Sirokko haastoi minut jokin aika sitten kirjoittamaan hurjan jutun. Mielestäni tämä on sellainen, vaikkei ihan uusi olekaan.
HARJOITTELIJANA MIESTEN LEHDESSÄ
Sanoivat hukkuvansa papereihin. Ojensin auttavan käteni yli paperiläjien, ja ne rauhoittui, kun kerroin olleeni mielisairaalassa töissä.
Järjestin papereita ja luin oiko kahden neliön komerossa. Konttoripäällikön röntgensilmä leimasi muistiin neljän naisen töihin tuloajat. Urokset saapui puolelta päivin ja lähti oitis lounaalle. Palattuaan ne pelasi lopun päivää pajatsoa kymmenpennisillä, joita aika ajoin vietiin ämpärillä Alkoon. Miehet sai ryypätä kaljaakin työaikana. Se oli miesten lehti. Miesten maailma. Siitä huolimatta lehti ilmestyi joka kerta.
Miesvaltaisilla työpaikoilla ei ole intrigejä eikä juoruta. Kuka onkaan niin sanonut! Toimitusjohtaja Teejii ei tullut toimeen päätoimittajan eikä paljon muidenkaan kanssa. Pojat vitsaili sen ”kuukautisilla”. Päätoimittaja puolestaan ei tullut touhuun toimitussihteerin kanssa.
Sen sijaan keskusneidin suhde toimitusjohtajaan oli lämmin ja intiimi. Koko puulaaki tunsi tarkoin varjellun salaisuuden. Annas olla kun eräänä viikonloppuna keskuksen piti poiketa Pohjanmaalla sukuloimassa. Se onneton eksyikin pomon kera Seutulan lentokentälle, ja kaikki näki ne televisiouutisissa. Samaan Tukholman koneeseen kun änkesi myös muuan ministeri.
Myöhemmin keskusneiti teki itsarin. Yksinäiselle naiselle viimeinen pisara oli, kun sen kissakin katosi. Aikanaan myös Teejiin veli, talouspäällikkö päätti päivänsä ajettuaan lehden konkurssin partaalle.
Toimituksessa oli epävirallinen, rekisteröimätön yhdistys: Naiskirjailijoiden miehet. Sen jäsenistä toinen kirjoitti itsekin runoja töiden lomassa. Päätoimittaja puolestaan ostatti tohvelit työaikana yhdeksänkymppiselle tädilleen. Joskus se kävi iltapalalla toimituksen sihteerin luona, kun taas lehden toimitussihteeri seurusteli salaa toisen sihteerin kanssa.
Vähitellen aloin tajuta, miksi mielisairaalatyö oli käynyt suosituksesta. Kun Teejiillä oli ”kuukautisensa”, tyhjät kaljapullot lenteli kustannuspäällikkö-runoilijan huoneen läpi käytävään. Ja toimitusharjoittelijana pääsin harjoittelemaan lasinsiruja lattialta. Kerran kuukaudessa Teejii antoi potkut jollekulle ja peruutti ne seuraavalla viikolla, jos sitä osasi sopivasti mielistellä.
Ne piti niistä irtisanomisista kirjaa. Tilastoja johti saunahullu toimittaja Kappelivuori, joka saattaa olla siellä töissä vieläkin, jollei ole jo eläkkeellä. Kerran sen koira teki tarpeensa Teejiin kokolattiamatolle. Mies lähetti koivunkaarnakortin Lapista: josko olisi vielä niin kuin työpaikka tallella? (rvc)
Ummet ja lammet, terkkuja Italian Marchesta 
Heh heh heh, jopa oli hurja työpaikka, uskomatonta! Mielisairaalassakin oli varmaan rauhallisempaa, siellä sentään potilaat lääkitään hiljaisiksi. Vaikka päätyihän tuollakin joku lopullisesti hiljaiseksi. Huh huh, tuskin nykyään enää mallaisi tuommoinen touhu.
Oli kyllä hauskasti kirjoitettu!
Kiitos kommentista, Sirokko. Oli se aika hurjaa aikaa elämässäni tosiaan. Mutta kaikesta oppii.
Unohdin vielä mainita, että kopperoni ovella kävivät myös kirjailijat Hannu Salama ja Pentti Saarikoski naisystävänsä kanssa, joka taitaa olla nykyään itsekin kirjailija, jollen erehdy. Naiskirjailijoiden miesten tuttuja.
Hih, tämä oli hyvä hurja juttu, oli mukava lukea.Tämä oli minun aloittamani haaste, ja oli kiva seurata ,minkälaisia hurjia tarinoita syntyi siellä sun täällä:-)
Oli kiva haaste, Yaelian. Ja on pakko teodeta, että todellisuus on joskus taruakin ihmeellisempää. Ja on kiva kirjoittaa asioista, jotka todella ovat tapahtuneet.