…. Hanna Karttunen
Seurasin eilen kuten melkein joka lauantai italialaista versiota Tanssii tähtien kanssa (Ballando con le stelle). Nyt olivat mukana myös suloiset lapsitanssijat, jotka olin jo aikaisemmin nähnytkin. Todella söpöjä ja hienosti tanssivatkin. Ohjelman kohokohtana oli kuitenkin uskomattoman upea ulkopuolinen tanssiesitys, jonka suorittivat suomalainen Hanna Karttunen ja Slavick Kryklyvyy (tulikohan tuo sukunimi oikein?). Se oli tosi mahtava esitys. Varsinaisia akrobaatteja kumpikin. Hanna on uskomattoman notkea, ja tanssivat hienosti yhdessä. En ole ikinä nähnyt niin upeaa tanssia. Toivottavasti saamme nähdä televisiossa heitä toistekin.
Uteliaisuuteni tietenkin heräsi, kun oli suomalainen tanssija kyseessä, ja aamulla kiirehdinkin heti etsimään tietoa Hannasta. Sen verran sain tietoa, että hän oli Suomessa asuessaan yli 10 vuotta sitten latinaistanssien SM-ykkönen silloisen partnerinsa kanssa. Niin ja hän on Raahesta kotoisin. Mikäli oikein ymmärsin, hän on asunut aiemmin myös Etelä-Afrikassa, mutta nykyinen kotipaikka on Lontoo. (RVC)
Vastaa