Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kuulumisia’ Category

Tuli taas nähtyä Roomaa…

…  ja vanhoja tuttuja ja vähän uudempiakin

Villa Lanten terassilta onkin tosi upea näköala.  Siitä on tullut  minulle todella tärkeä paikka, vaikkei siellä tule enää kovin usein käytyäkään.  Käväisin taas Roomassa,  ja tällä kertaa oli aiheena presidentti Tarja Halosen valtiovierailu. Olin saanut kutsun paitsi Villa Lanteen myös  Italian tiedeakatemiaan,  jossa presidentti Halonen piti hienon esitelmän englannin kielellä. 

 Ehdin paikalle juuri vähän ennen esitelmän alkamista, sillä  olin käynyt hotellissa jättämässä sinne matkalaukun ja vaihtamassa juhla-asun päälleni.  Tilasin taksin aavistamatta, että tiedeakatemiaan oli niin pitkä matka.  En olisi sinne varmaan löytänytkään ilman taksia.   Kun sitten pääsin perille, oli kaikki istumapaikat jo varattuina.  Jonkinlainen Halosen esitelmän luonnos suomenkielisenä kyllä löytyi netistä. (Tosin mahdollisin muutosvarauksin!) Joka tapauksessa jotain siitä varmaanvielä  kehittelen Mansikka-lehteen.   

Tiedeakatemian jälkeen riensin sitten ystäväperheen kyydissä Villa Lanteen, jonne Halostakin odotettiin.  Siellä piipahti myös  Italian presidentti Giorgio Napolitano. Halonen sai minulta ja meidän kerholta lahjaksi Monikulttuurinen perhe-kirjan muistokirjoituksineen. Sen lyhyen hetken aikana, kun presidentti Halonen oli lähelläni, en malttanut olla mainitsematta, että itseasiassa olimme tavanneet jo 1970-luvulla.  Tarja olisi ollut kiinnostunut tietämään, missä olosuhteissa se tapahtui, mutta häntä kaivattiin jo muualla. Jotain tuttua hän minussa oli kuitenkin nähnyt.  Ajattelin, että lähetänpä hänelle  joulukortin ja kerron missä oli tavattu 1970-luvulla.  Ja samalla voisin myös todeta, että olimme tavanneet myös  Roomassa  vuonna 1997 presidentti Martti Ahtisaaren valtiovierailun aikana.

Villa Lanten kirjasto sai sitten minulta  Siirtolaisuusinstituutin julkaiseman kirjan Suomalaiset Euroopassa, johon olen kirjoittanut Italian osuuden.  Villa Lante tuli elämääni jollain tavalla – tai oikeastaan unelmiini, kun ottoäitini työpaikalla arvottiin, kuka pääsisi Roomaan tutustumaan silloin jo jonkin aikaa Suomelle kuuluneeseen Villa Lanteen. Äitini oli niiden kolmen joukossa, joiden kesken matka arvottiin.  Valitettavasti voittaja  ei ollut äitini. Vuosia myöhemmin, kun hän  kävi luonamme täällä Italiassa, menimme yhdessä Roomaan ja tutustumaan myös Villa Lanteen. Itseasiassa Villa Lante  vierailuaika  oli  sinne tullesamme  siltä päivältä jo ohi, mutta puhuin kuin Runeberg  Simo Örmälle, ja lopulta hän päästi meidät sisälle  Villa Lanteen.  Ja äitini oli todella onnellinen, kun pääsi näkemään tuon hienon huvilan, jota kaikki pohjoismaat ja monet muutkin Suomelta kadehtivat.   

Mutta palataksemme nykyaikaan, oli tosi mukavaa tavata  vanhoja kavereita Villa Lanten vastaanotolla ja rupatella vaikka lyhyestikin, vaikkei mitään divina commediaa voinut kenenkään kohdalla toteuttaa.  Mutta hyvä näinkin.  Ettei ihan kokonaan unohdettaisi ystäviä, kun välimatkat ovat usein aika pitkiäkin.  Eikä kaikkia näe edes vuosittaisissa Suomi-Seurojen tapaamisissakaan. 

Kaiken kaikkiaan, oli se  tosi mukava reissu.  Ikävä vain, ettei mieheni ollut mukana, mutta  jossain vaiheessa me vielä menemme sinne yhdessäkin. Itseasiassa hänen piti tullakin mukaan, ja olin jo varannut hotellistakin kahden hengen huoneen, mutta hän katsoi lopulta paremmaksi jäädä kotiin, koska ei ollut varmuutta ruokailupaikasta. Hänellä on niin tarkat ruokailuajat, ettei niistä voi juuri  tinkiä.  Ja  suurlähetystön kekkerit loppuvat aina klo 20,  mutta luulisin, että sillä suunnalla on kyllä helpompi löytää  ravintola  nopeastikin.  (RVC)

Mainokset

Read Full Post »

…  Tarja Halosen tapaamista silmällä pitäen. 

Olen saanut kutsun kahteen hänen kunniakseen järjestettyyn tilaisuuteen, ja vihdoinkin kuvio on meidän osalta kunnossa.  Miehenikin tulee mukaan, ja yövymme lähellä   rautatieasemaa olevassa hotellissa. On kiva nähdä taas tuttuja naamoja, joita harvemmin näkee, siis Tarja Halosen lisäksi. 

 Olen tuntenut Tarjan  jo 1970-luvulta lähtien, kun  on satuttu samoihin tilaisuuksiin Suomessa ja kerran täällä Italiassakin, mutta hänellä on varmaan niitä tuttuja niin paljon joka puolella, etten ihmettele, jos hän ei osaa sijoittaa minua niihin vanhoihin kuvioihin.

Oli miten oli, olemme nyt kuitenkin menossa kahteen Halosen kunniaksi järjestettyyn tilaisuuteen. Saa sitten nähdä.  Kerhomme puheenjohtaja ehdotti, että antaisin hänelle lahjaksi Monikulttuurinen perhe-kirjan ja Suomalaiset Euroopassa, joista minulla on vielä yksi ylimääräinen kappale kummastakin.  Suomalaiset Euroopassa-kirjassa on painavaa tekstiä. Sehän painaa toista kiloa.

Read Full Post »

Presidentti Halosesta…

….   mutta ensin vähän muustakin

Etsin uutta sivupohjaa, johon kuitenkin sopisi myös tuo Rotonda sul mare-rakennus.  Ehkäpä tämä, jonka valitsin, ei ole kovinkaan elegantti, mutta minusta siinä on ikään kuin hiekkainen ranta näkyvillä. (Itse rakennushan on meren päällä.)  Joten se saa nyt ainakin toistaiseksi olla siinä.

Samalla olen hämmästellyt sitä, että blogissani julkaistu  kaikista luetuin kirjoitus ei olekaan minun käsialaani.  Ei oikein rohkaisevalta tunnu. Varsinkaan kun kukaan ei kommentoi nykyään minun kirjoituksiani tässä blogissa.  On se aika turhauttavaa. Ensi reaktioni oli se, että poistan sen artikkelin koko blogistani, mutta olkoon nyt siellä toistaiseksi.

Tosin en ole viime aikoina  kovinkaan paljon kirjoittanutkaan blogiini.  Ensin olimme lomalla Suomessa,  ja sitten täällä oli pari viikkoa Saksassa asuva tyttäreni.  Ja sitten on vielä tuo Mansikka-lehtikin, jota pitää päivittää.  Ja  jostain syystä minua on tosiaan vaivannut jatkuva väsymyskin. Enkä tiedä syytä siihen.  Hassua on muuten, että tyttäreni kuten miehenikin mielestä olen laihtunut liikaa. Itse en kyllä ole sitä mieltä ollenkaan.  Enkä minä mitään laihdutuskuuria ole pitänyt.  Kesäkuumalla vaan ei tahdo ruoka maistua samalla lailla kuin talvella.  

Tänne Italiaan on tulossa presidentti Tarja Halonen puolisoineen valtiovierailulle. Sain kutsun jo viime viikolla  Tarjan kunniaksi järjestetylle suurlähetystön vastaanotolle  ja siihen liittyvään oheistapahtumaan.  Suurlähetystön kekkeröihin on tulossa myös Italian presidentti Giorgio Napoletano. 

On aika hauskaa nähdä, muistaako presidentti tavanneensa minut jo kerran aikaisemmin Italiassa, paljon ennen sitä  kun hänestä tuli Suomen ensimmäinen naispresidentti. Tosin olin tavannut Tarja Halosen pariinkin kertaan joskus 1970-luvullakin, mutta sitä hänen on varmaankin mahdoton muistaa.

Read Full Post »

Terkkuja Suomesta

On aina liian vähän aikaa, ja liian vähän sanotaan.  Kävimme Suomessa, jossa majailimme pitkäaikaisimman ystävättäreni Monikan luona kuten parina aikaisempanakin kesänä.  Käväisimme myös Siikajärvellä, jossa Monika näyttää viihtyvän paremmin kuin kaupunkiasunnossaan Helsingin Koskelassa.  Enkä yhtään ihmettele sitä, sillä kuudennessa kerroksessa oli todella kuuma. 

Siikajärvellä minäkin vietin lapsuuteni kesät, ja sieltä on pelkästään mukavia muistoja.  Alkuaikoina matkustimme sinne Monikan isän kyydissä kuorma-autolla, joka oli lainassa hänen työpaikaltaan.  35 kilometriä tuntui silloin pitkältä, eihän mökille ollut edes kunnon tietä.  Nythän sinne ajaa noin puolessa tunnissa.  Ja kesälomalaisten ja talvensakin siellä viettävien määrä on lisääntynyt  huimasti.  Mökkiläiset näyttävät  jo vallanneen lapsuutemme marjojen poimintapaikatkin.  

Minulla oli Siikajärvellä ihan ikioma leikkimökkikin, jonne saatoin vetäytyä leikkimään ja mietiskelemään.  Ja usein sinne pistäytyi Monikakin ja joitakin muitakin kavereita.

Siikajärvi tuntuisi olevan entisellään.  Tosin nyt on rannalla myös pukeutumiskopit.  Aikoinaan kävin siellä uimassa useita kertoja päivässä. Kerran myös lokakuussa. Olin silloin vanhempieni kanssa rannalla, eivätkä he uskoneet, että olisin todella mennyt uimaan, ja antoivat siksi luvan. Mutta minäpä yllätin heidät ja uiskentelinkin siellä hyvän tovin.  Itseasiassa olin niihin aikoihin kuin kala vedessä  ja  myös hyvä sukeltaja.

Mutta palataksemme lomaamme kävimme myös Kirkkonummella, jossa Tuula-serkkuni asuu.  Ohjelmassa oli myös käynti 1200-luvulla rakennetusssa kirkossa, jossa oli kahden naisen järjestämä hieno kirkkokonsertti.  Näistä naisista ainakin toinen on jotain sukuakin Tuulalle,  ja hänen sisarelleen Lealle ja veljelleen Ristolle. Heidän äitinsä puolelta. Konsertin jälkeen meillä oli oikein mukava iltapäivä Tuulan luona, jonne tulivat myös konsertin järjestäneet naiset.  Ruokailimme  ja vietimme päivää terassilla ruokaillen ja jutellen ja lauleskellenkin. 

Mukavan iltapäivän jälkeen pääsimme majapaikkaamme Lean kyydissä, ja käväisimme myös hänen uudessa asunnossaan matkan varrella.  Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava nähdä ja jutella serkkujen kanssa.  Italiaan muuttoni jälkeen he ovatkin olleet ainoat sukulaiseni, joihin olen ollut vielä yhteydessä. Meitä yhdistää muun muassa karjalaiset juuret.

Suomessa käydessäni olemme aina tavanneet myös Marjutin, jonka kanssa kävimme nytkin – kuten aina –  tutustumassa Ateneumin kokoelmiin. Ja kuten aina oli siellä nytkin myös uutta nähtävää. Tosin nautimme aina niistä vakinaisistakin kokoelmista.

Tällä kertaa tapasimme myös koulukaverini Marjaliisan, jota en ollut nähnytkään vuosikausiin.  Hän oli luokkaa alempana Tyttönorssissa, mutta meillä oli jo kouluaikoina yhteisiä intressejä. Oli tosi kivaa tavata, ja muistella menneitä  sekä  vaihtaa uusia kokemuksia.  Marjaliisa näyttää olevan kovin ahkerasti mukana politiikassa,  ja sain häneltä lehtileikkeen, jossa hän kertoo  Bolivian presidentin Evo Morlesin vierailusta Suomessa.

Kävimme myös ravintola Ilveksessä, jossa tapasimme Leena Merimaan ja näimme vilaukselta  Juhaninkin,  jolla näyttää aina olevan kiire.   Leena ja Juhani liittyvät opiskeluaikaani, jolloin asuimme opiskelija-asuntolassa Ida Aalbergin tiellä  ja vietimme aikoinaan hauskoja ja joskus hurjiakin illanistujaisia.

On aina liian vähän aikaa…   Valitettavasti tapasin tyttäreni Susin vain pari kertaa.  Hänen piti tulla mukanamme käymään Siikajärvellä, mutta hän poti kyseisenä päivänä kovaa päänsärkyä eikä voinutkaan tulla mukaan.  Tyttären pojan Kaapon ja hänen vaimonsa Sannan luona istuimme terasilla yhtenä iltapäivänä ja oli oikein mukavaa.   Ei aina käy niinkuin haaveillaan. Enkä todellakaan jaksa enää kuin joskus ennen rientää tapaamisesta toiseen.

Summa summarun kiva reissu se oli, mutta seuraavalla kerralla emme taatusti lähde matkalle kello kuuden kieppeillä aamulla, jolloin on noustava ylös kukon laulun aikaan,  kello neljältä. Ja kaiken kukkuraksi jouduimme menomatkalla odottamaan jatkolentoa Munchenissä Helsinkiin  kuusi tuntia.  Ennen lähtöä Italiasta ehdin nukkua vain kolme tuntia, koska pelkäsin, etten heräisi ajoissa. Ja olinkin aivan tööt Suomeen päästyäni, ja nukuin sitten Suomessa kellon  ympäri.  Ja sama juttu takaisin tullessa. Tosin Munchenissa oltiin vain pari tuntia.  EI IKINÄ ENÄÄ!  (rvc)

Read Full Post »

Tapaus Veikko Virtanen

Sosiaalisen median menestystarina

Monet varmaan muistavat  kirjoitukseni, jossa kerrotaan ruotsinsuomalaisen, 90-vuotiaan Veikko Virtasen tarina, joka on todella järkyttävä. Hänen hyväkseen perustettuun Facebook-ryhmään liittyi lyhyessä ajassa peräti 20.342 jäsentä.

Sokea, lähes 90-vuotias Veikko Virtanen asuu ruotsinkielisessä hoitokodissa Ruotsin Vaxholmissa, eikä osaa ruotsia. Hänen toivomuksensa on päästä suomenkieliseen hoitokotiin (Suomikotiin), mutta kunta oli kieltäytynyt siirtämästä häntä sinne. Ilmeisesti taloudellisista syistä. Veikko Virtasen poika, Pentti Virtanen valitti asiasta Ruotsin hallinto-oikeuteen. Myös lukuisat muut ruotsinsuomalaiset olivat liittyneet tukemaan Veikko Virtasen tukiryhmää.

Suureksi iloksemme voimme nyt todeta, että mediatoimijoiden perustaman Facebook-ryhmän ansiosta sotaveteraanivanhus Veikko Virtasen toive päästä suomenkieliseen hoitoon on saanut suurta julkisuutta Ruotsissa. Facebook-ryhmä kasvoi nopeasti Veikon asian yli 20.000 henkilön tukijoukoksi. Asian myönteisen ratkaisemisen puolesta vetosivat julkisesti useat Ruotsin ja Suomen ministerit.

Uuden hakemuksen pohjalta Vaxholmin sosiaalilautakunnan jaosto teki myönteisen päätöksen 7. kesäkuuta Veikon siirtämiseksi suomenkieliseen hoitoon. Hän joutuu kuitenkin hoitojonoon, kun ainoa vapaana ollut paikka oli ehditty jo luovuttaa toiselle henkilölle. Veikon tapauksen päätöksentekoprosessin seuranta on nostanut laajaan tietoisuuteen suomalaisvanhusten omankielisen hoidon huonon tilanteen Ruotsissa.

Valitettavasti Veikko ei vielä päässyt haluamaansa suomalaiseen hoitokotiin, kun ainoa vapaana ollut paikka ehdittiin antaa jo toiselle vanhukselle. Mutta seuraavalla kerralla on toivottavasti hänen vuoronsa. Toivottavasti hänen ei tarvitse odottaa kauan.

Veikko Virtasen tapaus osoittaa, että on mahdollista unohtaa opittu kieli, varsinkin jos sen on oppinut aikuisena. Sen vuoksi olisi erittäin suotavaa ja viisasta, että suomalaiset niin Italiassa (kuin muuallakin Suomen ulkopuolella) puhuisivat lapsilleen suomea.  On täysin mahdollista, että italian kieli (kuten mikä muukin aikuisena opittu kieli) unohtuu vanhetessa. Olisi todella kurjaa, jos kukaan perheen jäsenistä ei ymmärtäisi, mitä suomalainen äiti tai isä puhuu. Eikä hänkään ymmärtäisi, mitä muut perheenjäsenet puhuvat.

On uskomatonta, mutta aikoinaan Englannissa suomalaisia äitejä kiellettiin puhumasta lapsilleen suomea. Se oli todella typerä kielto. Onhan oma äidinkieli myös niin sanottu tunnekieli.  

                                                                                                                                                           

Read Full Post »

OIKEIN ILOISTA VAPPUA…

…  KAIKILLE  LUKIJOILLENI!

 on ihan pakko tunnustaa, että olen laiminlyönyt tätä blogiani, kun on ollut kaikenlaista hässäkkää!  Yritän parantaa tapani.  Joskus vain ei kynä luista,  ja joskus on niin paljon kaikkea muuta puuhastelua.  Ja kyllä tuo Naamakirjakin (Facebook) vie oman aikansa. Mutta se on todella mukava keksintö. Suosittelen lämpimästi.  Joka tapauksessa, oikein iloista Vappua ja kevättä tutuille ja tuntemattomillekin lukijoilleni! 

Itse vietän tänä vuonna vähän erilaista Vappua Riminissä, jossa ovat koolla Italian suomalaisyhdistysten edustajat ja paikalla on myös  Helsingistä Suomi-Seuran edustaja Paula Selenius puolisoineen.  

Klara Vappen!  T.   Ritviecav

Read Full Post »

Ja juhlatkin ovat jo loppumassa!

Aika näyttää kuluvan aina vaan nopeammin sitä mukaa, kun ihminen ikääntyy.   Voi, miten kärsimättömästi sitä odotteli ajan kulumista aikoinaan lapsena,  kauan kauan sitten. Varsinkin kun odotettavissa oli jotakin jännää ja mukavaa.

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Joten olisiko nyt niin, ettei sitä enää varsinaisesti odotakaan oikein mitään erityistä.  Vai mistä se oikein johtuu, että  päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat aina vain nopeammin?

Kyllähän sitä silti nauttii joulusta ja muista juhlapyhistä.  Ja koti koristellaan juhlan aiheeseen sopivalla tavalla. Erityisesti jouluna.  Meillä on viisi isoa huonetta plus yksi vähän pienempi, joka ei liioin ole neljä metriä korkea kuin muut.  Jostain kummasta niitä joulukoristeita on riittänyt kaikkiin huoneisiin, jopa vessaankin.  Niitä on kertynyt vuosien varrella.

Joulukuusi on kylläkin korkeudeltaan minuakin lyhyempi, ja se oli viime vuodesta valmiiksi koristeltu.  Vain joulutähti puuttui.  Tietenkään se ei ole oikea kuusi.  Ei niitä täällä ole kovinkaan helppo löytää.  Keittiöön vaihdoin myös jouluiset verhot ja pöytään tietysti jouluisia liinoja. Niitähän täällä on aivan ihania.  Meilläkin varmaan kymmenkunta.

Joulutunnelmaa saa täällä kyllä aikaan, mutta silti sitä kaipaa niitä Suomen ikimuistoisia jouluja. Vaikka samalla tietää, ettei se enää olisi ollenkaan samanlaista kuin joskus lapsena ja nuorena. Molemmat vanhempani ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen jo aikoja sitten.  Toinen tyttäristäni asuu Saksassa,  ja toinen lähti täksi jouluksi Guineaan, ja palaa sieltä vajaan viikon päästä.  Suomessa olisi kyllä hänen poikansa puolisoineen, jonka vanhempien luona he ovat kuitenkin viettäneet  joulua  viime aikoina. Joten olisimme sielläkin kait sitten me kaksi kahdestaan.

No, eivät ne juhlat ihan kokonaan ole loppumassa ainakaan tyttäriltäni, sillä nuoremmalla, Saksassa asuvalla  tyttärelläni on syntymäpäivä  huomenna 5. tammikuuta,  ja vuotta vanhemmalla, Guineasta pian Suomeen palaavalla esikoisella  28. tammikuuta. Välimatkojen takia minun ja mieheni osallistuminen rajoittuukin sitten onnitteluun puhelimessa ja lahjomiseen.

Muuten meillä on tämä joulun aika sujunut ihan mukavasti. Jollei ota huomioon puolisolleni sattunutta pientä tapaturmaa, kun hänen verensokerinsa oli laskenut liian alas. Sellaista sattuu silloin tällöin, mutta nyt hän oli tuolista noustessaan kaatunut,  ja lyönyt päänsä seinällä olevaan kiviseen  jalkalistaan  ja oli verilammikon ympäröimänä, kun kolauksen kuultuani kiirehdin apuun työhuoneestani, joka on olohuoneen vieressä.

Voitte ymmärtää, että säikähdin pahan kerran.  Näky oli todella karmea. Ja minulta pääsikin iso itku säikähdyksestä nähtyäni verilammikon,  ja iso hätä, kun verenvuoto ei meinannut millään loppua. Olin todella  järkyttynyt.  Sain kuitenkin annetuksi hänelle pari, kolme sokeripalaa.

Hän virkosikin nopeasti  ja nousi jaloilleen, mutta haavasta tulevaa verenvuotoa päässä ei meinattu millään saada loppumaan.  Viimein se kuitenkin loppui ja pääsimme lopulta nukkumaan.  Luojan kiitos, kuten on tapana sanoa.  (RVC)

oooo

PS.  Valitettavasti meidän on pidettävä ovet kiinni talvella, kun pirukaan ei lämmitä näitä meidän korkeita huoneita.  Ja joskus kirjoittaessani työhuoneessani unohdan hetkeksi kaiken muun.  Mutta yleensä käyn aina silloin tällöin kurkistamassa olohuoneessa, onko kaikki hyvin.  Mutta eilen en sitä ollut jostain syystä muistanut tehdä,  ja tunsin jonkin verran myös syyllisyyttä sen takia.  (RVC)

Read Full Post »

Older Posts »