC)

Read Full Post »

Ihmettelen suuresti:

EIKÖ SUOMESSA OLE ENÄÄ INHIMILLISYYTTÄ?

Iltasanomien nettisivuilla kerrottiin, että Helsingissä syyskuusta alkaen asunutta ihmisoikeusaktivistia Maria Kirbasovaa uhkaa maanantaina karkotus Suomesta Venäjälle.

67-vuotias Kirbasova on vakavasti sairas ja on oleskellut syksystä lähtien tyttärensä luona, joka on Suomen kansalainen. Tytär on tähän saakka kustantanut itse äitinsä hoidon Suomessa.

Maahanmuuttovirasto on hylännyt Maria Kirbasovan oleskelulupa-anomuksen, ja Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi perjantaina käännytysvalituksen. Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, ettei siihen voi hakea muutosta valittamalla.

Vakavasti sairas 67-vuotias Kirbasova on tehnyt työtä nuorten sotilaiden ja Tshetsenian sodan uhrien hyväksi. Hän oli myös mukana perustamassa Sotilaiden Äitien Komiteaa.

Suomessa ei näköjään ole enää inhimillisyyttä, vastaan minä itse tekemääni kysymykseen. Olen todella ällikällä lyöty ja ihmettelen mihin on kadonnut inhimillisyys Suomesta. (RVC)

Read Full Post »

Onni on heiveröinen

PERHEPOTRETTI

Järjestäessäni vanhoja valokuvia käteeni osui albumista irronnut perhepotretti – ainoa kuva pikkuveljestäni, joka on säilynyt monissa muutoissa. Se on kalleimpia muistojani.

Pikkuveljeni oli kaikkien rakastama pieni päivänsäde, vallaton veitikka, mutta ei koskaan ilkeä kenellekään. Pian tämän kuvan ottamisen jälkeen hän oli ollut järvellä luistelemassa ja pudonnut jäihin. Sen seurauksena oli ollut keuhkokuume, ja niin hän kuoli eräänä aurinkoisena kevätpäivänä.

Miten paljon surua meidän elämäämme mahtuikaan niihin aikoihin. Ukki oli siirtynyt ajasta ajasta iäisyyteen jo sodan aikana, ja mummini oli nukkunut pois pari vuotta myöhemmin. Enoni, jonka vaimo istuu kuvassa hyvin poissaolevan näköisenä mustassa pitsikauluksisessa leningissään, oli haavoittunut pahasti sodassa keuhkoihin ja kuollut yhdeksän kuukautta ennen kuvan ottamista.

Äitini istuu tädin vieressä kainalossaan pikkusiskoni ja hänen ilmeensä on varovaisen jännittynyt, vaikka vietämme isäni syntymäpäivää; aivan kuin hän pelkäisi, että iloitseminen paljon murheen keskellä saattaisi aiheuttaa lisää surua. Hän on laskenut kätensä sisareni suojaksi, ikään kuin hän olisi aavistanut, että yksi hänen lapsistaan otetaan pian häneltä pois.

Isä istuu nojatuolissaan rauhallisena, ikään kuin suru ei olisi samalla lailla koskettanut häntä. Valokuvaustilanne ja minun tärkeyteni ensimmäisen oman kamerani takana ovat houkutelleet hänen huulilleen vaisun hymyn.

Ainoa iloinen kuvassa on veikeä pikkuveljeni, jonka vaaleille hiuksille lattialamppu on luonut kultaisen sädekehän. Hän seisoo siinä veikeänä ja valmiina uusiin vallattomuuksiin. Hän on viatonta onnea tulvillaan kuin vain siinä iässä voi olla. Miten hyvin hänelle sopikaan tuo nimikin: Onni. (RVC)

Read Full Post »