Monta maata, mutta
Monta on maata Euroopassa.
Monessa on tullut käytyäkin.
Niitä tässä luettelemaan!
Mutta sanomattakin
on selvää, että
aina on kivaa
palata kotimaahan
ja kotiin kullan kalliiseen.
Kiintopisteeseen, joka on
nykyään saapasmaa Italia.
Mutta Suomi on aina
sydäntä lähinnä.
Synnyinmaa
unohdu
ei ikinä,
ikipäivänä.
Sanokaa minun
ja monen muunkin
ulkosuomalaisen sanoneen.
(RVC)
PS. Mietin tätä aihetta kaiken kiireen keskellä. Ja oli jo joitakin ideoita, mutta ei oikein sytyttänyt. Mutta edellinen postaukseni, joka kertoo Suomalaiset Euroopassa-kirjasta, toi mieleeni nämä – ehkä jonkun mielestä hieman naivitkin – asiat, ja niin sitten päätin kuitenkin osallistua.
(Runotorstain teemana MONI.)
No viime tipassa ehdit kuitenkin ennen minun viime tippaani 🙂
Runosi ei aivan ole Suomen muotoinen eikä ihan saapasmaankaan mutta mielenkiintoisen muodokas kuitenkin. Ja asiallista asiaa. Aina.
Kiireen keskellä -teemaan osuin itse omassani.
Kiitos kommentista, jl. Tuosta muotoilusta on tullut tapa, vaikkei se aina runon sisältöä ehkä vastaakaan. Tällä kertaa sainkin sitten heti inspiksen.