Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for joulukuu 2008

correzione-correzione-img004

….kaikille lukijoilleni!

Mekin kävimme mieheni kanssa kesällä 1999 matkallamme Santaparkissa tapaamassa Joulupukkia hänen kamarissaan,  ja pääsimme kuin pääsimmekin Pukin kanssa samaan valokuvaan kuin lapset ikään.

Pukki,  joka oli joskus aikoinaan oleskellut Pohjois-Italiassa, puhui hyvin myös italiaa. Ja italialaisiin Santaparkissa törmäsikin joka mutkassa. Kuten espanjalaisiinkin.   (RVC)

Read Full Post »

Kiirettä on pitänyt…

…  tekstitarkistusten kanssa

Ei ole tullut kirjoitettua tänne blogiin muutamaan päivään, kun olen ihan melkein burnout kahlattuani läpi artikkelini, joka tulee Siirtolaisuusinstituutin  kohdakkoin julkaisemaan kirjaan  Suomalaiset Euroopassa.  Minun artikkelini käsitteleee Suomalaisia Italiassa.   Tietysti!  Kuinkas muuten! Siinä on kyllä aika erikoinen taitto,  joka on tehty osittain jollain ohjelmalla, ja sen seurauksena tavujako on aika outo. En siihen kuitenkaan puuttunut, kun kirjan piti maananataina olla jo painossa.  Kai ne muittenkin artikkelit on sitten aika erikoisesti taitettuja. Joten Pazienza, kuten italialaiset sanovat.

Kun nyt kahlasin läpi tekstiäni, niin ajattelin, ettei sitä varmaan lukija täysin tajua, millainen työmäärä on ollut  tuon artikkelin aineiston keräämisessä.  (Sama koskee tietysti muittenkin kirjoittajien artikkeleita.)  Siinä ei nimittäin kerrota vain nykysuomalaisista täällä Italiassa,  vaan artikkeli lähtee liikkeelle jo ajasta ennen  Suomen   liittämistä Ruotsiin vuosina 1249-50 käydyssä sodassa,  ja se päättyy nykypäivään. Kaikki tärkeimmät Italian kävijät ja täällä asuneet  historian saatossa,  ja mukana on muutama nykysuomalainenkin.

Lisäksi on pitänyt kirjoittaa pino joulukortteja lähinnä sellaisille sukulaisille ja ystäville, joilla ei ole sähköpostia. Joskus menneinä vuosina tuli lähetettyä jopa 30 korttia. Sehän käy melkein työstä.  Nyt lähetin niitä kymmenkunta ja useimpiin liitin myöskin joulurunon, joita löysin eräästä blogista Googlen etsinnän kautta.

Kivana yllätyksenä oli eilen  Gambiaan miehensä kanssa matkustaneen tyttäreni viesti sähköpostissani.

Hän  kirjoitti muun muassa:

Täällä on aivan ihanaa. Tänään on niin kuuma, etta varpaatkin on käristynyt. Olen soittanut djembe/rumpua yhdessä griotti- kylässä, mutta eilen ja tänään päätin pitää vapaata, sillä koko homma alkoi tuntua tyolta ja olenhan täällä lomalla.

Eilen oltiin Serrekundassa ostamassa kankaita ja tänään vein ne teetettäväksi räätälille. 4 kangasta maksoi noin 20 euroa ja teettaminen noin 30euroa, joten ei voi sanoa, että olisi kallista.Teetän kaksi esiintymisasua ja kaksi juhla-asua.   (Eipä tosiaan!  Lähdetään kaikki teettämään pukuja sinne!!! Toim. huom!)

Aamusta alkaen meillä on valettu betonitiiliä. Mass osti eilen 5 000kg sementtiä, hän aikoo rakentaa toisen talon. Asumme todella korvessa. (Mass ei siis pidä lomaa!  Toim. huom.!)  Kävelen melkein joka aamu Brikaman keskustaan ja matka kestää 40min. Eilenkin olisimme halunneet lähteä diskoon illalla, muttemme jaksaneet vaeltaa säkkipimeässä Brikamaan.

(Ei kai sitä ihan säkkipimeässä!  Voi olla vaarallistakin kuka ties! Toim. huom!)

PS.  Olisi tietysti kiva käydä  joskus Afrikankin puolella.  En ole koskaan edes piipahtanut Euroopan ulkopuolella, ja epäilen, että muu mailma  jää minulta näkemättä.  Nykyään tulee matkustettua ainoastaan Suomeen.  Ja tuo  ruokailupuoli voisi olla ongelmallinen miehelleni.

Read Full Post »

Kirjoja tulossa….

… mutta omani on tuuliajolla

No, niin,  nyt on Monikulttuurinen perhe-kirja menossa painoon ilmeisesti 15.12. eli maanantaina.  Tarkistin 89 sivua ja tein vielä jonkin verran korjauksia.  Myös Suomalaiset Euroopassa, jossa on Suomalaiset Italiassa-artikkelini, on menossa painoon. Saapas nähdä kumpi niistä ilmestyy ensimmäisenä.  Joka tapauksessa tuskin kukaan aavistaa, millainen työmäärä noidenkin kirjojen taakse kätkeytyy.  Mutta mukavaa, että olemme lopultakin siinä pisteessä, että pian on nähtävissä jotain konkreettistakin.

Se aiemmin mainitsemani Sypressit-kirja sen sijaan on vähän niin kuin tuuliajolla, kun ei ole minkäänlaista varmuutta vielä kustantajasta.  Onneksi en ehtinyt allekirjoittaa kustannussopimusta, joka minulle oli lähetetty sähköpostissa tarkistettavaksi.  Sain näet tietää toiselta taholta, että kyseisen firman toimitusjohtaja tiettävästi jättää puljun.  Ja kaiken kaikkiaan koko touhu vaikuttaa aika epämääräiseltä. Onneksi en ehtinyt allekirjoittaa sopimusta.

Tietysti voisin kirjoittaa kirjan ja vasta sitten etsiä sille kustantajan, mutta uskon kuitenkin, että se on hyvä olla tiedossa alunperinkin.   Sillä tavoin pääsee vähemmällä.  Jos vie valmiin tekstin, ja sitä pitäisi sitten muokata kustantajan mieleiseksi, tulisi tehneeksi kaksinkertaisen työn.  Sen sijaan muutamien oikaisujen jälkeen oppisi varmaan  piankin ymmärtämään kustantajan toivomukset.

Vaihtoehtona olisi tietysti myös omakustanne, joita näyttäisi olevan tarjolla – ei nyt ihan pilvin pimein, mutta monta sorttia kuitenkin. Olen jo löytänytkin yhden harkinnan arvoisen, joka toimii siten, ettei tarvitse ihan hurjasti omaa rahaa satsata.   Painokset näet tehdään sitä mukaa, kun kirjakaupoista mahdollisesti tulee kysyntää.  Ainakin oman runokirjani aion teettää sillä systeemillä.

PS.  Palasin tähän vanhaan sivupohjaan, mutta kun näin sen eräässä toisessa blogissa, aloin taas miettiä sivupohjan vaihtoa.  Tietystikään  kaikkia näitä WordPressin sivupohjia on monella bloggaajalla, mutta kun se sattui olemaan sellaisella runoniekalla, jonka blogissa vierailen varmaan useammankin kerran, ei se tuntunut kivalta. Saa nähdä löydänkö jonkin mieluisan.

Read Full Post »


Miksi meidät unohdettiin?

Sain käsiini Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän tervehdyksen ulkosuomalaisille yhteisöille. En julkaissut sitä edes Italian suomalaisten Mansikkalehdessä, koska se oli melkein lyhennelmä edellisen vuoden tervehdyksestä, jonka olin julkaissut sellaisenaan ja presidentin kuvan kanssa.

Nyt jälkeen päin kuitenkin huomioni kiinnittyi siihen, että presidentti Tarja Halonen oli unohtanut meidät ulkomaille avioituneet kokonaan ja vastaavasti myös ne ulkomaalaiset, jotka ovat tulleet Suomeen avioliiton kautta. Tervehdys alkoi sanoilla:

Suomi on tänä päivänä osa yhä kansainvälisempää maailmaa; olemme jäsenenä Euroopan Unionissa ja olemme aktiivisesti mukana kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien toiminnassa. Myös talouselämämme ja järjestötoimintamme on kansainvälistynyt globalisaation myötä.

Tämä näkyy lisääntyneenä liikkuvuutena. Suomesta mennään ja Suomeen tullaan työtehtäviin, opiskelemaan, eläkepäiviä viettämään. Ihmiset liikkuvat maasta toiseen jokaisessa elämänkaarensa vaiheessa.  Jne.

Tämä toinen kappale on se, jonka sisältöön haluan puuttua. Miksi meidät ulkomaille avioituneet  tai Suomeen avioliiton vuoksi muuttaneet on unohdettu.  Mehän kuten hekin lisäämme kansainvälisyyttä kaikista eniten. Ja ennen kaikkea me ulkomaille avioliiton seurauksena muuttaneet teemme arvokasta työtä Suomen hyväksi uudessa asuinmaassamme  ns. ruohonjuuritasolla. Meidän kauttamme muiden maiden asukkaat saavat tietoa Suomesta sekä kertomustemme että käyttäytymisemme kautta. Ja heidän kiinnostuksensa entistä asuinmaatamme kohtaan lisääntyy meidän kauttamme.  Siitä on paljon näyttöä.

Ja me kasvatamme lapsemmekin omaksumaan kahden ja joskus useammankin kulttuurin. Ja me muodostamme jollei suurimman niin ainakin melkoisen suuren osan ulkosuomalaisista. Mehän olemme kaikki enemmän tai vähemmän Suomen ”pienlähettiläitä” ja varsinaisia sillanrakentajia kansojen välille. Siksi meitä ei juhlapuheissa pitäisi unohtaa. Se on ehdottomasti väärin!

Näin tuon lauseen olisi pitänyt olla:

Suomesta mennään ja Suomeen tullaan työtehtäviin, opiskelemaan,   perhettä perustamaan, eläkepäiviä viettämään.

Eihän se olisi vaatinut kuin kaksi sanaa ja yhden pilkun lisää tekstiin!  Toivon, että sana menisi perille myös Presidentin kansliaan, jotta meitä ei enää toistamiseen unohdettaisi. (RVC)

PS. Olen Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön Välimeren alueen varapuhemiehen varahenkilö.

Read Full Post »

Otin takaisin….

img013-milli …. tämän sivupohjan

Kun se on niin kiva,  ja sopii niin mainiosti  juuri tähän blogiin.  Ja kun kuvien palikoituminen yllättäen loppui. Kuvassa on nuorempi tyttäreni, Saksassa asuva Milli joskus 1970-luvulla.

Vanhempi tyttäreni Susi ehtikin jo lähteä  Gambiaan viime viikolla kuukaudeksi gambialaisen miehensä kanssa.  Näin me olemme kaikki tänä jouluna kaukana toisistamme.  Vain tyttärenpoikani Gabriel on Suomessa ja viettää joulua Sanna-vaimonsa perheen parissa.

Susi on afrotanssin opettaja,  ja joulukuu näyttää olleen ainoa aika vuodesta, jolloin sekä hän että miehensä saattoivat  pitää kuukauden lomaa.  Matka tulee kalliiksi eikä sinne lyhyemmäksi ajaksi kannata lähteäkään.  Tyttäreni ilmeisesti menee jollekin rumpukurssillekin siellä. Niin ettei se ihan pelkkää lomaa ole.  Siellä on näihin aikoihin kuuma kesä, ja tarvittiin kaikenlaisia rokotuksia ennen matkaa.

Haikealta tuntuu, kun ei voi jouluna tyttärelle edes soittaa, kun ei anopilla ole puhelinta.  Mutta kaipa se tytär sitten voipi käydä jossain soittamassa.  Ja sähköpostiakin voi lähetellä. Onneksi.   (RVC)

Read Full Post »

….  aina Hiililaiva Malmin haaksirikko

Vuonna 1979,  itsenäisyyspäivän iltana, Hiililaiva Malmilla oltiin merihädässä.   Siis viisitoista vuotta ennen  Estoniaa.  Puolasta Turkuun matkalla olleen hiililaiva Malmin haaksirikko vei mukanaan puolet laivalla olleista 28 henkilöstä.  Uhrien joukossa oli nelihenkinen perhe, jonka isä työskenteli aluksella. Voimakkaat, yli kymmenen metrin korkuiset aallot veivät mukanaan myös perheen kaksi pientä tytärtä.

Tytöt olivat vain muutamia tunteja aikaisemmin  laulaneet iloisesti joululauluja radiosähköttäjän kopissa – koko porukan kuunnellessa liikuttuneina omia lapsiaan ajatellen tai lapsuuttaan muistellen. Ne miehet, jotka koko laivan porukan jouduttua veren varaan yrittivät epätoivoisesti pitää sylissään näitä pikku tyttöjä, eivät varmastikaan unohda sitä koskaan.

Näiden ihmisten taistellessa elämästä ja kuolemasta Itämeren korkeiden aaltojen keskellä,  Suomen julkkikset tanssivat Helsingissä presidentin linnassa Suomen itsenäisyyden  62-vuotiskutsuilla.

Jossain vaiheessa iltaa laiva alkoi kallistua, mutta laivan kippari lykkäsi avunpyytämistä, ja jostain oudosta syystä hän jopa peruutti avunpyynnön tunti sen jälkeen, kun hän se lopulta oli tehnyt. Onneksi ruotsalaiset helikopterilentäjät päättivät  kuitenkin, varmuuden vuoksi, lähteä paikalle tarkistamaan tilanteen.

Haaksirikossa hukkui laivan mukana myös aluksen radiosähköttäjä, jolle jäi kolme pientä lasta,  yksi-, kaksi- ja neljävuotiaat. Eräällä aluksella olivat keränneet varoja sähköttäjän perheelle. Toimin silloin Merimiespalvelutoimiston (MEPAN) Vapaavahti-lehden toimitussihteerinä ja olin opintosihteerin kanssa viemässä niitä rahoja vainajan leskelle. Kolmen pienen isättömäksi jääneen lapsen näkeminen järkytti kovasti mieltäni, varsinkin kun leskeksi jäänyt nainen –  varmaankin lasten takia –  käyttäytyi niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Tämä kohtaaminen jäi mieleni pohjalle,  ja jossain vaiheessa se kypsyi ajatukseksi,  että aiheesta voisi tehdä kuunnelman.  Puhuin asiasta myös ystäväni, kulttuuritoimittaja Juha Virkkusen kanssa, joka piti ideaa hyvänä. Niin sitten eräänä päivänä soitinkin Yleisradioon ja sovimme tapaamisesta teatteriosaston silloisen päällikön Mirjam Polkusen kanssa.

Paikalla oli myös ohjaaja  Pertti Salomaa, joka oli erikoistunut nimenomaan dokumenttikuunnelmiin. Hän innostui heti asiasta. Kokenut merenkulkija  Jouko Nisula, jonka tunsin hyvin toimittamani Vapaavahti-lehden avustajana, sai tehtäväkseen haastatella haaksirikosta pelastuneita, jotka hän tunsikin suurin piirtein kaikki jo ennestään. Hän oli toiminut myös ms Lotilan konepäällikkönä, kun olin tutustumassa merenkulkijain elämään Lontooseen matkalla olleella rahtialuksella ja pidin aluksen väelle Merimiespalvelutoimistoa koskevan tiedotustilaisuuden.

Saatuani haltuuni Malmi-laivan haaksirikossa henkiinjääneiden haastattelut sisältävät kasetit, aloin kirjoittaa todellisuuteen perustuvaa dialogia laivan tapahtumista ennen haaksirikkoa.  Itse asiassa kirjoitin myös ihmisistä veden varassa, mutta sitä osaa käsikirjoituksesta ei toteutettu.  Rakensin tarinaa rajusti eläytyen ja kyynelten valuessa paperille. Oli kuin olisin itse ollut siellä mukana.

Viimein kirjoitukseni valmistui ja joutui Salomaan puitavaksi. Hän rakensi sen pohjalta uskomattoman hienon kokonaisuuden, joka koostui  haastattelun pätkistä ja dialogistani sekä tietyistä faktoista. Mukaan tuli myös pikkutyttöjen laulu  radiosähköttäjän kopissa,  sekä tehosteena pieni pätkä Linnan itsenäisyyspäivävastaanotolta.

Kuunnelma lähetettiin radiossa keväällä 1985, kaksi päivää sen jälkeen, kun olin ollut viimeistä päivää töissä Merimies-Unionissa ja Suomessa yleensäkin.  Myöhemmin kuunnelma käännettiin ruotsiksi  ja se esitettiin myös ensin Ruotsin ja myöhemmin Norjankin radiossa.  Syksyllä 1986  se osallistui Yleisradion dokumenttiohjelmia edustavana ohjelmana Prix Italia-kilpailuun Luccassa Italiassa, josta oli silloin jo tullut uusi kotimaani.  (RVC)

 

Read Full Post »

Itsenäisyyspäivän…

… vastaanotto  jää väliin nyt  jo toisen kerran

Vähän on ankea olo, kun ei ole vuosikausiin ollut tällaista nuhaa.  Ensin se tuli murulle, joka oli tosi kipeänä monta päivää.  Diabeetikolle kaikki on paljon vaikeampaa.  Viime yö olikin hurja, kun verensokeri laski taas olemattomiin.  Antamani sokeri näytti ensin auttavan, mutta sitten tuli takapakki, hän sai pakkoliikkeitä ja melkein menetti tajuntansa, ja yhtäkkiä hän putosi lattialle. Olin juuri soittamassa ensiapuasemalle, kun hän yllättäen virkosikin.  Oli se aika kamala yö. Tuli univelkaa rutkasti, ja lyhyen yöunen jälkeen heräsin karmeaan  nuhaan  ja päänsärkyyn.

Jostain kumman syystä mieheni sokeritasapaino on heilahdellut kovasti viime kuukausina, ja ylipäänsä sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle keväällä. Onhan se suuri elämänmuutos, mutta silti. Viimeisen kuukauden aikana olen joutunut soittamaan tänne apuvoimia peräti neljä kertaa, ja siihen on vielä lisättävä ne kerrat, kun olen pystynyt antamaan ensiavun itse. Suunnilleen saman verran.  On ollut monta tosi hankalaa tilannetta, kun on pitänyt huolehtia siitä, ettei hän loukkaa itseään. Kun tulee niitä tosi rajuja pakkoliikkeitä, joita on vaikea hallita.  Olohuone on kaikkein vaarallisin paikka, kun siellä on lasipöytä ja televisio. Kauhulla ajattelen lasinsirpaleita lattialla.

Asiasta toiseen mennäkseni: huomenna perjantaina olisi ollut Roomassa itsenäisyyspäivävastaanotto, johon sain kutsun kuten joka vuosi tänne muuttoni jälkeen. Mutta enhän tässä kunnossa sinne voi mennä,  ja kai se olisi muutenkin jäänyt.  Ei sitä enää jaksa niin kuin nuorempana. Kolme tuntia junalla  molempiin suuntiin. Roomassa kaksi tuntia vastaanottoa  puoli kahdeksaan asti  ja sitten ei mitään ohjelmaa, ja ruokaillakin pitäisi.

Roomassa majoittuminen oli myös ongelma, kun se hotelli, jossa tavallisesti yövyn,  on lähellä asemaa, eikä ole oikein kivaa tulla sinne illalla yksin. Jahkailin pitkään mennäkö vai eikä mennä, kunnes tämä flunssa ratkaisi kaiken.  Olisi ollut kiva nähdä siellä tuttuja, joita ei juuri muulloin näe, mutta tässä kunnossa on parasta painua pehkuihin. Ja pian sen teenkin.

Pitää sitten lauantaina sytyttää Suomi-kynttilä palamaan 91-vuotiaan Suomen tasavallan kunniaksi.  Voi, miksi Suomi ei itsenäistynyt jo keväällä, kun silloin on illallakin valoisempaa, ja matkustaminenkin olisi  kaikin puolin helpompaa!  (RVC)

Read Full Post »