Posted in Haasteet on 30 syyskuun, 2008| 3 Comments »
Mottoni on
aina ollut, että kaikki
tieto ei ole tarpeellista.
Kaikilla meillä lienee ne
pienemmät tai suuremmat
salaisuutemme, jotka jätämme
kertomatta.
Me varjelemme niitä kuin
pieniä jalokiviä myös
läheisiltämme.
Pienet ja isot
paheemme
tai suuret
unelmamme,
jotka eivät koskaan
toteudu. Tai kukapa sen
tietää. Kenties me
viemmekin ne
kanssamme
tuonpuoleiseen.
(RVC)
Posted in Ihmetellen on 29 syyskuun, 2008| 5 Comments »
Luin Iltalehdestä, miten muuan sairaanhoitaja (58v.) hetkeäkään epäröimättä luovutti tyttärelleen (35v.) tämän tarvitseman munuaisen ja joutui sen vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin. Hän antoi tyttärelleen normaalin elämän ja säästi huomattavasti yhteiskunnan varojakin, kun tyttären kalliit hoidot voitiin lopettaa.
Mutta mitä teki Kela? Munuaisen luovuttaja sai ”palkaksi” taloudellisen ahdingon, kun Kela päätti, ettei hän tarvitsekaan erikoislääkärin määräämää pitkää sairaslomaa, ja katkaisi samalla elinluovuttajalle maksettavan päivärahan maksamisen. Sairaus kun oli kuulemma ”itse aiheutettu”!!!
Lääkäri oli määrännyt pidennetyn sairasloman – neljä kuukautta – nimenomaan siitä syystä, että hän joutuu työssään nostelemaan sairaita potilaita.
Hyvä Suomi, mihin olet menossa! Minne unohtui inhimillisyys? Kuka tällä menolla enää luovuttaa elimiään.
Kun kyseessä oli (muka!) ”itse aiheutettu sairaus”, häneltä peritään takaisin myös palkkarahat, 4.000 markkaa. Ja samalla katkesi elinluovuttajalle maksettavan päivärahankin maksaminen. Tampereella asuvaan perheeseen kuuluu myös pienellä sairaseläkkeellä oleva mies, joten perhe on todella tiukilla.
Tällaista on siis nykyään Suomessa. Ja tämä lienee vain alkua. Mihin siellä oikein joudutaankaan, kun inhimillinen tekijä unohtuu? Kysyn vain!!! (RVC)
Posted in Pohdintoja on 24 syyskuun, 2008| 1 Comment »
Noin yksitoista kuukautta sitten järkytyimme Jokelan koulun kammottavista tapahtumista. Minäkin täällä Italiassa ihan kyyneliin asti. Ja taas samanlainen tapaus. Uhreja vain on tällä kertaa enemmän. Kirjoitin silloin mm. seuraavaa: En keksi ainuttakaan sanaa, joilla voisi lohduttaa tuon sokean väkivallan uhreiksi joutuneiden omaisia. En usko, että hyvin helposti löytäisin sanoja myöskään tuon hirvittävän hirmutyön tekijän omaisille.
Kirjoitin silloin Pakinaperjantain Lohtu-teemaan liittyvässä artikkelissa mm. seuraavaa:
En keksi ainuttakaan sanaa, joilla voisi lohduttaa tuon sokean väkivallan uhreiksi joutuneiden omaisia. En usko, että hyvin helposti löytäisin sanoja myöskään tuon hirvittävän hirmutyön tekijän omaisille.
Siksi ihailenkin suuresti niitä henkilöitä, jotka useimmiten vapaaehtoistyönään ovat auttamassa surun ja järkytyksen murtamia ihmisiä. Joilla on paljon sitä lähimmäisen rakkautta. Tietenkin siinä työssä onkin tärkeämpää ihmisten kuunteleminen ja läsnäolo kuin lohdutuksen sanat, jotka varmaan kyllä sitten tulevat ihan itsestäänkin, kun ensin autettavan ja auttajan välille syntyy luottamukseen perustuva kontakti. Uskon, että myös ystävät ja sukulaiset pystyvät tarjoamaan lohtua ja tukea sureville.
Emme me suomalaiset niin kylmiä ole, kuin usein kuvitellaan. Kyllä me osaamme tukea ja tuoda lohtua läheisillemme. Ja me todella otamme osaa vilpittömästi. Ja kukkaron nyöritkin aukeavat tarvittaessa. Omalla tavallamme mekin autamme ja tuomme lohtua muillekin kärsiville. Me vain ilmaisemme itseämme hiukan eri tavalla, pidättyvämmin kuin esimerkiksi etelän ihmiset vaikkapa Italiassa.
Kulttuurieroista huolimatta me ihmiset eri puolilla maailmaa olemme pohjimmaltamme hämmästyttävän samanlaisia. Ainakin mitä iloon ja suruun, ystävyyteen ja rakkauteen tulee. Me vain ilmaisemme tunteitamme hiukan eri tavoin Suomessa kuin vaikkapa Italiassa tai Afrikassa tai maapallon toisella puolella.
Ja hyviä ja pahoja ihmisiä on joka puolella. Tai ehkä onkin niin kuin Eino Leino kirjoitti: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Ja onnettomampi. Ja kenties hän valehtelee itselleenkin ja kuvittelee olevansa kaikkia muita vahvempi ja kenties parempikin. Siltä se nyt ainakin näyttää olleen kummassakin tapauksessa. Mutta vaikea sitä on tällaisen ihan tavallisen ihmisen ymmärtää.
Onneksi tästä uudesta tragediasta on nyt ilmeisesti seurauksena se, ettei aseiden kantolupaa ole enää yhtä helppo saada. Mutta pitäisi tehdä jotain muutakin. Ehkä Suomen tulisi muuttua nykyistä yhteisökeskeisemmäksi. Tarkoitan sitä, että ihmiset välittäisivät ja huolehtisivat vähän enemmän toisistaan. Että ketään ei jätettäisi yksin oman onnensa nojaan. Jolloin ainoa paikka, jossa voi saada huomiota osakseen ja ihailua ja positiivista palautettakin, on internet.
Mistä minä tiedän. Liiallinen yhteisökeskeisyyskin voi olla aika rasittavaa, varsinkin kun on tottunut yksilölliseen vapauteen. Mutta joka tapauksessa tällainen yksilöllinen ”terrorismi” (sitähän se on: terrorismia!) pitäisi saada loppumaan keinolla millä hyvänsä. (RVC)
Posted in Muisteluja on 21 syyskuun, 2008| 2 Comments »
Oli todella sykähdyttävää kuulla tänään radiossa äskettäin kuolleen Juha Virkkusen ääni, joka oli juuri sellainen jollaisena sen muistinkin. Kyseessä oli vanha nauhoitus ohjelmasta, jossa pohdittiin 100 vuotta sitten syntynyttä, edemennyttä Mika Waltaria ja hänen kirjailijaprofiiliansa. Oli todella hieno idea radion väeltä lähettää ulos tuo ohjelma. Se tuntui todella lohdulliselta. Ainakin ääni jäi jäljelle Juhan pitkästä ja merkittävästä elämänurasta, josta hän sai – todella ansaitusti – Valtion journalistipalkinnon vuonna 2004.
Kaikki kirjallisuuden ja varsinkin runouden ystävät lienevät yhtä järkyttyneitä Juhan kuolemasta. Itse kuulin nyt vasta, että Juha oli syntynyt vain joitakin päiviä ennen minua samana vuonna, mikä todella sävähdytti. Onneksi meillä on varmaan jatkossakin mahdollisuus kuulla hänen ääntään radiossa.
Olin niin hämmästynyt ja ahdistunut kuultuani Juhan kuolemasta, vaikken kuulunutkaan hänen lähimpään ystäväpiiriinsä. Olimme tutustuneet Kirjoittajakerho Kaatran illanistujaisissa, joissa hän välistä vieraili. Tapasimme hänen luonaankin – muistaakseni – kerran, kun Suomessa oli vierailulla Nikolai Laine, jonka kanssa Juha toimitti mm. Karjalan kertojat-kirjan. Ja Laineen vierailun jälkeen kaatralaisten runoja julkaistiinkin Punalippu-lehdessä. Muutama minunkin runoni.
En tarkalleen muista, liekö Juha juuri siinä yhteydessä ehdottanut, että voisin ruveta toimittamaan ohjelmia itse valitsemistani kirjoista. Joka tapauksessa Innostuin kovasti mahdollisuudesta tehdä radio-ohjelmia, joista minulla oli joitakin kokemuksia ennestäänkin. Ohjelmiin tein lyhyen esittelyn kulloinkin vuorossa olleesta kirjasta ja kirjailijasta, minkä jälkeen joku radioteatterin näyttelijöistä luki valitsemani tekstin pätkät. Se oli ihan mukavaa ja itsenäistäkin hommaa, jonka hiukan harmitellen jätin sen jälkeen, kun olin päässyt Metsähallitukseen äitiyslomalle jääneen tiedotussihteerin sijaiseksi.
Muistelen Juhaa lämmöllä. Hän oli hieno ihminen ja teki todella hienon elämäntyön suomalaisen kirjallisuuden ja varsinkin runouden hyväksi. Tämän runon haluaisin kuulla, ja tuon, kaikki tuon kirjasarjan runot haluaisin kuulla radiossa yhä uudestaan. Ja Juha Virkkusen hienoa ääntä radiossa. (RVC)
Posted in Haasteet, Omia runoja on 19 syyskuun, 2008| 3 Comments »
Ne kai kuvitteli, että se olisi
ollut tosi helppo nakki.
Toihan ne sen autolla
melkein kotitalon
ulko-oven eteen
ja olihan se
jonkin verran
huppelissakin.
Mutta sepä vetikin
niitä nenästä: Voi nyt ei sovi,
mutta tulkaa tähän samaan paikkaan
uudestaan huomenna
samaan aikaan.
(RVC)
(Runotorstain haaste Helppo)
Posted in Haasteet, Omia runoja on 11 syyskuun, 2008| 2 Comments »
TULIN OSAKSI SINUA
Et samonnut kanssani
vihreissä metsissä
vaan miljoonakaupungin
loputtomassa valomeressä
väsyksiin asti.
o
Kylki kyljessäsi, käsi kädessäsi
kuljin kanssasi maailman ääriin.
Minut sylisi lämpöön
rakkauden yltäkylläisiin
pitoihin veit,
hurmion huipulle nostit.
o
Syleilystämme lakanatkin
lämpenivät
ja suudelmat tulivuoren
laelta sulattivat roudan.
Ja kun pörrötit hiuksiani
vallattomin sormin,
sydämessäni liversivät linnut
ja viheriöi myöhäinen kevät.
o
Meren aaltojen kohistessa
tulin osaksi Sinua,
ja sieluni haavat
hellyytesi iäksi balsamoi.
Rakastan enkä saa rauhaa
erossa käsivartesi
lujasta syleilystä.
(RVC)
o
Pakinaperjantain teemana Lämpö
Posted in Haasteet, Omia runoja on 11 syyskuun, 2008| 4 Comments »
AJATUKSEN VOIMALLA
o
Kuvittelin
saavani sinut liikkeelle,
kun vain ajattelin sinua
intensiivisesti ja
keskittyneesti.
Ja katin häntää,
et tullut,
etkä edes soittanut.
Ei halaistua sanaa.
Ei ajatusta. Ei mitään.
Kuin olisin ilmaa sinulle.
Mitä minun nyt pitäisi ajatella?
Että olet unohtanut minut?
Että olet löytänyt uuden?
Että kaikki oli vain
kaunista unta?
(RVC)
o
EIKÄ SANOJA TARVITA
o
Ole minun lähelläni,
kun sanat takertuvat kurkkuuni,
ajatukset syntyvät kuolleina,
eikä minulla ole mitään sanottavaa.
Sinullekaan.
Ole minun lähelläni,
kun kyyneleet sumentavat silmäni
näkemästä sinua.
Ole minun lähelläni,
kun puhe pulppuaa huuliltani,
ja keskosinakin syntyneet ajatukset
pukeutuvat sanoiksi.
Ole minun lähelläni,
kun ääneni hukkuu kadun kohinaan.
Ole minun lähelläni,
eikä sanoja tarvita.
(RVC)
Ummet ja lammet, terkkuja Italian Marchesta 