Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2009

Onpa kiva tunne….

…..  kun sain käteeni sen kirjan

Siinä se nyt on kirjoissa ja kansissa Monikulttuurinen perhe, josta on – mitenkään muita kirjoittajia mollaamatta – vähän vaille puolet minun tekstiäni.

Ulkoasua kehui tyttärenikin Saksassa, jonne posti oli kiikuttanut kirjan monta päivää aikaisemmin viime viikolla. Tiedättehän Italian postin. Mutta pääasia on, että se lopultakin tuli perille.  Tietenkään minulla ei ole mitään tekemistä kirjan ulkoasun kanssa, mutta se on tärkeä, koska se antaa ensimmäisen vaikutelman kirjasta.

Siinä se nyt on kirjoituspöydälläni, ja  vähän väliä  pitää ottaa käteen ja selailla tekstejä, miltä ne näyttävät kirjassa. No,  ei tämä nyt ihan ensimmäinen kerta ole, kun olen saanut tekstiäni johonkin kirjaan. Mutta tässä opuksessa on siis melkein puolet minun tekstiäni, koska minua pyydettiin kirjoittamaan myös opasosio.

Muut ovat täyttäneet yhteensä 95 sivua, kun johdantokin lasketaan mukaan.  Hienoa työtä jokaisen panos. Kustantajana on Kustannus Arkki Oy.    Tuollainen on Monkulttuurinen perhe-kirjan etukansi.  (Kirjasta minulla ei vielä ole kuvaa.)  RVC monikult_etitaliaukansi-2

Mainokset

Read Full Post »

Teemana korttipakka

copia-di-progetto1Erilainen korttipakka

Korttipakkoja on monensorttisia täällä Italiassakin. Italialaisilla sitä luovaa mielikuvitusta riittää. Itsellänikin on kaksi täkäläistä, tavallisesta poikkeavaa pakkaa. Tai oikeastaan kolme, koska toisessa kotelossa on kaksi pakkaa. Niissä on korttien selkäpuolella ainakin monille Italian kävijöille tutuksi tulleiden, Raffaellon mietiskelevien enkelien kuvat, jotka esiintyvät myös korttikotelon kannessa. Molemmilla korttipakoilla on kotelossa omat paikkansa.

Aivan erilainen on kolmas korttipakka. Siinä on  nimittäin Kunkku-, Kuningatar-, Jätkä- ja Ässä-korteissa, joita myös kuvakorteiksi kutsutaan –  Ässä-kortteja lukuunottamatta,  piirrokset joistakin julkkiksista.  Skannasin niitä kortteja,  joissa oli kansainvälisestikin tunnettuja henkilöitä. Valitettavasti tehtävä alkoi käydä liian  työlääksi, kun kuvat kasvoivat jostain kumman syystä operaation aikana ainakin kaksinkertaisiksi mitoiltaan. Eivätkä ne olisi enää mahtuneet blogiini. Ja niiden pienentäminen vasta vaikeaksi osoittautui.

Nämä kortit ovat minulla olleet jo useita vuosia, joten eivät kaikki korttihenkilöt ole enää aivan ajankohtaisia. Esimerkiksi ruutuässänä niissä on jo edesmennyt Giovanni Agnelli. Rauha hänen muistolleen.

Patakunkkuna korteissa esiintyy entinen Italian presidentti Oscar Luigi Scalfaro, ja ruuturouvana Milanon nykyinen kaupunginjohtaja Letizia Moratti. Poliitikoista mainittakoon myös seuraavat:  ristijätkänä on Pierferdinando Casini, patajätkänä Fausto Bertinotti, ristiässänä Gianfranco Fini, joka toimii nykyään senaatin puhemiehenä, ja pataässänä Massimo D´Alema.

Ristikunkkuna esiintyvä Silvio Berlusconi on tietysti Italian pääministerinä mitä ajankohtaisin. Ristikuningattarena on  Alessandra Mussolini, joka taas on ollut paljon vähemmän esillä viime aikoina. Kuten myös Patarouvana  kortissa esiintyvä, isolla makkaralla lentävä Romano Prodi. (Sic! Piirtäjän huumoria!)

Herttakunkkuna esiintyvä Bill Clinton lienee aina ajankohtainen, kun taas herttarouvan osassa oleva Monica Lewinsky tiettävästi  paljon vähemmän.  Ruutukunkkuna kuvattu  Bill Gates on tietysti  jollain tavalla aina ajankohtainen, kun internetissä liikutaan.

Herttajätkänä esiintyvä filmitähti Richard Gere saanee edelleenkin naissydämet läpättämään. Ja Hertta-ässän rooliin piirretyn Maria Grazia Cucinottan sulot varmaan ihastuttavat ainakin miespuolisia pelureita edelleenkin.

Jos Suomessa joku tarttuisi tähän hauskaan ideaan, olisi kiva nähdä, keitä otettaisiin siihen mukaan, ja mihin rooliin kukin heistä laitettaisiin. (Vai onko sellainen suomalainen korttipakka kenties jo olemassa?)

Tässä oma ehdotukseni joiksikin korteiksi:

Ruuturouvaksi sopisi presidentti  Tarja Halonen, koska useimmat suomalaiset tuntevat hänet lähinnä kuvaruudun kautta. Ruutukunkuksi sopisi puolestaan pääministeri Matti Vanhanen, kun hänetkin useimmat tuntevat kuvaruudun kautta. Ruutujätkänä ja Ruutuässänä voisi olla kaksi muuta tv-tähteä. Täällä Italiassa ei Suomen televisio näy. Joten tehkääpä ehdotuksia.

Herttarouvaksi sopisi  Kaarina Määttä, joka tunnetaan rakkausprofessorina. Herttakunkkuna taas voisi olla Sauli Niinistö suuren kansansuosionsa takia. Herttaässäksi sopisi vaikkapa vastaleivottu kaunoluistelun Euroopan mestari Laura Lepistö. Herttajätkäksi nimittäisin sympaaattisen Jani Toivolan.

Ristijätkäksi ehdotan Kimi Räikköstä. Risti viiittaisi tässä tapauksessa siniristilippuun eli Suomen tunnetuksi tekemiseen ulkomailla. Sitten puuttuu vielä Ristirouva, Ristiässä ja Ristikunkku.

Mitä tulee Patakunkkuun, Patarouvaan, Patajätkään ja Pataässään, minä valitsisin heidät Suomen parhaista kokeista, mutta siihen  – täällä Italiassa asuvana – eivät omat tietoni riitä. Joten tehkääpä ehdotuksia, niin lisään niitä sitten tekstiini. (RVC)

PS. Pakinaperjantain haasteena oli Korttipakka

Read Full Post »

Hämärä-haaste

Varhaislapsuus hämärän peitossa

Suomessa asuva tyttäreni sanoo muistavansa joitakin tilanteita ihan varhaislapsuudestaan. Jopa sellaisia, jolloin hän ei ollut vielä täyttänyt kahta vuottakaan. Itse en muista oikeastaan juuri mitään varhaislapsuuteni tapahtumista. Se on kaikki hämärän peitossa.

Ainoa asia, jonka hyvin hämärästi muistan, on äitini kuolinvuoteellaan. Olin silloin viiden vanha. Yritin puhua hänelle, mutta hän ei vastannut minulle enää. En tiedä, oliko hän edes tajuissaan. Pian sen jälkeen minulle kerrottiin, että äiti oli kuollut. En muista, näinkö edes vastasyntynyttä pikkusiskoanikaan, jota olin innokkaasti odottanut. Siitäkään minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia. Luultavasti hänet oli annettu suoraan sairaalasta adoptoitavaksi. Näin hänet vasta aikuisena, annettuani Pelastusarmeijan etsiä hänen olinpaikkansa.

Ja isänikin vain hävisi jonnekin, enkä nähnyt häntä uudelleen kuin vasta aikuisena. Isäni ei ilmeisesti pystynyt pitämään minusta huolta. Äitini kuolema oli hänelle kova paikka. Ja alkoholiongelmakin lienee ollut jo todellisuutta silloin.

Sukulaiset joiden luona olin muutaman kuukauden, lähettivät minut Helsinkiin lastenkotiin, jossa ehdin olla yhdeksän päivää. Keski-ikäinen lapseton, minulle täysin tuntematon pariskunta tuli hakemaan minut sieltä kotiinsa. Jonkin ajan kuluttua minusta tuli virallisestikin heidän ottolapsensa. He yrittivät kaikin keinoin saada minut unohtamaan menneisyyteni, joka ei niin ruusuista ollut ollutkaan. Paljon unohdinkin, esimerkiksi varhaislapsuuteni kokonaan. Sen, että minulla oli ollut toinen isä ja toinen äiti muistin kyllä aina, kuten senkin, että jossain minulla oli myös pikkusisko.

Elämässä on kuitenkin kummallisia kiemuroita, joita ei voi etukäteen aavistaa. Ensimmäisen mieheni, kahden tyttäreni isän, kaverin veli on naimisissa isäni siskon kanssa. Maailma on pieni. Suomi erityisesti. Olen tavannut useampaan otteeseen tuon tätini ja hänen miehensä, joka on toiminut rovastina Hyvinkäällä. Sitä kautta sain tietoa sukulaisistani ja myös biologisesta isästäni. En kuitenkaan ottanut häneen yhteyttä, ennen kuin avioliittoni ajautui karille mieheni väkivaltaisuuden takia vuosia myöhemmin.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että tapasin yhden heidän pojistaan ensimmäisen kerran täällä Italiassa, jossa hänkin on asunut jo vuosikausia ja hänellä on italialainen vaimokin. Se oli intensiivinen ensitapaaminen. Puhuin niin paljon tämän serkkuni kanssa, yhden vuorokauden aikana, että seuraavana päivänä en saanut sanaa suustani kuuluville.

Tapasin isäni ja hänen puolisonsa ensimmäisen kerran sukulaishäissä, jonne menin nuoremman, silloin koilmivuotiaan tyttäreni kanssa. On mahdotonta kuvata tunteitani nähdessäni tuon täysin vieraalta tuntuvan miehen, jonka kasvoistakin näkyi runsas alkoholin käyttö. Hän sen sijaan oli todella onnellinen minut nähdessään.

Sen jälkeen matkustin muutamia kertoja häntä tapaamaanTampereelle, jossa hän oli asunut suurimman osan elämäänsä. Isäni kertoi minulle muun muassa siitäkin, että olin ollut sotalapsena Ruotsissa. Näin jälkeen päin minua todella harmittaa se, etten kysellyt häneltä lisätietoja silloin, kun se oli vielä mahdollista. Jostain syystä se ei minua silloin kiinnostanut.

Ja toisaalta en ottanut edes todesta kaikkia isäni puheita, koska hän oli useimmiten enemmän tai vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena. Toisaalta elämässäni oli niin paljon muuta mielestäni tärkeämpää niihin aikoihin. Oma perheeni ja ennen kaikkea tyttäreni.

Olin asunut Italiassa noin vuoden verran, kun biologinen isäni kuoli. Putkassa. Se järkytti tietysti minua kovasti. Kaiken lisäksi se sattui aikaan, jolloin minulla oli pahin kulttuurisokki meneillään. Myös mieheni veli oli kuollut sinä keväänä yllättäen auto-onnettomuudessa. Ja soitettuani isäni entiselle vaimolle, sain tietää, että tämän poikakin, jonka isäni oli ottanut nimiinsä, oli viikkoa myöhemmin ampunut itsensä. Kolme järkyttävää kuolemantapausta oli jo melkein liikaa kestokyvylleni.

Mutta palatakseni tuohon sotalapsiasiaan: Jossain vaiheessa aloin kiinnostua asiasta yhä enemmän. Ja lopulta ottoserkkuni Esko, joka sisarensa tavoin oli myös ollut Ruotsissa sotalapsena, kehotti minua käymään Kansallisarkistossa. Sieltä sainkin sitten asialle vahvistuksen päivässä erään Suomen reissuni aikana.

Papereista, jotka sain siellä käteeni kävi ilmi, että minä olin ollut sotalapsi numero S/1073. Papereissa isäni nimeksi oli ilmoitettu Kaarlo, vaikka se oli Kauko. Äitini nimi oli ihan oikein: Vieno. (Hänen toinen nimensä oli Kyllikki kuten myös ottoäitini Kertun toinen nimi. Aika jännä yhteensattuma!)

Ulkomaan matkaa varten annetussa esteettömyystodistuksessa numero 556 minun todettiin syntyneen Tampereella, vaikka kaikissa virallisissa papereissani on aina ollut syntymäpaikkanani Kangasala. Päivämäärä paperissa oli 27. huhtikuuta 1942. Leima oli maksanut 15 markkaa.

Osoitteeksi oli ilmoitettu ensin Tampere, Pyynikintori 1.A. Se oli paikka, josta minut lähetettiin Ruotsiin helmikuussa 1943. Se oli kuitenkin vedetty yli ja uutena osoitteena oli Viipuri, Linnankatu 11 D. Se oli siis paikka, jonne minut lähetettiin Ruotsista 27. 11.1943. ( Suomihan oli saanut sodassa Viipurin joksikin aikaa takaisin. Molemmat vanhempani olivat Viipurista kotoisin.)

Paperin kääntöpuolella lukee Stocholmstads Landeflygplats i Bromma uppvisat vid avresan 27. Feb. 1943. Polisen i Stockholm. Toinen leima oli 27.11. 1943 Ruotsiin suuntautuvan matkan tarkoituksena oli ollut ”virkistys” ja lähettäjänä oli ollut Suomen Huolto. Ja esteettömyystodistus oli annettu kuuden kuukauden ajaksi. (Tosin aika näyttää venyneen yhdeksäksi kuukaudeksi.)

Toisessa paperissa oli myös tuo ensimmäinen päivämäärä: Saap. 27/2-43 (1 214) Paperin kääntöpuolella on kerrottu sijoituspaikkana olleen Fru Alfhild Johansson, Löhingehut Horn.

Minut oli siis todella lähetetty monen muun suomalaislapsen tavoin sotalapseksi Ruotsiin, mistä takaisin tultuani lähdimme Tampereelta vähäksi aikaa takaisin saatuun Viipuriin. Tuo kaikki on minulta kuitenkin täysin hämärän peitossa, en muista siitä yhtään mitään, kuten en muutakaan varhaislapsuudestani.

Sotalapsena oloni vahvistus oli ensin alkuun melkoinen sokki. Osittain siksikin, että olisin halunnut tietää asiasta enemmän, mutta se näyttää jokseenkin mahdottomalta. Tuskinpa mainittu rouva olisi enää elossakaan. Ja osittain siksi, että vanhempani lähettivät vieraaseen maahan, jossa puhutaan vierasta kieltä, pienen lapsen, joka varmaankin oli juuri oppinut puhumaan suomea, eikä ymmärtäisi ruotsin kieltä, eivätkä ihmiset Ruotsissa ymmärtäisi hänen puhettaan.

En tuomitse biologisia vanhempiani siitä, että minut lähetettiin Ruotsiin. Ihmettelen vain. Ja ennen kaikkea minua harmittaa se, etten ymmärtänyt kuunnella isääni ja tehdä hänelle tarkentavia kysymyksiä silloin, kun se vielä oli mahdollista. Niin ei tuo kaikki olisi yhtä lailla hämärän peitossa. Tai kukapa sen tietää, ehkä näin onkin parempi. Eihän sitä tiedä, mitä muita ikäviä asioita olisi voinut paljastua. (RVC)

(Tarinamaanantain Hämärä-haaste)

Read Full Post »

Planeetta

Kiertotähteni

Olit kuin planeetta.
Pyrstötähtenä kiersit
aina samaa rataa.
Saamatta rauhaa.
Yhä uudelleen
ympäriinsä,
etsimässä
uusia
seikkailuja.
Halusin olla
sinun aurinkosi
tai vaikkapa vain
pieni pyrstötähtesi.
Sinä pysyit planeettana.
Harhailijana. Siihen oli
minunkin tyydyttävä.
Rakas kiertotähteni.

(RVC)

(Runotorstain haaste: Planeetta eli kiertotähti.)

Read Full Post »

Etsitkö ehkä……

…..  Pakinaperjantain Hätänumero- juttuani?  Se on  osoitteessa:

https://ritviecav.wordpress.com/2008/01/01/erilainen-joulumme/.

Se löytyy myös klikkaamalla sivupalkista  tammikuu 2008.

Juttu on siis vanha, mutta sopi niin hyvin annettuun aiheeseen, etten ruvennut uutta väsäämään.   (RVC)

Read Full Post »

Runotorstain haaste 14.1.2009

Tälläkin viikolla pyrimme runoon proosan avulla. Tekstinäyte on Marjo Niemen romaanista Miten niin valo, sivuilla 107-108. Otava 2008:

”Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu.”

o

LOUKUSSA

Kun
lähinäkö
häviää, ja korvat
muurautuvat umpeen,
on tullut tilinteon hetki.
Tähänkö on nyt jo tultu?
Olemmeko täysin kuuroja
ja sokeita toisillemme?
Kuin kaksi vierasta
ihmistä arjen
loukussa.
Eikö meillä
sinulla ja minulla
olekaan enää mitään
sanottavaa toisillemme.
Näinkö pian se rakkaus
kuihtui hoidon puutteessa?
Ei  ollut mikään anopin kieli,
joka ei vähästä hätkähdä.
Olisiko meillä vielä jokin
mahdollisuus uuteen,
kestävään onneen?
Olen kuuntelulla.
Rakkaani.
(RVC)

Read Full Post »

Ummet ja lammet SAUNASTA…

… JA VÄHÄN MUUSTAKIN

Jos joitain asioita Suomesta täällä ulkomailla kaipaa, niin kyllä niistä yksi on SAUNA. Ennen kaikkea kylpemistä kauniina kesäiltana kohtalaisessa löylyssä, minkä jälkeen voisi pulahtaa järveen. Ja saunomisen jälkeen istua terassilla olutta nauttien ja maistellen grillattua makkaraa.

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen saunonut jonkun ystävän luona Suomessa. Olisihan meilläkin täällä Italiassa rutkasti tilaa saunalle, mutta ei ole tullut hankittua, kun sen pitäisi olla sähkösauna, eivätkä nykyiset ampeerit tai voltit (tai mitkä ne nyt onkaan?) mittarissamme siihen riittäisi.

Eikä italialainen mieheni ole ollut siitä riittävästi kiinnostunut. Enkä ehkä minäkään. (Sillä yleensä saan tahtoni läpi.)  Täällähän on kesällä päivisin kuuma kuin suomalaisessa saunassa, eikä saunominen illalla täällä pimeän tultua tuntuisi lähimainkaan samalta kuin Suomen suvessa. Toki täällä Italiassakin on joillakin tutuilla suomalaisilla sauna hankittuna, mutten ole vielä saanut kutsua kylpemään.

Ei saunominen sähkösaunassa ole tietenkään ihan sama asia kuin mökillä puulämmitteisessä saunassa, vaikkei olisi järveäkään ihan lähellä. Muistelen tietyllä kaiholla Siikajärven Haukilahdessa ollutta mökkiämme, jossa vietin lapsuuteni kesät.  Ja jonne saatiin jossain vaiheessa myös sauna. Siitä saunasta muistuu mieleeni se kerta, kun olin saunomassa lapsuuden ystävättäreni kanssa, ja yhtäkkiä pyörryin saunan pukuhuoneessa. Hän nosti minut penkille, jossa heräsin sitten hölmistyneenä.

Tuokin sauna on jo muitten käytössä, jos sitä enää ollenkaan onkaan. Jo paljon ennen Italiaan muuttoani äitini myi palstan mökkeineen, pian isäni kuoleman jälkeen. Eikä siellä päin ole tullut juurikaan käytyä. Viime kesänä poikkesimme siellä lapsuuden ystävättäreni kanssa, joka jäi alkukesästä yllättäen leskeksi. Kiersimme katselemassa kovin muuttunutta Haukilahtea ja Siikajärveä, jossa aikoinaan päivittäin uiskentelimme. Minä erityisesti olin kuin kala vedessä.  Oli sekin paikka mututunut. Rannalle oli rakennettu tilaussaunakin ja pukuhuoneet.

Kävelimme myös meidän entisen palstamme ohi, ja tuli haikeat muistot mieleen. Emme kuitenkaan iljenneet sitä lähemmin käydä katsastamassa, kun isäntäväki ei ollut paikalla.

Mutta palataksemme saunaan, muistuu mieleeni myös se yleinen sauna Helsingin Pursimiehen kadulla, jossa lapsena kävin äitini kanssa aina kerran viikossa puhdistautumassa. Se oli aivan lähellä kotiamme, kadun toisella puolella. Yleensä menimme sinne tiistaina tai keskiviikkona, jolloin siellä oli vähemmän tungosta. Se olikin niihin aikoihin ainoa tapa puhdistautua kunnolla, kun asunnossamme oli puulämmitys, ja puut sekä hellaan että kaminoihin piti tuoda kellarista neljänteen kerrokseen, eikä talossa ollut edes hissiä. Lieneekö vieläkään?!

Myöhemmin kun muutimme Kannelmäkeen 1950-luvun lopulla, oli modernissa kerrostalossamme yhteinen sauna ja saunavuorot. Mutta kaipaus Rööperiin oli alussa melkoinen saunasta ja muista mukavuuksista huolimatta.

Omaan pesään muutettuani on tullut hikoiltua hyvin erilaisissa saunoissa ja tilanteissa. Sekä yksin että seurassa. Opiskelijaporukoissa oli jossain vaiheessa 70-luvun alkupuolella muodissa myös yhteissaunominen sukupuoleen katsomatta. Ne oli niitä aikoja ne. Yksi seksin vapautumisen seuraus, vaikka saunassa istuttiinkin lauteilla arvokkaasti, ja useimmat vähän ujoina ja toisiaan vahtien.

Ei se varmaankaan olisi ollut vuonna 1937 Suomeen perustetun Sauna-Seuran sääntöjen mukaista. Kun yhdistyksen tarkoituksena on saunan ja perinteisten saunatapojen kehittäminen ja suomalaisen saunan tunnetuksi tekeminen myöskin Suomen rajojen ulkopuolella.

Perinteisestihän saunassa on pitänyt käyttäytyä hillitysti, jopa puhuminen saattoi olla sopimatonta. Saunaa käytettiin aikoinaan moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin saunomiseen: muun muassa lihojen savustamiseen, pellavien käsittelyyn, maltaiden kuivaamiseen ja niin edelleen. Aikoinaan lapsetkin syntyivät yleensä saunassa, ja mikäs onkaan sen parempi paikka syntyä. Ainakaan ei ihan heti joutunut kylmään maailmaan. (RVC)

(Pakinaperjantain haaste)

Read Full Post »

Older Posts »