Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2009

Kun haarukka oli kirkon kirouksessa 

Haarukan toi Eurooppaan tiettävästi 1000-luvun alkupuolella kaunis bysanttilaisprinsessa, jonka oli nainut Venetsiaa silloin hallinnut doge Orseolo II. Morsian oli elänyt itämaisten hovien loistossa, eikä nähnyt mitään syytä luopua hienoista tavoista ja mukavuuksista, joihin oli tottunut, naituaan karkean ja hieman tekopyhän merenkulkijakansan päämiehen.

Bysantista saapuikin loputon määrä matka-arkkuja täynnä hienoja pöytäastioita, koruja ja kankaita ja, mitä ikinä rikkaat Itämaat siihen aikaan pystyivät tarjoamaan. Mukana oli myös pieni kaksipiikkinen haarukka, jonka avulla herttuatar vei tyylikkään luontevasti ruokaa suuhunsa. Haarukan käyttö aiheutti venetsialaisten keskuudessa heti skandaalin.

Eivätkä ulkomaalaisen prinsessan omituisuudet siihen loppuneet. Huhuttiin näet, ettei tämä pessyt käsiäänkään yhteisessä vedessä vaan kastevedessä, jonka hänen palvelijansa joutuivat häntä varten keräämään. Haarukan käyttö oli viimeinen pisara maljassa.

Kirkko aloitti heti haarukan vastaisen kampanjansa,  ja papit saarnasivat “tuon paholaisen välineen” käyttöä vastaan. Luultavasti sen piikit toivat mieleen paholaisen sarvet, ja niin haarukan käyttö julistettiin synniksi. Kun herttuatarparka sitten sairastui, oli kaikille selvää, etteivät tuon oudon välineen käytön vaarat olleet mielikuvituksen tuotetta eivätkä ainoastaan hengellistä laatua.

Haarukan käyttö tukahtuikin heti alkuunsa, joskin joku jumalankieltäjä antoikin – kirkon kielloista välittämättä – valmistaa sitä muutaman kappaleen kaikessa hiljaisuudessa. Tuhansia vuosia ihmiset olivat syöneet sormin, myös antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset. Milloin ei mitenkään pärjätty muuten turvauduttiin veitseen ja lusikkaan, joskaan nekään eivät vielä olleet kovin laajalle levinneet.

Lusikkaa käytettiin ennen kaikkea syötäessä ostereita ja etanoita, joita ei kovinkaan usein ollut tarjolla latinalaisellakaan aterialla. Keittoa nautittaessa lusikkaa ei tarvittu, sillä se hörpättiin suoraan terracottasta tai metallista valmistetusta kupista. Oli kyllä olemassa suuria, kaksipiikkisiä haarukoita, mutta niitä käyttivät yksinomaan keittiössä työskentelevät henkilöt lihaa lävistäessään tai annospaloiksi leikatessaan.

Ruokailuvälineiden puutteen korvasi hyvien ruokailutapojen säännöstö, jonka noudattaminen erotti vääjäämättömästi sivistyneen ruokailijan moukasta. Käsiä pestiin lukemattomia kertoja ennen ruokailua, sen aikana ja sen jälkeen. Ruokasaleissa oli suuret, kauniit pesuvadit, joiden ympärillä oli jatkuva hyörinä ruokailijoiden pestessä käsiään eri ruokalajien välillä.

Lautasliinojen puutteessa käytettiin hätätilassa leivän sisusta tai erityistä puhdistusjauhoa. Oli keksitty myös erityisiä pöytäsormustimia, joiden avulla oli mahdollista viedä ruoka suuhun, kun se oli vielä kuumaa. Ne olivat kuitenkin vain harvojen rikkaiden mässäilijöitten käyttöesineitä.

Rooman valtakunnan myöhäisemmällä kaudella tuli käyttöön myös pieni, kaksihaarainen haarukan tapainen, jolla lävistettiin ja vietiin suuhun pieniä herkkupaloja, kuten taateleita, sukaatteja ja hunajamakeisia. Välineen käyttö oli hyvin rajattua, mutta haarukan muoto oli siinä jo alullaan ja vieläkin alkeellisempana terävässä lusikassa, josta käytettiin nimeä : ligula tai lingula. Se oli eräänlainen haarukan ja lusikan välimuoto.

 Molemmat varsinaisen haarukan edeltäjät hävisivät Rooman valtakunnan tuhon jälkeen Italiasta. Itämaissa ligula oli kuitenkin edelleen yleinen. Eikä olekaan mikään sattuma, että ensimmäinen varsinainen haarukka Italian maaperällä oli nimenomaan itämaista alkuperää.

Vielä keskiajan ihmiset, sekä alhaiset että ylhäiset rouvat ja herrasmiehet, jatkoivat sumeilematta sormin syömistä. Eikä hyvää tarkoittavista neuvoista ollut puutetta kuten, että naisseurassa aterioidessaan herrasmiehen tuli välttää hämmennyksen aiheuttamista tuijottamalla naista suoraan kasvoihin tai vielä pahempi – hänen käsiään.

Renessanssin mukana uudistuivat kaikki taiteet, niin myös pöytäseurustelun taide. Lopultakin veitsen ja lusikan rinnalle ilmestyi myös haarukka aikakaudesta kertovassa kirjallisuudessa. Ei voi kuitenkaan sanoa, että sen käyttö olisi vielä yleistynyt. Se oli uutuus, jonka kanssa erityisesti naiset halusivat keimailla. Italiassa haarukan käyttö oli väistämättä lisääntymässä, mutta sen ulkopuolella syötiin vielä vanhalla tavalla.

Englannissa haarukka oli vielä koko 1600-luvunkin ajan täysin tuntematon kapistus. Eikä se Ranskassakaan kovin pian yleistynyt. Ranskassa ensimmäinen haarukkaa käyttänyt kuningas oli Henrik III, jonka äiti, italialainen Katarina de´Medici oli tuonut Firenzestä muutamia tyylikkäitä haarukoita. Ei niiden käyttö kuitenkaan vielä pitkään aikaan yleistynyt Ranskassakaan. Itse Aurinkokuningas Ludwig XIV luopui sormin syömisestä vasta siirtyessään Versaillesin hoviin 1684. Yksityisoloissa hän vielä sen jälkeenkin käytti luontoäidin hänelle lahjoittamia välineitä.

Kuninkaasta on olemassa maalaus, jossa hän aterioi kuuluisan näytelmäkirjailijan Molièren seurassa. Kumpikaan heistä ei käytä siinä haarukkaa. Eräs italialainen kronikoitsija kirjoitti vuonna 1674 voivansa päätellä talon isännän poliittisen kannan tavasta , jolla ruokailuvälineet oli katettu pöytään. Paavin kannattajien (guelfi) talossa haarukat, lusikat ja veitset asetettiin lautasen oikealle puolelle. Keisarin kannattajat (ghibellini) sen sijaan asettivat ne lautasen yläpuolelle.

Vasta 1700-luvun lopulla haarukka löysi tiensä kaikkiin koteihin Euroopassa: niin aateliston, kuin porvarin ja rahvaankin ruokapöytiin. Viimeiseksi haarukan käyttöä vieroksuttiin vielä luostareissa ja kirkon piirissä muutenkin. Eikä se vapautunut “kirkon kirouksesta” kuin vasta 1800-luvulla.

© RITVA VIERTOLA-CAVALLARI

PS. Minulla on hyvä muisti, mutta lyhyt. En enää muista missä lehdessä tämä kirjoitukseni aikoinaan julkaistiin.  Ehkäpä se oli Turun Sanomat, johon aikoinaan eniten kirjoitin. (RVC)

Mainokset

Read Full Post »

Petetty vaimo eri maissa

Löysin arkistostani Nykypäivä-lehdessä vuonna 1983 olleen, varmaankin vitsiksi tarkoitetun artikkelin: Apua – ukko pettää minua! Tiedättekö, miten petetty vaimo käyttäytyy eri maissa, kun hän yllättää aviosiippansa ja vieraan tytön? Käyttäytymismalleja on monenlaisia, jutussa todettiin.  Ei siinä sentään kaikkia maita ollut mukana. Muun muassa Ruotsi ja muut pohjoismaat puuttuvat sekä Viro.

Näin siis naiset käyttäytyvät  Nykypäivä-lehden mukaan:

Ranskassa vaimo ampuu kilpailijattarensa ja huudahtaa miehelleen: ” C´est la vie! ! Tämä on elämää!)

Italiassa vaimo sitä vastoin tappaa miehensä, joka ehtii ennen kuolemaansa hädin tuskin huokaista: ”Mamma Mia!”

Espanjassa taas vaimo iskee tikarin sekä kilpailijattarensa että miehensä selkään huutaen: ”Caramba!”

Japanissa  vaimo surmaa  ensin kilpailijattarensa ja tekee sen jälkeen itse vielä harakirin – miehensä läsnäollessa.

Venäjän maalla petetty vaimo etsii sen sijaan lohtua vodkastaan ja toteaa: ”Nitshevoo!”

Englannitar lohduttautuu samassa tilanteessa ginillä ja manailee: ”Elätin kyytä povellani!”

Amerikassa missis kaivaa kiireesti laukustaan valmiiksi kirjoitetun paperin ja vaatii miehensä allekirjoitusta mahtavaan elatussummaan.

Saksassa Gretchen heittää ulos makuukammarista sekä miehen että tämän pikku ystävättären ja sanoo: ”Kotona ei kilpailla Reberbahnin kanssa!” ’

Suomessa taas petetty vaimonpuoli – ainakin Savossa – saattaa tässä tilanteessa kajahuttaa: ”Anteeksi, jos häirihen!”

ooooooo

PS. Käyhän tämä aika raju juttu ”vitsistä”, jonka kohteena on nainen. Tarina ei kerro miehistä vastaavassa tilanteessa, ja niin onkin parempi. Onhan tämä versio naisistakin aika lailla yliammuttu. Minä kyllä uskon, että maassa kuin maassa nainen pikemminkin pakkaisi tavaransa tai ”heittäisi” miehen ulos yhteisestä kodista! Sanokaa minun sanoneen! (ritviecav)

Read Full Post »