Hei pitkästä aikaa!

Mikä urakka takana päin!!!

Niinpä, minulla on tosi iso urakka takanapäin.  Ei, ei ole kyse kirjoittamisesta tällä kertaa, vaan entisen tietokoneeni (XP) tyhjentämisestä.  Sehän oli pullollaan tekstiä, ja niiden siirtämisessä ulkoiseen levyasemaan (La Cie, jota suosittelen)  vei minulta viikon päivät.  Syynä moiseen urakkaan oli se, että mieheni oli tullut luvanneeksi yhdelle kaverilleen sen tietokoneen.   Puhumatta siitä minulle etukäteen.  Eikä hän vieläkään ole sisäistänyt sitä, ettei meikäläinen voi hävittää omia tekstejään tuosta noin vaan.  Eikä muidenkaan kirjoituksia, joita olin kerännyt tietokoneelle ennen ulkoisen levyaseman hankkimista.

Se oli kyllä  rankka urakka, mutta oli se hauskaakin siinä mielessä, että oli aivan kuin olisi päiväkirjan avannut, koska teksteissä tuli esiin asioita ja tapahtumia, joita en enää  kunnolla muistanutkaan.  Ainakaan tarkasti.  Ja hyödyllistäkin se oli, koska oli sieltä löytyi jotain käyttökelpoista jutun juurtakin.

Lisäksi  olen keskustellut muutamien Italian suomalaisten kanssa siitä,  ketä me voisimme ehdottaa ulkosuomalaisparlamentin (USP) Välimeren aluetta edustavaksi varapuhemieheksi.   Joskin Espanjan ”muuttolinnut”  on niin iso yhteisö, että on todella vaikeaa saada enemmistöä ehdokkaamme taakse. Itse olen ollut USP:n varapuhemiehenä vuosina 1997- 2000.  Ensimmäisenä kautena 1997-1998  ei  Ulkosuomalaisparlamenttia ollut vielä jaettu alueisiin,  mutta vuodesta 1998 lähtien USP on jaettu kahdeksaan alueeseen.  Välimeren alueeseen kuuluvat Italia, Espanja, Kreikka ja  Afrikka, joka tosin on aliedustettu.

Tuo kauteni USP:n varapuhemiehenä oli tosi hienoa aikaa,  ja mehän – silloinen puhemiehistö – sen systeemin tavallaan loimmekin. Vuoden  2000 jälkeen olen ollut kolme kautta toimineen varapuhemiehen, Olavi Peltolan  varahenkilönä yhtä kautta lukuunottamatta.  Nyt olen ilmoittanut, etten ole enää käytettävissä.   Myös Olavi Peltolaa seurannut  varapuhemies, Arto Heikkinen Espanjasta on ilmoittanut jättävänsä tehtävän, ja edessä on uuden varapuhemiehen valinta.

Todennäköisesti se menee taas Espanjaan, koska siellä osan aikaa vuodesta asuvilla ”muuttolinnuilla” on alueellamme mahtava enemmistö.  Ja toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas  joutuu tyytymään taas varahenkilön rooliin.  Silti pitää seurata kokousraportteja ja varapuhemiesten välistä keskustelua, voidakseen tarvittaessa tuurata varsinaista alueen varapuhemiestä tai ottaa haltuunsa koko homma. Mitä ei ainakaan tähän mennessä ole vielä koskaan tapahtunut. Millään USP:n kahdeksasta alueesta.

Vuosien mittaan USP on saanut  toteutetuiksi monia hyviä,  ulkosuomalaisten tekemiä aloitteita.  Yksi merkittävimmistä on ollut kaksoiskansalaisuuden salliminen ulkosuomalaisille, joka toteutui minun varapuhemieskaudellani. Mutta kyllä sen eteen tehtiin paljon töitäkin. Osallistuin niihin aikoihin myös täällä Italiassa kaksoiskansalaisuutta käsittelevään seminaariin Trevisossa, jossa pidin aiheesta tilaisuutta varten valmistellun oman puheenvuoronkin.  Seminaarin anti oli aikoinaan pitkään netissäkin luettavissa.

Itse en kuitenkaan ole vielä hankkinut itselleni Italian kansalaisuutta.  Osittain senkin takia, että minua hiukan hirvittää laittaa anomukseen kaikki entiset sukunimeni. Täällä Italiassa kun naisilla on avioliiton solmittuaankin tyttönimensä käytössä. Minulla on niitä tyttönimiäkin kaksi, kun minut on pienenä adoptoitu.  Ja lisäksi on nykyinen virallinen sukunimeni Suomessa  kaksoisnimi, joka muodostuu entisen ja nykyisen puolisoni nimestä, mitä täällä on jo ehditty ihmetellä.  En haluaisi taas vaihtaa sukunimeä sellaiseen, jota en ole käyttänyt vuosikymmeniin. Ja joka sitä paitsi olisi italialaisille vaikea lausuttavaksi. (Myyryläinen tai Bergström)   On siinä minulla tenkkapoo.  Eikö totta?!  (RVC)

Read Full Post »

Otin takaisin….

…. tämän sivupohjan

Kun se on niin kiva,  ja sopii niin mainiosti  juuri tähän blogiin.  Ja kun kuvien palikoituminen yllättäen loppui. Kuvassa on nuorempi tyttäreni, Saksassa asuva Milli joskus 1970-luvulla.

Vanhempi tyttäreni Susi ehtikin jo lähteä  Gambiaan viime viikolla kuukaudeksi gambialaisen miehensä kanssa.  Näin me olemme kaikki tänä jouluna kaukana toisistamme.  Vain tyttärenpoikani Gabriel on Suomessa ja viettää joulua Sanna-vaimonsa perheen parissa.

Susi on afrotanssin opettaja,  ja joulukuu näyttää olleen ainoa aika vuodesta, jolloin sekä hän että miehensä saattoivat  pitää kuukauden lomaa.  Matka tulee kalliiksi eikä sinne lyhyemmäksi ajaksi kannata lähteäkään.  Tyttäreni ilmeisesti menee jollekin rumpukurssillekin siellä. Niin ettei se ihan pelkkää lomaa ole.  Siellä on näihin aikoihin kuuma kesä, ja tarvittiin kaikenlaisia rokotuksia ennen matkaa.

Haikealta tuntuu, kun ei voi jouluna tyttärelle edes soittaa, kun ei anopilla ole puhelinta.  Mutta kaipa se tytär sitten voipi käydä jossain soittamassa.  Ja sähköpostiakin voi lähetellä. Onneksi.   (RVC)

Read Full Post »

Itsenäisyyspäivän…

… vastaanotto  jää väliin nyt  jo toisen kerran

Vähän on ankea olo, kun ei ole vuosikausiin ollut tällaista nuhaa.  Ensin se tuli murulle, joka oli tosi kipeänä monta päivää.  Diabeetikolle kaikki on paljon vaikeampaa.  Viime yö olikin hurja, kun verensokeri laski taas olemattomiin.  Antamani sokeri näytti ensin auttavan, mutta sitten tuli takapakki, hän sai pakkoliikkeitä ja melkein menetti tajuntansa, ja yhtäkkiä hän putosi lattialle. Olin juuri soittamassa ensiapuasemalle, kun hän yllättäen virkosikin.  Oli se aika kamala yö. Tuli univelkaa rutkasti, ja lyhyen yöunen jälkeen heräsin karmeaan  nuhaan  ja päänsärkyyn.

Jostain kumman syystä mieheni sokeritasapaino on heilahdellut kovasti viime kuukausina, ja ylipäänsä sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle keväällä. Onhan se suuri elämänmuutos, mutta silti. Viimeisen kuukauden aikana olen joutunut soittamaan tänne apuvoimia peräti neljä kertaa, ja siihen on vielä lisättävä ne kerrat, kun olen pystynyt antamaan ensiavun itse. Suunnilleen saman verran.  On ollut monta tosi hankalaa tilannetta, kun on pitänyt huolehtia siitä, ettei hän loukkaa itseään. Kun tulee niitä tosi rajuja pakkoliikkeitä, joita on vaikea hallita.  Olohuone on kaikkein vaarallisin paikka, kun siellä on lasipöytä ja televisio. Kauhulla ajattelen lasinsirpaleita lattialla.

Asiasta toiseen mennäkseni: huomenna perjantaina olisi ollut Roomassa itsenäisyyspäivävastaanotto, johon sain kutsun kuten joka vuosi tänne muuttoni jälkeen. Mutta enhän tässä kunnossa sinne voi mennä,  ja kai se olisi muutenkin jäänyt.  Ei sitä enää jaksa niin kuin nuorempana. Kolme tuntia junalla  molempiin suuntiin. Roomassa kaksi tuntia vastaanottoa  puoli kahdeksaan asti  ja sitten ei mitään ohjelmaa, ja ruokaillakin pitäisi.

Roomassa majoittuminen oli myös ongelma, kun se hotelli, jossa tavallisesti yövyn,  on lähellä asemaa, eikä ole oikein kivaa tulla sinne illalla yksin. Jahkailin pitkään mennäkö vai eikä mennä, kunnes tämä flunssa ratkaisi kaiken.  Olisi ollut kiva nähdä siellä tuttuja, joita ei juuri muulloin näe, mutta tässä kunnossa on parasta painua pehkuihin. Ja pian sen teenkin.

Pitää sitten lauantaina sytyttää Suomi-kynttilä palamaan 91-vuotiaan Suomen tasavallan kunniaksi.  Voi, miksi Suomi ei itsenäistynyt jo keväällä, kun silloin on illallakin valoisempaa, ja matkustaminenkin olisi  kaikin puolin helpompaa!  (RVC)

Read Full Post »

Joulu lähestyy…

ja luntakin on kuulemma Suomessa jo satanut. Joten ajattelin vaihtaa sivupohjani tähän talviseen ja jouluiseen versioon.  Nythän on enää kuukausi ja neljä päivää jouluun.  Niin se aika kuluu. Tempus fugit! Suomessa lienevät pikkujoulubileetkin jo alkaneet. Ainakin pääkaupunkiseudulla.

Täällä Italiassa on supermarketissa jo monta viikkoa ollut esillä joulukamaa. Näyttäisi siltä, että aloittavat joka vuosi joulumarkkinat aina vain  aikaisemmin. Mutta jouluaattona, toisin kuin Suomessa, ovat supermarketit auki vielä aattoiltanakin.

Antoisaa Joulun odotusta kaikille!  Tutuille ja tuntemattomillekin!

Read Full Post »

Kylppärin vankina 2

Olipa sekin kokemus,  kun tänä aamuna jäin loukkuun kylpyhuoneeseen.
Kun yritin poistua  jatkaakseni nukkumista, ovi ei avautunutkaan.
Aloin etsiä avainta, vaikka eihän tosiasiassa olisi voinut odottaa, että
ovi itsestään menisi lukkoon.  Ja vielä ilman avainta. No, mieheni
heräsi kylppäristä tulevaan meteliin, kun olin ihan paniikissa, tai
ainakin melkein yritettyäni turhaan saada ovea auki avaimella, kun se
lopulta löytyi.  Ei siitä mitään tullut, kylppärin ovi oli päättänyt
pysyä kiinni.

No, kylppärimme on kadun puolella pohjakerroksessa, minkä vuoksi
ikkunoiden edessä on rautaristikot, etteivät vorot ainakaan sitä kautta
pääsisi meille sisälle.  Enkä minäkään siis päässyt ulos ikkunan
kautta.  Keksimme, että mieheni menee ulos ikkunan alle, ja minä ojennan
hänelle avaimen. Niin tehtiin, mutta ovi ei murunkaan käsissä auennut.
Ei ollut itku kaukana. Mieheni lähti etsimään apua,  ja tuli pian
takaisin erään tuttavamme kanssa, joka totesi melkein heti, että ovi oli
lukkoontunut itsestään, koska se ilmeisesti oli ruosteessa.

Loppujen lopuksi koko ovi jouduttiin irroittamaan kehyksineen,  ja  sen
jälkeen mieheni lähti ostamaan uutta lukkoa.  Olin ollut kylppärin
“vankina”  puolitoista tuntia,  ja jostain syystä tuosta kokemuksesta
johtunut huono oloni jatkui vielä monta tuntia vapautumiseni jälkeenkin.

Toisaalta ajattelin  kauhulla sitäkin, että jos diabeetikkomieheni olisi
jäänyt kylppärin vangiksi, olisin varmaan hyppinyt seinille. Näihin
ajatuksiin minut ohjasi se tosiasia, että miehelläni oli ollut kahtena
edeltäneenä yönä hypoglykemia-kohtaus,  ja olin ollut ihan helisemässä
sen asian kanssa. Ensimmäisenä yönä jouduin kutsumaan tänne lääkärinkin,
joka sitten antoi liioitellun määrän sokeriliuosta, jolloin arvot
nousivat tosi korkeisiin lukemiin. Onneksi sain hänet kuitenkin viime
yönä itse virkoamaan.  Ja saimme nukkua loppuyön rauhassa. Tai melkein.
Siis tuohon kylppärin ovihaaveriin asti.

Kylppäri on nyt taas kunnossa, tuttavamme laittoi oven taas paikoilleen
iltapäivällä.  Kyllä varmasti nyt muistamme aina silloin tällöin öljytä
lukon.  No, olihan se sentään kestänyt 21 vuotta ilman voiteluakin.
Ovivanhus.  Ja onneksi ei tarvinnut koko ovea rikkoa.

Puolipäivää kuitenkin minulla jatkui vielä epämiellyttävä olo tuon
“seikkailun” takia, mutta nyt alkaa jo helpottaa. Oli se vaan sellainen
kokemus, jonka ei toivoisi toistuvan.  (RVC)

PS.  Kuten toisesta postauksesta ehkä tiedätte,  poistin vahingossa tämän jutun blogistani. Ja samalla ikävä kyllä myös kommentit, joita en kylläkään talaisin saa.

Suurkiitokset  JL: lle, jonka ansiosta sain tekstin yllättäen takaisin 🙂

Read Full Post »

Taas uusi sivupohja

Auta, armias, olen tässä vaihtanut jo monta kertaa sivupohjaa, kun aina jotakin on mielestäni ollut pielessä.  Kaiken takana on se, että jostain syystä kuvat internetissä vääristyvät minun koneellani, enkä tiedä mitä tehdä, jotta saisin ne entisenlaisina takaisin koneelleni.

Tiettävästi ne eivät vääristy toisten koneilla, mutta minusta on tylsä katsella vääristyneitä kuvia omassakin blogissa.  Siksi olenkin nyt valinnut sivupohjan, jossa ei ole varsinaisia kuvia, ja olkoon se nyt ainakin toistaiseksi tämä näin. Oli yksi sivupohja, jossa olisi ollut vähän kukkulaa ja merenkin tapaista, mutta Sivujen otsikot tulivat esille liian isoilla kirjaimilla. En pitänyt siitä. Aina on jotakin, joka ei passaa.  Ja ajatella, kun se MistyLookin lampi oli niin ihana. Nyyh… (rvc) ;-))

Read Full Post »

Tulimme takaisin…

”Ummet ja lammet” seikkaili ja lomaili välillä vähän meren rannan tuntumassa. Olihan siellä ihan mukavat maisemat, mutta U ja L kaipasi koko ajan vanhan mystisen lammen tuntumaan. Sitä paitsi: eihän merta nyt oikein lammeksi voikaan kutsua. Edes hyvällä mielikuvituksella. Eikä ummeksikaan!!!

Paluu ei ollut aivan helppo. Eksyimme ties minne, vaikka kuvittelimme jo päässeemme perille lammen rannalle, mutta jouduimmekin taas meren tuntumaan. Ei sekään nyt ihan huono paikka ollut, mutta kaipuu mystisempään ympäristöön oli niin voimakas, ettei sille voinut yhtään mitään. Joten täällä taas ollaan. Lopultakin. Ja toivottavasti pysytään jatkossakin.

PS. Totta puhuen sivupohjan vaihto tapahtui siitä syystä, että Ummet ja lammet-kuva oli yhtäkkiä kadonnut sivun yläpalkista ja tilalla oli tyhjää. Sitä olisi kestänyt vain päivän, jospa olisin tiennyt… Piti äkkiä saada siihen jotain tilalle, ja siksi vaihdoin sivupohjan. Samaan aikaan katosi kuva uudessa Rakkautta yli rajojen-nimisessä WordPress-blogissakin, mutta sehän palautui heti seuraavana päivänä. Auta armias, sivupohjan vaihtaminen uudelleen ei ollut ollenkaan yksinkertaista. Mutta lopulta se onnistui. Onneksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin. RVC

Read Full Post »