EIKÖ SUOMESSA OLE ENÄÄ INHIMILLISYYTTÄ?
Iltasanomien nettisivuilla kerrottiin, että Helsingissä syyskuusta alkaen asunutta ihmisoikeusaktivistia Maria Kirbasovaa uhkaa maanantaina karkotus Suomesta Venäjälle.
67-vuotias Kirbasova on vakavasti sairas ja on oleskellut syksystä lähtien tyttärensä luona, joka on Suomen kansalainen. Tytär on tähän saakka kustantanut itse äitinsä hoidon Suomessa.
Maahanmuuttovirasto on hylännyt Maria Kirbasovan oleskelulupa-anomuksen, ja Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi perjantaina käännytysvalituksen. Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, ettei siihen voi hakea muutosta valittamalla.
Vakavasti sairas 67-vuotias Kirbasova on tehnyt työtä nuorten sotilaiden ja Tshetsenian sodan uhrien hyväksi. Hän oli myös mukana perustamassa Sotilaiden Äitien Komiteaa.
Suomessa ei näköjään ole enää inhimillisyyttä, vastaan minä itse tekemääni kysymykseen. Olen todella ällikällä lyöty ja ihmettelen mihin on kadonnut inhimillisyys Suomesta. (RVC)
Joskus tuntuu, että tässä maassa on oikeutta
vain rikkailla… =(
En tunne juttua, mutta kuulostaa käsittämättömältä. Voikohan tuosta vielä valittaa jonnekin EU-juttuun,,.
EU-juttuun ja EU-juttuun…. taannoinhan kirjoitin Ranskassa tapahtuvista rajallekuljetuksista.
Nyt sitten Europarlamentissa ollaan tässä kuussa (16. tai 17. päivä) äänestämässä uutta siirtolaispolitiikkaa EU-alueille. Nykyiset säännökset kiristyvät entisestään: jos direktiiviehdotus menee läpi, EU-maasta karkoitetulla ei ole asiaa koko unionin alueelle seuraavaan viiteen vuoteen, samoin pidätettynä pitoaika kohoaa maksimissaan 18 kuukauteen…
Voisi melkein lähteä toista kertaa elämässään osoittamaan mieltään, jos/kun järjestävät ”diréctive de la honte”:ia vastaan sellaisen.
Ranskankielentaitoisille lisätietoa täällä: http://tinyurl.com/4lrxjt
Ja tässä englanninkielisenä direktiiviehdotus (pdf): http://tinyurl.com/5yzc2u
Jatkan vielä: en tosiaan tiedä millä sanalla pitäisi suomeksi etsiä, mutta lisätietoa löytyy googlella englanniksi sanoilla ”returns directive”
Anteeksi kauhiasti mun floodaaminen, en millään saa kaikkea samaan. Löysin direktiiviehdotuksen suomeksikin:
http://tinyurl.com/4crrwu
Nyt tuo tapaus oli tv-uutisissa.
Hyvä kun asiasta on tehty julkinen.
Ehkä hän saakin nyt armon ja apua.
Toivotaan niin.