Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Surullista’ Category

… löysin tämän, kauan sitten kirjoittamani  runon tapaisen, joka sai nyt uuden ulkoasun.


PESSIMISTI?

Sahatkaa
sahatkaa ihmisiä
silmiin, sillä ihminen
ihmisessä on pettymys.
Jollei niin olisi, voisin kulkea
vapaasti unohdettujen kaupungin
kuumia katuja, tuntematta ikävää,
laulaen unohdettujen lauluja,
sydämessä toivo
sateisesta aamusta
ja sateenkaaren kosketus
silmieni lumessa.

(RVC)

Mainokset

Read Full Post »

Tämä päättymässä oleva päivä on ollut italialaisille ja kaikille Italian asukeille surullinen päivä.  Uhreja on ainakin 179 ja kodittomiksi jääneitä viimeisten tietojen mukaan 17.000.  Itse asun noin 180 kilometrin päässä järistyskeskuksesta, mutta kyllä se täälläkin tuntui. Mieheni kertoi, että käytävällä ovien lasit helisivät kuitenkin rikkoutumatta ja makuuhuoneessa vaatekaapin ovet kolisivat. Itse uinailin autuaana, kunnes mieheni herätti minut, mutta unenpöpperössä en oikein tajunnut tapahtuneen vakavuutta.

Aamulla avattuani television näin koko kaameuden kuvaruudussa, enkä pystynyt pysähdyttämään kyyneliäni. Järkyttävää. 17.000 ihmistä on ilman kotia ja käytännössä kaikkea sitä, mitä siellä oli.   Loukkaantuneita on 1.500 ja kadonneita on vielä 34.  Tämä on maan suru.

Read Full Post »

… se olikin runo isästäni

Vasta luettuani edellisen postaukseni kommenteista sen, joka on Helmin kirjoittama,  tajusin yhtäkkiä, että runon henkilö olikin minun isäni.   Olin viisivuotias, kun äitini Vieno kuoli keuhkotautiin keväällä 1946.  En nähnyt enää isääni, joka oli surun murtama.  Ja tuota suruaan hän oli nähtävästi kuljettanut mukanaan koko lopun elämäänsä, vaikka olikin ollut kaksi kertaa uudessa avioliitossa.

Minä olin ollut jonkin aikaa sukulaisteni hoivissa, ja sitten  10 päivää lastenkodissa, kunnes minua tuli noutamaan keski-ikäinen, lapseton pariskunta. Minusta tuli heidän ottolapsensa.  Myös pikkusiskoni, joka syntyi pari kuukautta ennen äitini kuolemaa, annettiin suoraan sairaalasta adoptiovanhemmilleen.

Sain tietää biologisesta isästäni erikoisella tavalla:  ensimmäisen aviomieheni tuttavan kautta.  Jossain vaiheessa tapasimme sukulaishäissä,  ja isäni oli ikionnellinen.  Itselläni oli hiukan vaikeuksia käsittää, että tuo vieraanoloinen ihminen, jonka kasvoista jo näki, että lasia oli tullut kallisteltua liiankin kanssa, olikin minun biologinen isäni Kauko.

Pidin kuitenkin jatkossa jonkin verran yhteyttä häneen, ja kävin häntä tapaamassakin Tampereella,  ja ystävystyin hänen silloisen vaimonsa kanssa, jonka pojan isä oli ottanut nimiinsä.  Yhteytemme katkesi kuitenkin jossain vaiheessa, kun isäni alkoi soittelemaan alvariinsa kännipäissään meille.  Se alkoi jo häiritä perhe-elämäämme. Olin kuitenkin ollut yhteydessä hänen sisareensa, jonka kautta sain sitten tiedon isäni kuolemasta. Olin silloin asunut jo vuoden Italiassa.  Se oli minulle suuri järkytys.  Ja jonkinlaiset syyllisyyden tunteetkin nousivat pintaan.

Kävin sitten Suomen matkallani myös Tampereella ja vein kukkaset hautausmaalle, jonne hänet oli haudattu uurnalehtoon  monen muun vainajan joukkoon, enkä tiedä tarkkaan, missä kohtaa hänen uurnansa on.  Hänen entiseen vaimoonsa Helviin olen ollut yhteydessä vielä senkin jälkeen.  Helville tuo aika oli todella rankkaa, sillä pari viikkoa isäni kuoleman jälkeen hänen poikansa oli ampunut itsensä kaverinsa aseella.

Näin olin kirjoittanut isästäni aikoinaan erääseen toiseen blogiini:

Ei, isä ei! Isä on polvillaan minun edessäni. Hän on päissään ja unohtanut, että minä olen hänen tyttärensä, hänen vastalöytynyt tyttärensä. Enkä Vieno hänen nuoruudenrakastettunsa, minun äitini, joka kuoli minun ollessani vasta viiden vanha.

Isä on vaalinut Vienon kuvaa mielessään kaikki nämä vuodet, ja aika on vain kaunistanut sitä kuvaa. Eikä hän näytä huomaavan, miten hyvä vaimo hänellä on rinnallaan. Isä on holisti, viikonloppujuoppo, oli jo silloin äidin kuoltua. Hän ei vain koskaan ole uskaltanut myöntää sitä.

Työnsä hän on aina hoitanut, mutta hänen vapaa-aikansa parhaat hetket on uhrattu veli Baccukselle. Isä on polvillaan minun edessäni, mutta en minä voi ottaa vastaan hänen palvontaansa. Hän haluaa, että istun hänen vierellään sohvalla ja pidän häntä kädestä. En minä voi. Enkä halua. En minä voinut istua hänen sylissään  ja antaa hänen suudella minua suoraan suulle.

Ei sitä, isä, ei. Totta kai minä rakastan sinua,  mutta en minä ole tottunut sellaiseen. Olen liian isokin jo. Sitä paitsi sinä inhotat minua humalaisena. Kasvosi punoittavat ja ovat paisuneet liiasta viinasta. Olet epämiellyttävä kännissä. Kyllä minä tiedän, että sinä olet hyvä ihminen, helläluontoinen. Sydämesi on puhdasta kultaa. Mutta nouse jo ylös sieltä. En minä voi ottaa vastaan sellaista rakkautta. Se tulee monta kymmentä vuotta liian myöhään.

PS.  Nämä olivat sen aikaisia tunteitani,  mutta vanhempana on varaa olla armollisempi.  Ja tilalle tulevat voimakkaat säälin tunteet.  Kuinka kaikki olisikaan voinut olla toisin ilman kuningas Alkoholia!

(RVC)

Read Full Post »

Otin takaisin….

img013-milli …. tämän sivupohjan

Kun se on niin kiva,  ja sopii niin mainiosti  juuri tähän blogiin.  Ja kun kuvien palikoituminen yllättäen loppui. Kuvassa on nuorempi tyttäreni, Saksassa asuva Milli joskus 1970-luvulla.

Vanhempi tyttäreni Susi ehtikin jo lähteä  Gambiaan viime viikolla kuukaudeksi gambialaisen miehensä kanssa.  Näin me olemme kaikki tänä jouluna kaukana toisistamme.  Vain tyttärenpoikani Gabriel on Suomessa ja viettää joulua Sanna-vaimonsa perheen parissa.

Susi on afrotanssin opettaja,  ja joulukuu näyttää olleen ainoa aika vuodesta, jolloin sekä hän että miehensä saattoivat  pitää kuukauden lomaa.  Matka tulee kalliiksi eikä sinne lyhyemmäksi ajaksi kannata lähteäkään.  Tyttäreni ilmeisesti menee jollekin rumpukurssillekin siellä. Niin ettei se ihan pelkkää lomaa ole.  Siellä on näihin aikoihin kuuma kesä, ja tarvittiin kaikenlaisia rokotuksia ennen matkaa.

Haikealta tuntuu, kun ei voi jouluna tyttärelle edes soittaa, kun ei anopilla ole puhelinta.  Mutta kaipa se tytär sitten voipi käydä jossain soittamassa.  Ja sähköpostiakin voi lähetellä. Onneksi.   (RVC)

Read Full Post »