Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Pahoitteluni’ Category

…. ällikällä lyöty ja vihainen

Palatessani lyhyeltä Rooman reissulta sattui seuraava, todella uskomaton tapaus.  Vieressäni junassa istui nuori tyttö, joka kertoi tulevansa Etelä-Amerikasta ja menevänsä tervehtimään ystävätärtään Terniin.  Hänen junamatkansa hinta oli noin 7 euroa.  Kyse ei siis ollut EuroStarista, vaan paljon hitaammasta ja halvemmasta junasta.

Kuten monet Italiassa käyneistä lukijoista tietävätkin,  jos junalippuun ei sisälly paikanvarausta, lippu tulee leimata ”obliteratrice”-nimisessä koneessa ennen junaan nousua, ja siten vahvistaa sen käyttö. Muuten joutuu maksamaan sakot, jos tarkastaja tulee paikalle.   Sama koskee lippuja, joita ei käytetäkään alkuperäisen tilauksen mukaiseen junaan, jonne oli varattu paikka.

Tämä kaikki on kirjoitettuna lipun taakse todella pienikokoisin kirjaimin italiaksi. Lisäksi asia kerrotaan tiivistäen englanniksi.  Muun kielisiä selityksiä  lipussa ei ole.  Ei saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, eikä venäjäksikään, eikä tietenkään suomeksikaan. 

Se mikä myös jätetään kertomatta italiaksi ja englanniksikin, puhumattakaan muista kielistä, on leimaamatta jättämisen takia perittävistä ylisuurista sakoista.  Se on nykyään 50 euroa lipun hinnasta riippumatta , ja jos et maksa suosiolla heti paikalla, summa nousee 100 euroon. Siis sakot tulevat myös lipun leimaamattomuudesta, eikä ainoastaan siitä, ettei ole ollenkaan lippua.  

Ovatpa keksineet hyvän rahapajan!  Sellaisen vaikutuksen siitä ainakin sain eilen  2. heinäkuuta keskipäivän aikaan junassa, jossa matkusti myös edellä mainittu nuori nainen  Etelä-Amerikasta. Hän ei ymmärrä englantia, mutta italiaa kylläkin jonkin verran.

Lipun myyjät eivät ollet kertoneet hänelle, että hänen olisi pitänyt leimata noin seitsemän euron arvoinen lippunsa. Sen seurauksena naispuolinen lippujen tarkastaja  mätkäytti hänelle todella röyhkeiltä tuntuvat 50  euron sakot !   Tyttöparka?

Mielestäni  (ja monen muunkin kanssamatkustajani  mielestä) sakko oli todella kohtuuton. Olen suorastaan raivoissani! Yritetäänkö Italiassa parantaa junaliikenteen kannattavuutta keräten sakkorahat vähävaraisilta?  Huomattavasti kalliimmissa EuroStar-junissahan on paikanvaraukset, jolloin lippuja ei tarvitse leimata, tosin hintakin on moninkertainen.

Tässä on hätävarjelun liioittelun makua. Koko systeemihän perustuu epäilyyn, että matkustaja voisi käyttää leimaamattoman lipun uudelleen, koska se on leimaamattomana voimassa kaksi kuukautta.  Siitä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, että näin todella tapahtuisi.  Kun kielitaidottomana törmää ensi kerran sanaan convalidare, ei todennäköisesti  edes ymmärrä sanan merkitystäkään.

Jos tällainen rahastus jatkuu turistien suosimassa Italiassa, voi käydä niinkin, että kun sana leviää tällaisten tapausten myötä, turistien määräkin alkaa aikaa myöten ratkaisevasti huveta.   Sanokaa minun sanoneen.  (RVC)

ooo

 PS.  Olisi muuten saattanut  sattua minullekin, sillä kun Terminin asemalla olin ostamassa paluulippua Jesiin, kauhistuneena pitkiin lippujonoihin päätin mennä itsepalvelukoneelle.  Muuan nuorimies tuli apuun ja sain lipun käteeni tekemättä mitään.  Hän myös leimasi sen, mikä olisi saattanut jäädä minultakin tekemättä.  Joten mielelläni annoin hänelle siitä hyvästä muutaman kolikon. 

 

Read Full Post »


Miksi meidät unohdettiin?

Sain käsiini Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän tervehdyksen ulkosuomalaisille yhteisöille. En julkaissut sitä edes Italian suomalaisten Mansikkalehdessä, koska se oli melkein lyhennelmä edellisen vuoden tervehdyksestä, jonka olin julkaissut sellaisenaan ja presidentin kuvan kanssa.

Nyt jälkeen päin kuitenkin huomioni kiinnittyi siihen, että presidentti Tarja Halonen oli unohtanut meidät ulkomaille avioituneet kokonaan ja vastaavasti myös ne ulkomaalaiset, jotka ovat tulleet Suomeen avioliiton kautta. Tervehdys alkoi sanoilla:

Suomi on tänä päivänä osa yhä kansainvälisempää maailmaa; olemme jäsenenä Euroopan Unionissa ja olemme aktiivisesti mukana kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien toiminnassa. Myös talouselämämme ja järjestötoimintamme on kansainvälistynyt globalisaation myötä.

Tämä näkyy lisääntyneenä liikkuvuutena. Suomesta mennään ja Suomeen tullaan työtehtäviin, opiskelemaan, eläkepäiviä viettämään. Ihmiset liikkuvat maasta toiseen jokaisessa elämänkaarensa vaiheessa.  Jne.

Tämä toinen kappale on se, jonka sisältöön haluan puuttua. Miksi meidät ulkomaille avioituneet  tai Suomeen avioliiton vuoksi muuttaneet on unohdettu.  Mehän kuten hekin lisäämme kansainvälisyyttä kaikista eniten. Ja ennen kaikkea me ulkomaille avioliiton seurauksena muuttaneet teemme arvokasta työtä Suomen hyväksi uudessa asuinmaassamme  ns. ruohonjuuritasolla. Meidän kauttamme muiden maiden asukkaat saavat tietoa Suomesta sekä kertomustemme että käyttäytymisemme kautta. Ja heidän kiinnostuksensa entistä asuinmaatamme kohtaan lisääntyy meidän kauttamme.  Siitä on paljon näyttöä.

Ja me kasvatamme lapsemmekin omaksumaan kahden ja joskus useammankin kulttuurin. Ja me muodostamme jollei suurimman niin ainakin melkoisen suuren osan ulkosuomalaisista. Mehän olemme kaikki enemmän tai vähemmän Suomen ”pienlähettiläitä” ja varsinaisia sillanrakentajia kansojen välille. Siksi meitä ei juhlapuheissa pitäisi unohtaa. Se on ehdottomasti väärin!

Näin tuon lauseen olisi pitänyt olla:

Suomesta mennään ja Suomeen tullaan työtehtäviin, opiskelemaan,   perhettä perustamaan, eläkepäiviä viettämään.

Eihän se olisi vaatinut kuin kaksi sanaa ja yhden pilkun lisää tekstiin!  Toivon, että sana menisi perille myös Presidentin kansliaan, jotta meitä ei enää toistamiseen unohdettaisi. (RVC)

PS. Olen Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön Välimeren alueen varapuhemiehen varahenkilö.

Read Full Post »

Olinpas minä tyhmä!!!

Ihan vahingossa poistin sen kirjoitukseni Kylppärin vankina,  ja samalla hävisivät tietysti myös Hallattaren ja Sirokon myötätuntoiset kommentit. Olen tosiaan pahoillani  ja anteeksipyynnön valkaa. Ei todellakaan ollut tarkoitukseni niitä hävittää, vaan siirtää oma kommenttini lähettääkseni sen uudelleen hallintasivulta.  Tosi tylsää.

No, yritän muistaa, mitä itse olin kirjoittanut suurin piirtein, mutta kommenttejahan, jotka poistuivat artikkelin mukana, en tietenkään takaisin saa. 😦

PS.  Onkohan kellekään muulle sattunut moista koskaan???

Read Full Post »