Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Naisasiaa’ Category

Miten kaikki sai alkunsa Yhdysvalloista

Toukokuun 2. sunnuntaihin vakiintuneen äitienpäivän vietto alkoi Yhdysvalloista. Anna Jarvisin äidin kuolema vuonna 1905 sai hänet ajattelemaan, ettei yhteiskunta ottanut huomioon äitien merkittävää osuutta kansakunnan teollistumisessa ja lasten kasvatuksessa. Jarvisin ehdotuksesta järjestettiin muistojuhla kaikille äideille Andrewsin metodistikirkossa 1. toukokuuta.

Seuraavana vuonna äitienpäivän muistojuhlaa vietettiin Jarvisin kotikaupungissa Philadelphiassa. Vuonna 1914 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi, jota juhlittaisiin joka vuosi toukokuun toisena sunnuntaina.

…. Suomessa vähän myöhemmin

Tuusulassa asunut kansanvalistaja, kouluneuvos ja kansanedustaja Vilho Reima toi Äitienpäivän vieton Suomeen Yhdysvalloista, missä hän oli toiminut kiertävänä raittiuspuhujana suomalaisten siirtolaisten keskuudessa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hän tuskin aavisti, miten suosittu perinne Äitienpäivästä tulisi.

Äitienpäivää vietettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1918. Aluksi sitä vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina, mutta vuonna 1927 päiväksi vakiintui nykyinen käytäntö. Vuonna 1947 päivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi.

Jatkosodan aikana Suomen sotavoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustav Emil Mannerheim myönsi antamallaan päiväkäskyllä kaikille Suomen äideille yhteisesti Vapaudenristin kunniamerkin äitienpäivänä. Tämän päiväkäskyn painettu kopio on edelleen kehystettynä monien kirkkojen seinällä.

…. Euroopassakin sitä vietetään vähän eri aikoihin!

Äitienpäivää vietetään lähes kaikkialla maailmassa, mutta ei suinkaan aina toukokuun toisena sunnuntaina edes kaikissa Euroopan maissa. Ruotsissa sitä vietetään toukokuun viimeisenä sunnuntaina, kun taas Espanjassa, Portugalissa, Unkarissa ja Liettuassa Äitejä juhlitaan toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina kuten myös Etelä-Afrikassa. Ranskassa Äitienpäivä on joko toukokuun viimeisenä sunnutaina tai kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina ja Puolassa 26. toukokuuta.

Belgiassa äitejä juhlitaan 15. elokuuta. Albaniassa, Bulgariassa ja Romaniassa äitienpäivä on jo 8. maaliskuuta. Norjassa se on helmikuun toisena sunnuntaina,  ja Venäjällä vasta 29. marraskuuta. Irlannissa se on yllättäen neljäntenä sunnuntaina paaston aikaa. Olisikin mukava tietää, millä tavoin äitejä siellä juhlitaan, ja miten silloin nautitaan juhlan kunniaksi. Vai loppuuko paasto siihen päivään. Suomessahan päivää juhlistetaan yleensä kakkukahveilla. (RVC)

 Lähteet: Wikipedia ja Oskari Lehto (Keski-Uusimaa-lehti)

 ooooo

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.

oooooo

Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

(Katkelmia Lauri Viidan runoista Alfhild ja Onni)

PS. OIKEIN ILOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ

KAIKILLE ÄIDEILLE

ITALIASSA JA SUOMESSA 

ja kaikkialla, missä sitä vietetään nyt sunnuntaina. 

PS.  Omat lapseni, kaksi aikuista tytärtäni, joista toinen on myös äiti,  ovat valitettavasti kaukana, mutta onneksi on sentään puhelin keksitty. Niin voimme ainakin vaihtaa kuulumisia  puhelimessa. (RVC)

Read Full Post »

Löysin arkistostani, tämän mainion Helsingin Sanomissa 8.12.1983 julkaistun artikkelin, jonka oli kirjoittanut Tuula Laurila-Coladonato.  Asuin siihen aikaan vielä Suomessa  ja leikkasin aina lehdistä Italiaa koskevat artikkelit talteen. Jostain syystä leikkeleessä ei ole otsikkoa.  Joten menen suoraan asiaan.

 ooo

Carmine  De Mattese oli ollut avioliitossa vakuuttunut, ettei 32-vuotias Elodia-vaimo voisi olla muuta kuin tyytyväinen spagetin kokkaamiseen, Carminensa palvelemiseen, viiden poikalapsen kasvattamiseen ja sopivasti annostettuihin lyönteihin, jotka pitivät perheenpäähän kohdistuvan kunnioituksen korkealla.

Joitakin päiviä aikaisemmin Carmine oli kirjaimellisesti herännyt  huomaamaan, että naisten tavat ja tarpeet olivat muuttuneet:  Signora Elodia oli terästänyt miehensä iltakamomillan normaalia rauhoittavammaksi unilääkkeiden avulla. Ja kun Carmine oli  oikoillut itsensä seuraavana päivänä hyvin levänneenä ylös vuoteestaan, vaimo, pojat ja uuden asunnon kalustamiseen säästetyt rahat olivat kadonneet kuin tyhjään.

” On uskomatonta, että lyöntini olisivat syynä näin petolliseen käytökseen”, ihmetteli Carmine. ”Läimäys teki hyvää vaimolleni, kun hän ei hyväksynyt  neuvojani ja auktoriteettiani. Lapset tarvitsevat kuritusta pysyäkseen suoralla tiellä ja kaukana huonosta seurasta”.

”Annan anteeksi kamomillajuomankin, jos perheeni palaa kotiin, sillä en halua jäädä yksin.” Carmine itkeskeli näin luottamusta herättävästi poliisilaitoksella ja roomalaisten lehtien toimituksissa, mutta on epävarmaa merkitsivätkö kyyneleet patriarkaalisuudesta luopumisen tuskaa vaiko itsesääliä.

Näin siis kirjoitti Italiassa asuva  tai ainakin asunut Tuula Laurila-Coladonato melkein 30 vuotta sitten Hesariin. Tunnen koko joukon suomalaisia naisia täällä Italiassa, enkä ole koskaan kuullut heidän saaneen osakseen samanlaista kohtelua. Enkä kyllä italiattariltakaan. Voihan olla, että italiattaretkin ovat tulleet vuosien saatossa rohkeammiksi vaatimaan oikeuksiaan.  Ja varsinkaan nykynuoret naiset eivät edellä mainitun laista kohtelua sietaisi.  Mutta valitettavasti poikkeuksia löytyy aina.  (RVC)

Read Full Post »

 Giancarlo Fornei haluaa ymmärtää naisia ja on kirjoittanut aiheesta kirjankin: Voglio capire le donne. Fornein mielestä naisten ymmärtäminen ei ole miehelle helppoa. Se ei ollut sellaista menneisyydessä, eikä se ole sitä nykyäänkään. Miehille on tärkeää toiminta ja tehokkuus, kun taas naisille yhteistyö ja empatia ovat ensisijalla.

 Kirjoittajalla on kuitenkin omasta mielestään riittävästi kokemuksia eri-ikäisistä naisista työskenneltyään yli 300 naisen kanssa. Joukkoon on mahtunut sekä nuoria että keski-ikäisiä managereita, kotiäitejä, psykologeja ja psykiatreja. Ja hän uskoo jo ymmärtävänsä riittävästi naisia. Ainakin paremmin kuin muut miehet.  Naisten maailma on hänen mielestään kiehtova. Naisilla on empaattiset aivot. Miehille on tärkeää toiminta ja tehokkuus, kun taas naisille yhteistyö ja empatia ovat ensisijalla. 

 1. Naiset käyttävät molempia aivolohkojaan kaikessa toiminnassaan.

2. He ovat parempia kuuntelijoita, ja kiinnittävät enemmän huomiota ääneen ja kehon kieleen.

3. Heillä on enemmän taitoa etsimiseen ja valikointiin.

 4. Naisten tyytyväisyys perustuu enemmän ja suoremmin heidän ihmissuhteittensa laatuun.

 5. Naisilla on taipumus jakaa ongelmia toistensa kanssa, ja neuvotteluissakin he pyrkivät ystävällisiin yhteisymmärryksiin.

Naisilla on luonnostaan parempi kyky kommunikoida ja rakentaa empatiaan perustuvia ihmissuhteita. Heillä on halu ymmärtää ja päästä yksimielisyyteen keskustelukumppaninsa kanssa. Naisen empatiakyky on paljon suurempi kuin miehillä. Näin siis Giancarlo Fornei, jonka kirjasta oli pieni ote netissä. Italian kielisen kirjan on kustantanut Bruno Editore. Taidanpa hankkia sen kirjan itselleni. Näyttää hyvältä, ja mielestäni ainakaan tähän astisessa tekstissä ei mielestäni ollut ylistämällä alistamista. (RVC)

PS.  OIKEIN  ILOISTA  NAISTEN PÄIVÄÄ  KAIKILLE  NAISLUKIJOILLENI!

Read Full Post »