Ulkomaalaislaissa on tarvittavat pykälät….
Suomen ulkomaalaislaissa on peräti kaksi pykälää, jotka sopivat käytettäväksi Maria Kirbasovan tapauksessa. Kun vain hyvää tahtoa ja inhimillisyyttä riittää….
Pykälässä 50 todetaan:
Oleskeluluvan myöntämisestä Suomen kansalaisen perheen jäsenelle
Jatkuva oleskelulupa myönnetään Suomessa asuvan Suomen kansalaisen muulle omaiselle kuin perheenjäsenelle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta Suomen kansalaisesta. Muun omaisen on odotettava lupahakemuksen käsittelyä ulkomailla.
Tässä pykälässä tarkoitetun oleskeluluvan myöntäminen tai oleskeluoikeuden rekisteröinti ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.
Pykälässä 52 todetaan:
Oleskeluluvan myöntäminen yksilöllisestä inhimillisestä syystä
Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.
Oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.
Kommenttini edellä oleviin lain kohtiin:
Pykälässä 50 on tuo lause, että pitäisi odottaa oleskelulupaa ulkomailla, mutta tuskin se aiheuttaisi tässä tapauksessa ongelmia, koska pykälässä 52 sen sijaan puhutaan jo Suomessa olevasta henkilöstä.
On pakko todeta, että koko tapaus kuulostaa siltä, kuin itäisestä naapurista olisi harjoitettu Suomen suuntaan jonkinlaista painostusta. En osaa oikein millään muulla tavalla asiaa ymmärtää. Eihän tuo laki estä oleskeluluvan saantia.
Toivotaan, että tapaus päättyisi onnellisesti. Olisihan todella epäinhimillistä lähettää Maria Kirbasova takaisin Venäjälle, jossa hän ei tulisi yksin toimeen, ja kenties hänen henkensäkin voisi olla uhattuna.
Toivotaan parasta, ainakin yksi ihminen on jo ehtinyt kirjoittaa Tasavallan Presidentillekin. Harkitsen itsekin vetoomuksen lähettämistä. (RVC)
Hän sai peräti vuoden jatkoaikaa.