Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for helmikuu 2009

… se olikin runo isästäni

Vasta luettuani edellisen postaukseni kommenteista sen, joka on Helmin kirjoittama,  tajusin yhtäkkiä, että runon henkilö olikin minun isäni.   Olin viisivuotias, kun äitini Vieno kuoli keuhkotautiin keväällä 1946.  En nähnyt enää isääni, joka oli surun murtama.  Ja tuota suruaan hän oli nähtävästi kuljettanut mukanaan koko lopun elämäänsä, vaikka olikin ollut kaksi kertaa uudessa avioliitossa.

Minä olin ollut jonkin aikaa sukulaisteni hoivissa, ja sitten  10 päivää lastenkodissa, kunnes minua tuli noutamaan keski-ikäinen, lapseton pariskunta. Minusta tuli heidän ottolapsensa.  Myös pikkusiskoni, joka syntyi pari kuukautta ennen äitini kuolemaa, annettiin suoraan sairaalasta adoptiovanhemmilleen.

Sain tietää biologisesta isästäni erikoisella tavalla:  ensimmäisen aviomieheni tuttavan kautta.  Jossain vaiheessa tapasimme sukulaishäissä,  ja isäni oli ikionnellinen.  Itselläni oli hiukan vaikeuksia käsittää, että tuo vieraanoloinen ihminen, jonka kasvoista jo näki, että lasia oli tullut kallisteltua liiankin kanssa, olikin minun biologinen isäni Kauko.

Pidin kuitenkin jatkossa jonkin verran yhteyttä häneen, ja kävin häntä tapaamassakin Tampereella,  ja ystävystyin hänen silloisen vaimonsa kanssa, jonka pojan isä oli ottanut nimiinsä.  Yhteytemme katkesi kuitenkin jossain vaiheessa, kun isäni alkoi soittelemaan alvariinsa kännipäissään meille.  Se alkoi jo häiritä perhe-elämäämme. Olin kuitenkin ollut yhteydessä hänen sisareensa, jonka kautta sain sitten tiedon isäni kuolemasta. Olin silloin asunut jo vuoden Italiassa.  Se oli minulle suuri järkytys.  Ja jonkinlaiset syyllisyyden tunteetkin nousivat pintaan.

Kävin sitten Suomen matkallani myös Tampereella ja vein kukkaset hautausmaalle, jonne hänet oli haudattu uurnalehtoon  monen muun vainajan joukkoon, enkä tiedä tarkkaan, missä kohtaa hänen uurnansa on.  Hänen entiseen vaimoonsa Helviin olen ollut yhteydessä vielä senkin jälkeen.  Helville tuo aika oli todella rankkaa, sillä pari viikkoa isäni kuoleman jälkeen hänen poikansa oli ampunut itsensä kaverinsa aseella.

Näin olin kirjoittanut isästäni aikoinaan erääseen toiseen blogiini:

Ei, isä ei! Isä on polvillaan minun edessäni. Hän on päissään ja unohtanut, että minä olen hänen tyttärensä, hänen vastalöytynyt tyttärensä. Enkä Vieno hänen nuoruudenrakastettunsa, minun äitini, joka kuoli minun ollessani vasta viiden vanha.

Isä on vaalinut Vienon kuvaa mielessään kaikki nämä vuodet, ja aika on vain kaunistanut sitä kuvaa. Eikä hän näytä huomaavan, miten hyvä vaimo hänellä on rinnallaan. Isä on holisti, viikonloppujuoppo, oli jo silloin äidin kuoltua. Hän ei vain koskaan ole uskaltanut myöntää sitä.

Työnsä hän on aina hoitanut, mutta hänen vapaa-aikansa parhaat hetket on uhrattu veli Baccukselle. Isä on polvillaan minun edessäni, mutta en minä voi ottaa vastaan hänen palvontaansa. Hän haluaa, että istun hänen vierellään sohvalla ja pidän häntä kädestä. En minä voi. Enkä halua. En minä voinut istua hänen sylissään  ja antaa hänen suudella minua suoraan suulle.

Ei sitä, isä, ei. Totta kai minä rakastan sinua,  mutta en minä ole tottunut sellaiseen. Olen liian isokin jo. Sitä paitsi sinä inhotat minua humalaisena. Kasvosi punoittavat ja ovat paisuneet liiasta viinasta. Olet epämiellyttävä kännissä. Kyllä minä tiedän, että sinä olet hyvä ihminen, helläluontoinen. Sydämesi on puhdasta kultaa. Mutta nouse jo ylös sieltä. En minä voi ottaa vastaan sellaista rakkautta. Se tulee monta kymmentä vuotta liian myöhään.

PS.  Nämä olivat sen aikaisia tunteitani,  mutta vanhempana on varaa olla armollisempi.  Ja tilalle tulevat voimakkaat säälin tunteet.  Kuinka kaikki olisikaan voinut olla toisin ilman kuningas Alkoholia!

(RVC)

Read Full Post »

Murtumia

MURHEEN MURTAMA MIES

Hän oli syvästi murtunut,
murheen murtama mies,
sielunsa surusta sairas.
Koskaan enää hän ei
kuulisi armaansa
heleää ääntä ja
lempeää laulua
avatessaan kotioven
rankan työpäivän jälkeen.
Hän oli nyt aivan avuton ja
rikkinäinen, mies ilman toivoa.
Mikään ei ollut, eikä olisi  koskaan
enää samanlaista. Mikään ei ollut enää
mitään. Miksi et odottanut minua? hän
huusi pohjattomassa epätoivossaan.

(RVC)

Read Full Post »

Perjantaipakina

Me osa-aikavätykset

Se siitä seurasi, kun Aatami haukkasi sitä Eevan hänelle tarjoamaa hedelmää. Taisi olla omena, vai muistanko väärin? Joka tapauksessa olisi Eevakin voinut valita sieltä jonkin toisen hedelmän, eikä juuri sitä, jota oli kielletty maistamasta. Vaikeaa sanoa, kumpiko heistä on enemmän syyllinen siihen, että meistä kukaan ei voi nyt vain vätystellä rauhassa siellä paratiisissa päivästä toiseen. Nauttien mahdollisesti paratiisin muista ihanista hedelmistä ilman jokapäiväisiä toimeentulon huolia ja työntekoa niska limassa.

Eikä olisi huolta vaatteistakaan. Kukaan ei olisi keksinyt muotiakaan, kun kaikki kulkisivat siellä alasti. Eikä tarvitsisi palella talvella kuten siellä Suomessa ja hikoilla kesällä kuten täällä etelän auringossa. Siellä olisi kaikki aina juuri sopivan lämpöistä tai vilpoista. Eikä kukaan arvaisi muun laista elämää toivoakaan, kun ei olisi koskaan kuullutkaan moisesta.

Oli miten oli, jollakin tavalla se on heidän molempien syytä. Aatamin ja Eevan. Uteliaisuus oli kardinaalivirhe, jos aikoi paratiisiin jäädä pitemmäksi ajaksi oleskelemaan. Ai, että mistä ne sen saattoi tietää? Nyt on niin, että kysymysten esittäminen olisi varmaankin kiellettyä ja ihan turhaakin Paratiisissa. Koska kukaan ei viitsisi vastata niihin. Sekin olisi liikaa Paratiisissa vätystäjille. Enkä minä missään tapauksessa edes yritä vastata siihen, kun en koko Paratiisissa ole edes käynytkään.

Oli miten oli, Paratiisiin pääsy ei ole enää mahdollista, jollei sitten kuoleman jälkeen. Siitäkään ei ole varmuutta, koska ei ainakaan kukaan minun edesmenneistä tutuistani ole tullut kertomaan, millaista siellä kuoleman esiripun takana on. Että onko se jotain muutakin kuin ikuista lepoa. Näin ollen ei auta muu kuin vätystellä tarpeeksi täällä elämässä aina, kun sellaiseen tarjoutuu mainio mahdollisuus. Ainakin minä aion noudattaa tätä sääntöä niin paljon ja usein kuin vain voin. Tehkää tekin, hyvä ystävät, samoin.

Tavataan sitten siellä esiripun takana. Mikäli mahdollista. Me osa-aikavätykset! (RVC)

Read Full Post »

Runotorstain Draama

YHTÄ DRAAMAA

Italiassa kaikki on yhtä draamaa.
Politiikkakin. Erityisesti politiikka.
Suurten ihmisten pientä draamaa,
pienten ihmisten suurta draamaa.
Kun jokainen haluaisi olla
kukkona tunkiolla,
ottaakseen
kiinni
vallan
kahvasta
mutta
kun
tunkioita
ei riitä kaikille.
Se on iso draama,
suorastaan melodraama
tunkijoille ja onnen onkijoille.

(RVC)

Read Full Post »

Tästä se alkoi….

Sirokko haastoi minut jokin aika sitten kirjoittamaan hurjan jutun.  Mielestäni tämä on sellainen, vaikkei ihan uusi olekaan.

HARJOITTELIJANA MIESTEN LEHDESSÄ

Sanoivat hukkuvansa papereihin. Ojensin auttavan käteni yli paperiläjien, ja ne rauhoittui, kun kerroin olleeni mielisairaalassa töissä.

Järjestin papereita ja luin oiko kahden neliön komerossa. Konttoripäällikön röntgensilmä leimasi muistiin neljän naisen töihin tuloajat. Urokset saapui puolelta päivin ja lähti oitis lounaalle. Palattuaan ne pelasi lopun päivää pajatsoa kymmenpennisillä, joita aika ajoin vietiin ämpärillä Alkoon. Miehet sai ryypätä kaljaakin työaikana. Se oli miesten lehti. Miesten maailma. Siitä huolimatta lehti ilmestyi joka kerta.

Miesvaltaisilla työpaikoilla ei ole intrigejä eikä juoruta. Kuka onkaan niin sanonut! Toimitusjohtaja Teejii ei tullut toimeen päätoimittajan eikä paljon muidenkaan kanssa. Pojat vitsaili sen ”kuukautisilla”. Päätoimittaja puolestaan ei tullut touhuun toimitussihteerin kanssa.

Sen sijaan keskusneidin suhde toimitusjohtajaan oli lämmin ja intiimi. Koko puulaaki tunsi tarkoin varjellun salaisuuden. Annas olla kun eräänä viikonloppuna keskuksen piti poiketa Pohjanmaalla sukuloimassa. Se onneton eksyikin pomon kera Seutulan lentokentälle, ja kaikki näki ne televisiouutisissa. Samaan Tukholman koneeseen kun änkesi myös muuan ministeri.

Myöhemmin keskusneiti teki itsarin. Yksinäiselle naiselle viimeinen pisara oli, kun sen kissakin katosi. Aikanaan myös Teejiin veli, talouspäällikkö päätti päivänsä ajettuaan lehden konkurssin partaalle.

Toimituksessa oli epävirallinen, rekisteröimätön yhdistys: Naiskirjailijoiden miehet. Sen jäsenistä toinen kirjoitti itsekin runoja töiden lomassa. Päätoimittaja puolestaan ostatti tohvelit työaikana yhdeksänkymppiselle tädilleen. Joskus se kävi iltapalalla toimituksen sihteerin luona, kun taas lehden toimitussihteeri seurusteli salaa toisen sihteerin kanssa.

Vähitellen aloin tajuta, miksi mielisairaalatyö oli käynyt suosituksesta. Kun Teejiillä oli ”kuukautisensa”, tyhjät kaljapullot lenteli kustannuspäällikkö-runoilijan huoneen läpi käytävään. Ja toimitusharjoittelijana pääsin harjoittelemaan lasinsiruja lattialta. Kerran kuukaudessa Teejii antoi potkut jollekulle ja peruutti ne seuraavalla viikolla, jos sitä osasi sopivasti mielistellä.

Ne piti niistä irtisanomisista kirjaa. Tilastoja johti saunahullu toimittaja Kappelivuori, joka saattaa olla siellä töissä vieläkin, jollei ole jo eläkkeellä. Kerran sen koira teki tarpeensa Teejiin kokolattiamatolle. Mies lähetti koivunkaarnakortin Lapista: josko olisi vielä niin kuin työpaikka tallella?  (rvc)

Read Full Post »

…. Hanna Karttunen

Seurasin eilen kuten melkein joka lauantai italialaista versiota Tanssii tähtien kanssa (Ballando con le stelle).  Nyt olivat mukana myös suloiset lapsitanssijat, jotka olin jo aikaisemmin nähnytkin. Todella söpöjä  ja hienosti tanssivatkin.  Ohjelman kohokohtana oli kuitenkin uskomattoman upea ulkopuolinen tanssiesitys,  jonka suorittivat suomalainen Hanna Karttunen ja Slavick Kryklyvyy (tulikohan tuo sukunimi oikein?).  Se oli tosi mahtava esitys. Varsinaisia akrobaatteja kumpikin. Hanna on uskomattoman notkea, ja tanssivat hienosti yhdessä.  En ole ikinä nähnyt niin upeaa tanssia. Toivottavasti saamme nähdä televisiossa heitä toistekin.

Uteliaisuuteni tietenkin heräsi, kun oli suomalainen tanssija kyseessä, ja aamulla kiirehdinkin heti etsimään tietoa Hannasta. Sen verran sain tietoa, että  hän oli Suomessa asuessaan yli 10 vuotta sitten latinaistanssien SM-ykkönen silloisen partnerinsa kanssa.   Niin ja hän on Raahesta kotoisin.  Mikäli oikein ymmärsin, hän on asunut aiemmin myös Etelä-Afrikassa, mutta nykyinen kotipaikka on Lontoo.  (RVC)

Read Full Post »

Runotorstai: Helmi

LUOKAN HELMI

Että
se Helmi
oli uskomaton.
Luokan helmi, joka
loisti tiedoillaan, joita sen
ikäiseltä kukaan ei olisi osannut
odottaa. Muuten hän oli sulkeutunut
kuin simpukka, joka ei paljastanut
itsestään mitään. Ei iloa, ei surua.
Aina niin asiallinen ja vakava
ilme pikkuvanhoilla
kasvoillaan
että.

(RVC)

Read Full Post »

Older Posts »