Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Hiukan historiaa’ Category

Kirsi Pihan Medicien naapurissa-kirjasta tuli mieleen seuraava tarina:

o

Kerrotaan, että jo Medicien Firenzessä oli osoitettu yllättävän varhain kiinnostusta suomen kieleen. Vuonna 1668 Toscanan tuleva suurherttua Cosimo de´ Medici (1639–1723) tapasi Hampurissa saksalaisen oppineen Martin Fogelin (1634–1675) ja pyysi tältä tietoja mm. suomen kielestä. Fogel lupasi lähettää materiaalia opintojen aloittamiseksi. Vuonna 1669 Cosimo saikin haltuunsa Fogelin laatiman suppean sanakirjan Nomenclator Latino-Finnicus, jossa oli myös tietoja suomen kielen rakenteesta.o

o

Vuonna 1685 Theodor Kerkring lähettikin Cosimolle suomenkielisen raamatun ja sanakirjan. Ja suomen kielen opiskelusta innostunut Cosimo tiedusteli Kerkringiltä jopa suomen kielen opettajaa itselleen. Cosimon opettajan toimeen matkustikin Firenzeen tuntemattomaksi jäänyt, todennäköisesti Turusta kotoisin oleva mies. Firenzeläisen historioitsijan mukaan suomalainen tuli pian Firenzeen tulonsa jälkeen hulluksi. Eikä opettamisesta tullut mitään.

o

Itse asiassa kysymyksessä saattoi olla nk. Stendhalin tai Firenzen syndrooma, johon voi johtaa liiallinen annos kauneutta, taidetta ja historiaa.  Mainittuun psyykkiseen häiriöön sairastuu Firenzessä vuosittain viitisenkymmentä turistia, joita hoidetaan sitten Santa Maria Nuova-sairaalan psykiatrisella osastolla.

PS.  Eihän tämä Marche kyllä ihan Toskanan välittömässä naapurissa kyllä ole. Mutta kirjan nimihän on toki myyvä.

(RVC)

Read Full Post »

Kosijaa ja kuuluisuutta pakoon

Elias Lönnrothin tytär Ida oli isänsä kuoltua vapaaehtoisessa maanpaossa Italiassa oli myös loppuikänsä. Ida oli Lönnrothin neljästä tyttärestä ainoa, joka ei kuollut nuorena, jo ennen isäänsä. Jonkinlaisena kimmokkeena Suomesta lähtöön oli paitsi ”kuuluisuuden kirous” Lönnrothin tyttärenä.

Myös hänen isänsä taloudellisen neuvonantajan Carl Gustaf Borgin tarmokas piiritys ja kosinta häiritsi Idan mielenrauhaa. Ei hän innostunut itseään 32 vuotta vanhemman miehen kosiskelusta. Niinpä Ida kirjoitti ystävättärelleen Mathilda Holmille: – Minä matkustan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, ehkä vielä kauemmaksikin.

Kesällä 1888 Ida sitten saapuikin Konstantinopoliin, jossa häntä pyysi puolisokseen venäläinen diplomaatti. Ida kieltäytyi mahdollisesti siitä syystä, että hän pelkäsi aiemmin sairastamansa keuhkotaudin uusiutuvan. Sitä paitsi hänellä oli avioliitosta negatiivinen käsitys, eikä hän halunnut sitoa itseään päästyään riippumattomuuden makuun.

Hän matkustelikin englantilaisen perheen matkatoverina vuoteen 1892 asti, jolloin hän aloitti italian kielen opiskelun ja asui Roomassa vuosina 1892-1895. Siellä hän alkoi tuntea ensimmäisiä nivelreuman oireita ja tauti paheni vuosien myötä.
Pistäydyttyään Firenzessä ja Sienassa Ida ihastui erityisesti Sienan maisemiin, ja päätti asettua sinne toistaiseksi. Lopulta hän osti kokonaan itselleen talon, jossa hän oli asunut parin englantilaisen ystävättärensä kanssa. Yksin jäätyään, hän tutustui italialaiseen Ricuccin perheeseen, ja hän pyysi heitä asumaan taloonsa ja hoitamaan hänen talouttaan.

Jo vuonna 1904 Ida oli kirjoittanut Mathilda ystävättärelleen, että hän vasen silmänsä oli sokeutunut ja oikeakin reistaili. Hänen serkkunsa Elias August Piponius oli tullut Sienaan varta vasten hakemaan Idaa Suomeen, kun Carl August Borgkin oli kuollut, mutta Ida halusi silti jäädä Italiaan.Läheisimpänä ystävänä hänellä oli Sienan luterilaisen seurakunnan pastori Giovanni Petrai, joka luki Idalle saapuneet kirjeet ja suomalaiset sanomalehdetkin, vaikkei suomea eikä ruotsia osannutkaan.

Ida Lönnrot kuoli Sienassa 16. heinäkuuta 1915. Hänen oman toivomuksensa mukaisesti hänet pantiin arkkuun suomalaiseen tapaan valkoisissa vaatteissa, eikä mustissa, kuten on tapana Italiassa. Pastori Petrai suoritti hautauksen Idan toivomuksen mukaan. Lönnrotin tytär on haudattuna Sienan Laterano-hautausmaalla. (RVC)

Read Full Post »

Bobrikovin mustaa listaa paeten

Vuoden 1899 Helmikuun manifestin jälkeen Venäjä kiristi toimiaan Suomea vastaan, ja vastustajia laitettiin kuriin tiukoin ottein. Juhani Ahon lehtimiesveli Pekka Brofeldt sai karkotusmääräyksen vuonna 1903 kriittisten kirjoitustensa takia ja hän muutti Tukholmaan.

Myös Juhani Ahon nimen epäiltiin olleen Bobrikovin mustalla listalla. Sen seurauksena Ahon kirjeet ja käsikirjoitukset laitettiin lasipurkkeihin, joissa ne ”haudattiin” Aholan puutarhan multiin. Vaaralliset kirjat sullottiin vanhaan tervatynnyriin, minkä jälkeen Juhani Aho lähti puolisonsa, taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin ja poikiensa kanssa vapaaehtoiseen maanpakoon, ensin Tiroliin ja sitten Venetsian kautta Firenzeen.

Juhani Aho oli ensimmäisiä Firenzeen matkustaneita suomalaisia kirjailijoita. Hän oli oleskellut siellä Venny-vaimonsa kanssa useita kuukausia jo vuonna 1893 kirjoittaen Papin perhe-romaaniaan.

Vietettyään kesän Tirolissa Aho tuli perheineen talveksi Venetsian kautta Firenzeen, mistä hän kirjoitti ystävälleen Eliel Aspelin-Haapkylälle 15.1.1904: “Asumme vähän matkaa Viale Collista San Miniaton takana yksinäisessä vanhassa talossa viinitarhoineen ja oliivipuistoineen. Minulla on oma vinttikammarini, tornihuone, josta raput vievät suoraan katolle, alttarille, mistä näen – kaiken maailman ihanuuden: Koko Firenzen ja puolet Toscanaa!

Juhani Ahon tilapäisestä Firenzen kodista tuli vilkas kulttuurinvaihdon keskus. Siellä kävi suomalaisten lisäksi italialaisia Suomen ystäviä, mm. Domenico Comparetti, Kalevalan ja suomalaisen kansanrunouden tuntija sekä Paolo Emilio Pavolini, joka oli kääntänyt italian kielelle Kalevalan ja Aleksis Kiven Lean.

Myös tämä pakomatka oli Aholle tuottelias. Hän kirjoitti Firenzessä Kevättä ja takatalvea ja välillä myös matkakirjaansa Minkä mitäkin Tyrolista. Venny puolestaan maalasi tauluja ja piirsi lasten värityskirjan Meidän perheen Tiroolin matka, ja malleina olivat heidän poikansa, Heikki ja Antti.

Suomeen Ahot palasivat kesäkuussa 1904, kun liput olivat puolitangossa Bobrikovin murhan takia. (RVC)

 ooooooo

 

PS. Lue myös kirjoitus Elias Lönnrotin tyttärestä, joka pakeni kuuluisuutta ja itsepäistä kosijaa ulkomaille ja asettui lopulta Italiaan. Olisi vielä kerrottavaa kuningas Kustaa III:n suomalaissyntyisestä suosikista, joka joutui maanpakoon ja valitsi asuinmaakseen Italian ja hän elikin loppuikänsä yli 30 vuotta Italiassa. Hän oli tosiasiasiassa ensimmäinen suomalainen maahanmuuttaja, vaikka häntä Italiassa pidettiinkin ruotsalaisena. Hän ei ollut Mauritz Armfelt. Hänestä lisää jossain toisessa yhteydessä. (RVC)
PS. 2. Ei voi mitään, tähän tulee nyt tuo tyhjätila, vaikka mitä tekisi. Se on tylsän näköinen. Mutta ei voi mitään. Osaako joku neuvoa, mitä pitäisi tehdä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Read Full Post »

Minäpä olen ollut tällä matkalla jo ties kuinka monta vuotta. Kaikki alkoi siitä, kun siirtolaisuusinstituutti pyysi minulta artikkelia suomalaisista Italiassa. Hanke ei kuitenkaan rajoittunut vain nykysuomalaisiin, vaan oli sukellettava kauas menneisyyteen aina 1200-luvulle asti. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa kansainvälistä politiikkaa opiskelleena en osannut kuvitellakaan, miten kiehtova tehtävä minua historian hämärässä odottikaan kirjatoukkana. Jollainen olin kyllä jo ennestäänkin.

Ensimmäiseksi opin, että suomalaisilla oli ollut kiinteät suhteet paaviin ja Euroopan sivistyskeskuksiin jo ennen Suomen liittämistä Ruotsiin vuonna 1249. Vakituiset yhteydet Suomen ja Italian välille syntyivät dominikaani- ja fransiskaaniveljesjärjestöjen ansiosta, koska he kokoontuivat säännöllisesti Italiassa; dominikaanit joka vuosi eri paikkakunnilla, ja fransiskaanit ensin vuosittain ja myöhemmin joka kolmas vuosi Assisissa.

Ensimmäiset Italiaan matkustaneet suomalaiset olivat enimmäkseen pyhiinvaeltajia, joiden määränpäänä oli ennen kaikka Rooma. Dominikaanit olivat tulleet Suomeen 1249, ja fransiskaanit 1300-luvun lopulla. Dominikaaneilla oli Suomessa kaksi luostaria, fransiskaaneilla jopa kolme. 1400-luvulla Naantaliin saatiin myös yhä toimiva birgittalaisluostari Vallis Gratie, jonka mukaan Naantali on saanut nimen (Armonlaakso).

Piispa Bero II Balk vihittiin virkaansa Genovassa vuonna 1385, ja jo koulun historian tunneiltakin tuttu Turun piispa, Maunu II Tavast vihittiin virkaansa vuonna 1412 Roomassa Pyhän Katariinan kirkossa. Kirjatoukka löysi
italialaisesta kaikkien aikojen paaveja esittelevästä kirjasta pöyristyttävän tiedon, jonka mukaan Maunu II Tavastin vihkinyt paavi Johannes XXIII, joka oli toimenpiteestä halunnut 200 kultafloriinia, olikin itseasiassa väärä paavi, ja
oikeana sen ajan paavina kirjassa esiteltiin Gregorius XII, jonka tämä oli törkeästi syrjäyttänyt.

Italiaan tultiin myös opiskelemaan. Ennen kaikkea tulevat Turun piispat olivat harjoittaneet opintoja Italiassa, muun muassa Maunu Särkilahti, Konrad Blitz ja Martti Skytte. Opiskelukaupunkeina oli Rooman lisäksi Bologna ja Napoli.

Keskiajan Italia veti puoleensa myös eri puolilta Eurooppaa tulleita maallikko-pyhiinvaeltajia, jotka kävivät Rooman lisäksi mm. Assisissa, Luccassa ja Barissa. Pyhä Birgitta kertoo ilmestyksissään eräästä suomalaisesta miehestä, joka oli tehnyt pitkän matkaan Euroopan halki tunnustaakseen syntinsä, muttei ollut löytänyt ketään, joka olisi ymmärtänyt suomea.

Uskonpuhdistuksen jälkeen suomalaisten matkat Italiaan vähenivät, mutta eivät todennäköisesti loppuneet ihan kokonaan, vaikka niistä ei olekaan tietoja. 1600-luvulla ainakin Pietari Brahe oli lähetetty 16-vuotiaana ulkomaille opiskelemaan määränpäänä mm. Italia.

Maantieteellinen etäisyys ja Suomen köyhyys esti kuitenkin suurinta osaa suomalaisista oppineistakin toteuttamasta unelmaansa Italian matkasta. Vasta 1800-luvun loppupuolella niin oppineille kuin taiteilijoillekin tarjoutui tilaisuus lähteä sivistämään itseään ja täydentämään opintojaan.

1800-luvun lopulla Italiaan asettuivat myös ensimmäiset suomalaiset maahanmuuttajat. Heidän joukossa oli muun muassa lahjakas, kansan syvistä riveistä noussut kuvanveistäjä Johannes Takanen, joka avioitui italialaisen naisen kanssa, ja heille syntyi kolme lasta, joista yksi kuoli ihan pienenä. Takanen itse kuoli kesken parhainta luomiskauttaan, mutta hänellä on Italiassa parikymmentä jälkeläistä, joista kolmellatoista on sukunimenäänkin Takanen.  Takasen viimeinen leposija on Roomassa protestanttien hautausmaalla.

Takasen  hauta on Roomassa ns. englantilaisella hautausmaalla. Sen sijaan Elias Lönnrotin Ida-tyttären viimeinen leposija on Sienassa, ja taidemaalari Elin Danielson-Gambogin ja hänen italialaisen puolisonsa hautamuistomerkki on Livornossa.

Nämä ovat vain pieniä maistiaisia siitä, mistä tulen kertomaan laajemmin tekeillä olevassa kirjassani, jonka pitäisi valmistua seuraaville kirjamessuille. Joten aikamatkani jatkuu vielä ainakin tovin. Aihe on todella kiehtova, enkä usko, että koskaan enää pääsen siitä kokonaan irti.

(RVC)

Read Full Post »

Voi että, vasta äsken huomasin, että oli Runebergin päivä käydessäni Hallattaren blogissa. Eihän täällä ole laskiainen, vaan martedi grasso, (lihava tiistai), josta alkaa paasto.

Hallatar siellä tarjoili kuvallisia laskiaisherkkuja. Olisihan tosi kiva syödä laskiaispullia tai runebergintorttuja, muttei niitä täällä saa. Hernekeittoakaan en ole syönyt yli kahteenkymmeneen vuoteen. Mutta eniten kaipaan blinejä siian mädin kanssa. Blinit ovat venäläisiä, mutta siianmäti on ihan aitoa suomalaista herkkua. Nam.

Muuten Runebergin poika, kuvanveistäjä Walter Runeberg asui peräti 14 vuotta Roomassa, jossa kolme hänen lapsistaan kuoli. (1800-luvulla lapsikuolleisuus oli kovin korkealla. Myös Sakari Topeliuksen lapsista kuoli muistaakseni kolme.

Muuan Kauppakorkeakoulun entinen dosentti oli nähnyt Runebergin lasten haudatkin Rooman protestanttien hautausmaalla, missä on haudattuna myös kuvanveistäjä Johannes Takanen, joka meni naimisiin napolilaisen naisen kanssa. Heidän kolmesta lapsestaan yksi kuoli pienenä, ja Takanen itsekin menehtyi melko nuorena. Hänen jälkeläisiään asuu edelleen Roomassa tai sen lähituntumassa parisenkymmentä, joista osalla on sukunimenäkin Takanen. Italialaiset lausuvat sen Takaanen, paino toisella tavulla.

Takanen tunnetaan Rebecca kaivolla-patsaasta, josta on lukuisia jäljitelmiä ja Ateneumissa on suomalaisille taiteilijoille omistetun huoneen sisäänkäynnin vieressä hänen Amor-patsaansa. Takanen voitti myös Aleksanteri II:n patsaskilpailun, mutta Johanneksen kuoltua sen toteutti Walter Runeberg.

Takasen kuoleman jälkeen monet suomalaiset majailivat Roomassa hänen leskensä, Giacinta Takasen luona.

Read Full Post »

« Newer Posts