…. kaiken keskellä yksin
Edellisessä postauksessa julkaisemani runon otsikkona oli Yksin. Tänään yksinäisyys on yhtenä aiheena Iltalehdessä, jossa kerrotaan, että Helsingin Iso Roobertinkadulla sijaitsevan huoneiston omistaja ehti virua kuolleena kylpyhuoneessaan lähes kolme vuotta.
Itse muistan joskus aikoja sitten lukeneeni täällä Italiassa uutisen, jonka mukaan eräs iäkäs nainen oli ehtinyt olla asunnossaan kuolleena melkein seitsemän vuotta. Minulla on sellainen muistikuva, että tämä olisi tapahtunut Italiassa, ja siksi se jäikin erityisesti mieleeni. Olenhan pitänyt Italiaa paljon sosiaalisempana yhteisönä kuin Suomea.
Italia on tosiaan yhteisökeskeisempi yhteiskunta kuin Suomi. Perhekin on laajennettu isovanhemmilla tai ainakin miehen vanhemmilla. Ja kyllä naapuritkin monesti huolehtii lähipiirin ihmisistä. En voisi kuvitellakaan, että Monte San Viton pikkukylässä jollekulle voisi sattua tuollaista. Jos on vaikkapa vain viikonkin, niin ettei liiku ulkosalla, niin heti sitä ihmetellään ja tiedustellaan toisilta, missä oikein mennään.
Joskus se voi näin suomalaisesta tuntua vähän kiusalliseltakin. Kun asiaan kuuluu myös jonkinasteinen juoruilu. Mutta parempi sekin, kuin että riutuu ja kenties kuoleekin kotonaan täysin unohdettuna.
Suomessahan kohteliaisuus näyttää merkitsevän nykyään useinkin sitä, ettei puututa toisten ihmisten asioihin. Eikä tavallisesti välttämättä tarjota apuakaan kadulla vaikeuksissa oleville vanhuksille tai lastenkärryjä bussiin nostaville äideille, jolleivät nämä sitä itse pyydä. Ja harvoin pyytävät.
Puuttuminen toisten tai ainakin tuntemattomien asioihin edes auttamismielessä ei – ainakaan enää – näyttäisi kuuluvan suomalaisiin tapoihin. Sitä perustellaan usein yksityisyyden suojalla, mutta mitä yksityisyyttä se on, jos olet julkisella paikalla.
Tällaiset uutiset ovat selkäpiitä karmivia. Kuinka joku voi todella olla niin yksinäinen, ettei kukaan kysellyt, minne nuokin ihmiset olivat joutuneet? Eikä kukaan heitä kaivannut. Traagista ja selkäpiitä karmivaa.
yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot.
PS. Jos olette asiasta eri mieltä, niin kommentoikaa ihmeessä. Toivonkin sitä !!!
Ummet ja lammet, terkkuja Italian Marchesta 
Kyllä se oli järkyttävä uutinen…
Kukaan ei ollut vaivautunut ottamaan selvää
miksi hänestä ei kuulunut mitään. =(
Niin murheellista.
Itse asuin viisi vuotta pääkaupunkiseudun kerrostalossa ja kuudesta kerrosnaapurista näin koko aikana vain kaksi. Joka asunnossa olisi voinut asua muumio. Järkyttävää onkin se, että ihminen voi jäädä niin totaalisen yksin ettei sukulaisia tai ystäviä edes ole kaipaamassa.
Hallatar, olet oikeassa. Ja mielestäni toisten ihmisten välittämisestä ollaan menossa vain huonompaan suuntaan. Onneksi on sentään vielä sellaisiakin hyväsydämisiä ihmisiä kuin sinä, Hallatar.
Sirokko, aika uskomattomalta tuntuu kokemuksesi Suomessakin. Ettet edes nähnyt koskaan naapureitasi. Usein se näkeminen ja tapaaminen tänä päivänä kuitenkin rajoittuu pelkkään Päivää sanomiseen. Suomalaiset taitavat olla vähän ujojakin, ja toisaalta ei haluta häiritä muita ja muiden yksityiselämää. Paitsi me karjalaiset. Me emme kyllä liikoja ujostele. Eikä kai savolaisetkaan.
*halaus* =)