Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Ihmetellen’ Category

Valtionterrorismia…

Olen todella kauhistunut Israelin otteista rauhanturvaajia kohtaan, ja lainaan tässä Wikipedian tekstiä aiheesta.

Näin  Wikipediassa todetaan Israelista  ja  Gazasta jo ennen tätä tapausta

Israelin valtio on puolustusvoimiensa avulla syyllistynyt valtioterrorismiin. Monet valtiot ovat tuominneet Israelin puolustusvoimien toimet, mukaanlukien Israelin naapurimaat, EU, Espanja, Iso-Britannia, Kiina, Kreikka, Ranska, Saksa ja Suomi.  YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon pitää tilannetta ”pahana”. Israelilaisen Ynetnewsin mukaan Turkin pääministeri Tayyip Erdogan kuvailee Israelin toimia ”epähumaaniksi valtionterrorismiksi”. Jerusalem Postin mukaan Knessetin eli Israelin eduskunnan jäsenet ovat antaneet lausunnot ”näistä sotarikos- ja piratismioperaatioista” ja pyysivät ”toimista pidättymistä”.

Palestiinalaisalueet ja Golanin kukkulat

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 242 vuodelta 1967 ja 338 vuodelta 1973 vaativat Israelin asevoimien vetämistä ainakin osalta vuonna 1967 vallatuista alueista. Miehitetyillä alueilla asuu noin kolme miljoonaa palestiinalaista sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. Israelilla on yhteensä 242 siirtokuntaa tai muuta siviilikohdetta Länsirannalla, 42 Golanin kukkuloilla ja 29 Itä-Jerusalemissa. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 446, 452, 465 ja 471 pitävät näiden siirtokuntien perustamista ja laajentamista Geneven sopimuksen vastaisina ja niiden olevan ”ilman laillista pohjaa”. Myös ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch katsovat siirtokuntien olevan kansainvälisen oikeuden vastaisia. Israel myöntää, että jotkut pienemmistä siirtokunnista on rakennettu Israelin lakien vastaisesti. Israel käyttääkin alueista termiä ”kiistellyt alueet”.                                                                          

                                                                             

Ihmisoikeuksien harmaa alue

Palestiinalaisalueilla Länsirannalla ja Gazassa asuvat palestiinalaiset ovat olleet ihmisoikeusrikkomusten kohteena. Vuonna 2008 Israelin vankiloissa oli arviolta 11 000 palestiinalaista, joista 98 oli naisia, 345 lapsia, 50 Palestiinan lakiasäätävän neuvoston jäseniä sekä kolme palestiinalaishallinnon ministeriä. Amnesty Internationalin raporttien mukaan suurin osa on väkivallattomia mielipidevankeja ja hyvin harvat ovat saaneet kansainväliset vaatimukset täyttävän oikeuskäsittelyn.  Israelin rakentama turva-aita ja tiesulut vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista. Alueen työttömyysaste on noin 30 % ja yli kaksi kolmannesta palestiinalaisväestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Israelin toimia palestiinalaisia kohtaan on verrattu Etelä-Afrikan  apartheid-politiikkaan.

Muita alueen ihmisoikeusongelmia ovat palestiinalaisalueiden kunniamurhat, aseistettujen palestiinalaisryhmien suorittamat epäiltyjen yhteistoimintahenkilöiden summittaiset murhat ja palestiinalaishallinnon langettamat kuolemanrangaistukset. Human Rights Watch on syyttänyt palestiinalaisterroristijärjestöjä ihmisoikeusrikoksista ja on kritisoinut palestiinalaishallintoa siitä, ettei se ole pyrkinyt kaikin keinoin estämään iskuja eikä saamaan syyllisiä oikeuteen. Toisaalta useat palestiinalaistahot ja järjestöt kehottavat ihmisiä väkivaltaan Israelia sekä juutalaisia kohtaan. Amnesty International on esittänyt Hamasille vaatimuksen kunnioittaa kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksia, noudattaa kansainvälistä lakia ja lopettaa israelilaisiin siviileihin kohdistuva väkivalta.

Kassam-rakettipelote

Gazan alueelta ammutaan primitiivisiä Kassam-raketteja Israeliin. Toukokuussa 2006 ammuttiin jopa yli kolme rakettia päivässä. Israel on pyrkinyt torjumaan Kassam-hyökkäyksiä tykistötulella. Gazasta vetäytymisen jälkeen Israel on tappanut Gazassa 1000-2000 palestiinalaista. Kassam-raketteja on ammuttu samana aikana Israeliin noin tuhat, tappaen yhteensä noin 30 israelilaista. Joulukuussa 2008 Hamasin ja Israelin välinen tulitauko loppui, ja kriisi kärjistyi jälleen. ( Näin siis Wikipedia.)
                                                              
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo             
                                                                 
PS.  Nämä tiedot ovat historiaa, eivätkä ajan tasalla, mutta kertovat kyllä hyvin tilanteen: Israel on tappanut ainakin 1.000 palestiinalaista, palestiinalaiset 30 israelilaista.  Mutta tämä viimeinen tapaus on kyllä kaiken huippu.  Hyökättiin ”Free Gazan”  laivastoon,  joka oli viemässä Gazaan avustustarvikkeita.  Ja vielä kansainvälisillä vesillä !!!Yhdeksän rauhanturvaajaa tapettiin,  yli 30 haavottui ja kaikki neljästäkymmenestä eri maasta kotoisin olevat aktivistit vietiin maihin ja pidätettiin. Tapaus on tuomittu jyrkästi Euroopassa ja monissa muissakin maailman maissa. Jopa Yhdysvaltain ja Israelin välit ovat kiristyneet.  Ei todellakaan hyvältä näytä.  Saadaankohan tuolla alueella koskaan aikaan pysyvää rauhaa?!  Ei hyvältä näytä.  (RVC)

Read Full Post »

Tähänkö on tultu?

Luin Iltalehdestä, miten muuan sairaanhoitaja (58v.) hetkeäkään epäröimättä luovutti tyttärelleen (35v.) tämän tarvitseman munuaisen ja joutui sen vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin. Hän antoi tyttärelleen normaalin elämän ja säästi huomattavasti yhteiskunnan varojakin, kun tyttären kalliit hoidot voitiin lopettaa.

Mutta mitä teki Kela? Munuaisen luovuttaja sai ”palkaksi” taloudellisen ahdingon, kun Kela päätti, ettei hän tarvitsekaan erikoislääkärin määräämää pitkää sairaslomaa, ja katkaisi samalla elinluovuttajalle maksettavan päivärahan maksamisen. Sairaus kun oli kuulemma ”itse aiheutettu”!!!

Lääkäri oli määrännyt pidennetyn sairasloman neljä kuukautta – nimenomaan siitä syystä, että hän joutuu työssään nostelemaan sairaita potilaita.

Hyvä Suomi, mihin olet menossa! Minne unohtui inhimillisyys? Kuka tällä menolla enää luovuttaa elimiään.

Kun kyseessä oli (muka!) ”itse aiheutettu sairaus”, häneltä peritään takaisin myös palkkarahat, 4.000 markkaa.  Ja samalla katkesi elinluovuttajalle maksettavan päivärahankin maksaminen.  Tampereella asuvaan perheeseen kuuluu myös pienellä sairaseläkkeellä oleva mies, joten perhe on todella tiukilla.   

Tällaista on siis nykyään Suomessa. Ja tämä lienee vain alkua. Mihin siellä oikein joudutaankaan, kun inhimillinen tekijä unohtuu?  Kysyn vain!!! (RVC)

Read Full Post »