On niin helppo unohtaa tuttavan ja joskus hyvän ystävänkin syntymäpäivä ja joskus omakin. Itseasiassa viimeksi mainitun haluaisin unohtaakin ainakin osittain. Nimittäin olisi kiva, jos ei tarvitsisi ollenkaan ajatella sitä, kuinka monta vuotta silloin oikein täytänkään. Facebookissakin olen ilmoittanut syntymäpäiväni ilman vuosilukua. Mitä se kenellekään kuuluu, minkä ikäinen olen? Sitä paitsi niin on tehnyt minua huomattavasti nuorempi tyttärenikin.
Silloin lapsena ja nuorena, kauan kauan sitten, syntymäpäivä oli äärettömän tärkeä tapahtuma. Varsinkin kun täytti tiettyjä vuosia, ja sai sen jälkeen osallistua aikuisten rientoihin ja juominkeihinkin. No, nyt silläkään ei ole minulle enää niin suurta merkitystä. Lasin kallistelukin on supistunut meidän huushollissa lähes kokonaan pelkästään juhliin ja merkkipäiviin.
En minä nyt tiedä, johtuuko tuo muistamattomuus ikääntymisestä. En minä ainakaan usko, että se mitään dementian tapaista olisi. Olinhan jo lapsena pikkuvanha ja hajamielinen, ja kesämökkinaapurin setä kutsuikin minua professoriksi. Ja me kävimmekin läpi monia antoisia filosofisia keskusteluja.
No, nyt minusta on tullut Paperivuorineuvos, kun on niin helppo kerätä lehdistä kaikenlaisia juttuja, joita saattaisi joskus tarvita, vaikka Italian suomalaisten Mansikka-lehteen siteerattaviksi. Niin ja kyllähän niitä on käytettykin. Mutta niille vanhemmille lehtileikkeille käy helposti niin, etten enää muista, missä ne ovat paperivuorien keskellä. Olen kyllä kuullut tuon ohjeen: paikka kaikille ja kaikki paikalleen. Mutta minkäs sille mahtaa, kun entistäkin hajamielisempi Paperivuorineuvos mietiskelee niitä näitä ja ennen kaikkea, mitä pitäisi seuraavaksi kirjoitella.
Mutta on toki myös asioita, tapahtumia ja kiusalllisia tilanteita, joita ei unohda koskaan. Kaikki mahdolliset tunnustukset jäävät kyllä elävinä mieleen. Niin kuin myös koetut vääryydet ja itse aiheutetut mokat. Ne sitä muistaa varmaan vielä kuolinvuoteellakin. Niitä ei ole helppo unohtaa. (RVC)
Ummet ja lammet, terkkuja Italian Marchesta 
Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään…
Apua, ihmisiltä, siiis ainakin mahdollisilta lukijoiltani ovat kommentit loppuneet. Minkä sille mahtaa. Vai ovatko kaikki kommentoijat flunssan kourissa, kuten minäkin. Kuitenkin ilkeästä flunssasta huolimatta jotain kirjoitin, kun siinä unohtaa vähäksi aikaa sen nuhan ja yskän keskittyessään tekstiin.
Kyllä täällä sentään aina käydään kurkkimassa vaikkei kommenttia syntyisikään. Taitaa olla muutenkin lama iskenyt blogistaniaan, itse kukin vähän nuutunut. Nyt kyllä oli hieno ajatus, jonka aioin jakaa, mutta siten luin tuon sinun kommenttisi ja ajatus karkasi. Niin juuri, jotain siihen liittyvää se olikin… No ainakin tuo viimeinen kappale pitää paikkansa, mitään ei niin hyvn muista kuin omia mokiaan.
Ja onnea joka tapauksessa, oli synttärit tai ei.
Kiitos, kommentista, Sirokko! Olet varmaan avannut uuden blogin. Täytyypä käydä kurkistamassa. Tietysti joku voisi sanoa minullekin, että miksi en kommentoi. Blogistaniasta puheenollen, minulta on viime aikoina vienyt Facebookissa roikkuminen. Kaikkea hyvää Sinulle!