Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Hiukan historiaa’ Category

Vaihdoin sivupohjaa tai oikeastaan vain kuva siinä on uusi.  Olihan se aiempikin kuva kiva ja kaunis, mutta vaihtelu virkistää. Sitä paitsi halusin nyt viimeinkin laittaa blogiini tämän kuvan pyöreästä, meren päällä olevasta rakennuksesta, Rotondasta,  jossa järjestetyissä tanssiaisissa tapasin nykyisen puolisoni reilut 28 vuotta sitten.  Rotondalla  on siis meille tiettyä tunnearvoa.

Rakennuksella on lisäksi italialaisille, erityisesti Marchen maakunnassa asuville tiettyä historiallistakin merkitystä,  josta kerron  sitten lisää, kun olen saanut aineiston koottua ja käännettyä suomen kielelle.  (RVC)

Read Full Post »

……  ja mämmin kaihossa

Näin piinaviikolla jokainen voisi vähän miettiä syntejään ja varsinkin niitä kuolemansyntejä. Tuskin monikaan osaisi tänä päivänä luetella Danten Jumalaisessa näytelmässä (Divina Commediassa) esiintyviä, seitsemää kuolemansyntiä, joiden vuoksi kristittyjen uskottiin joutuvan ikuisesti helvetin tuleen. Nehän ovat: kateus, saituus, hekumallisuus, ahneus, viha, ylpeys ja hengen laiskuus.

Oxfordin yliopiston filosofinen tiedekunta antoi joitakin vuosia sitten seitsemälle dosentilleen tehtäväksi osoittaa kirjoituksissaan, että kyseiset paheet eivät enää ole kuolemansyntejä kuten Danten aikoihin, ja että niitä ei pidetä enää edes synteinä ollenkaan. Jokaiselle dosentille annettiin oma paheensa käsiteltäväksi, josta hänen tuli laatia pieni pamfletti. Tarkoituksena oli tutkia, voitaisiinko jokin pahe tai ehkä kaikki vapauttaa piinapenkistä ja nostaa uuteen kunniaan.

Hanke lienee vielä kesken, mutta ainakin yksi pamfletti on jo valmistunut. Se koskee hekumaa, jonka kunnian palauttaminen oli langennut professori Simon Blackburnille, joka mietti asiaa kolme kuukautta. Hän totesi sitten, että se on itse asiassa innokasta sukupuolielämän harjoittamisen halua ja nautintoa sinänsä. Eikä sellaisena tuomittavaa. Hän tuli siihen tulokseen, että oli joidenkin yksinäisten erakkomunkkien syytä, että ihmiset tunsivat syyllisyyttä seksuaalisten halujensakin takia, vaikka eivät tekisikään mitään. Erotiikka on professori Blackburnin mukaan syyttä tuomittu kuolemansyntinä ja ansaitsee paheen sijasta kunnian palautuksen ja korottamisen hyveeksi.

Englannissa professorin julistama, hekuman kuolemansynnistä vapauttava tuomio herätti innostusta, ja siitä keskusteltiin lehtienkin palstoilla. Mm. päivälehti Guardian käsitteli asiaa, ja totesi, ettei yhtäkään Danten aikaisista kuolemansynneistä pitäisi enää luokitella sellaiseksi. Pikemminkin päinvastoin. Toisaalta heräsi epäily, että kenties hekuman poistaminen kuolemansyntien listalta johtaisi antautumisen halun vaimenemiseen sekä miehissä että naisissa. Mene ja tiedä.

Mutta koska ihmiset eivät ilmeisesti voi elää ilman syntiä tai ainakaan ilman synnin houkutusta, Guardian-lehti on varmuuden vuoksi luetellut seitsemän uutta kuolemansyntiä. Ne ovat seuraavat: (ja nostakoon ylös kätensä se, joka ei koskaan ole mihinkään niistä langennut)

 1.  Puhua liian pitkään kännykkään.
 2.   Jättää äänestämättä.
 3.  Liioitella omia kykyjään. (Mielestäni tähän kuuluisi myös
       omien kykyjen vähättely. Asialinja siis.)
 4.  Arvioida ihminen vain hänen omaisuuksiensa mukaan. (Burlesconi!)
 5.  Tuntea mielihyvää toisten onnettomuudesta eli vahingoniloa.
 6.  Olla tunnustamatta omia seksifantasioitaan partnerilleen.
 7.  Laiskotella. (Dolce far niente!)

(RVC)

PS. Mahtaisikohan tavalliseen puhelimeen pitkään puhuminen olla lievempi synti? Kerran nuorena naisena tuli puhuttua puhelimessa peräti viisi tuntia.  Helsingissä ei silloin vielä ollut puhelimen käytössä aikataksaa. Pääsisiköhän sillä Guinnesin ennätysten kirjaan?! (Sama)

oooooo

Varmuuden vuoksi toivotan jo nyt kaikille lukijoilleni:

OIKEIN ANTOISAA  ja MUNAKASTA PÄÄSIÄISTÄ!!!

Read Full Post »

Kun haarukka oli kirkon kirouksessa 

Haarukan toi Eurooppaan tiettävästi 1000-luvun alkupuolella kaunis bysanttilaisprinsessa, jonka oli nainut Venetsiaa silloin hallinnut doge Orseolo II. Morsian oli elänyt itämaisten hovien loistossa, eikä nähnyt mitään syytä luopua hienoista tavoista ja mukavuuksista, joihin oli tottunut, naituaan karkean ja hieman tekopyhän merenkulkijakansan päämiehen.

Bysantista saapuikin loputon määrä matka-arkkuja täynnä hienoja pöytäastioita, koruja ja kankaita ja, mitä ikinä rikkaat Itämaat siihen aikaan pystyivät tarjoamaan. Mukana oli myös pieni kaksipiikkinen haarukka, jonka avulla herttuatar vei tyylikkään luontevasti ruokaa suuhunsa. Haarukan käyttö aiheutti venetsialaisten keskuudessa heti skandaalin.

Eivätkä ulkomaalaisen prinsessan omituisuudet siihen loppuneet. Huhuttiin näet, ettei tämä pessyt käsiäänkään yhteisessä vedessä vaan kastevedessä, jonka hänen palvelijansa joutuivat häntä varten keräämään. Haarukan käyttö oli viimeinen pisara maljassa.

Kirkko aloitti heti haarukan vastaisen kampanjansa,  ja papit saarnasivat “tuon paholaisen välineen” käyttöä vastaan. Luultavasti sen piikit toivat mieleen paholaisen sarvet, ja niin haarukan käyttö julistettiin synniksi. Kun herttuatarparka sitten sairastui, oli kaikille selvää, etteivät tuon oudon välineen käytön vaarat olleet mielikuvituksen tuotetta eivätkä ainoastaan hengellistä laatua.

Haarukan käyttö tukahtuikin heti alkuunsa, joskin joku jumalankieltäjä antoikin – kirkon kielloista välittämättä – valmistaa sitä muutaman kappaleen kaikessa hiljaisuudessa. Tuhansia vuosia ihmiset olivat syöneet sormin, myös antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset. Milloin ei mitenkään pärjätty muuten turvauduttiin veitseen ja lusikkaan, joskaan nekään eivät vielä olleet kovin laajalle levinneet.

Lusikkaa käytettiin ennen kaikkea syötäessä ostereita ja etanoita, joita ei kovinkaan usein ollut tarjolla latinalaisellakaan aterialla. Keittoa nautittaessa lusikkaa ei tarvittu, sillä se hörpättiin suoraan terracottasta tai metallista valmistetusta kupista. Oli kyllä olemassa suuria, kaksipiikkisiä haarukoita, mutta niitä käyttivät yksinomaan keittiössä työskentelevät henkilöt lihaa lävistäessään tai annospaloiksi leikatessaan.

Ruokailuvälineiden puutteen korvasi hyvien ruokailutapojen säännöstö, jonka noudattaminen erotti vääjäämättömästi sivistyneen ruokailijan moukasta. Käsiä pestiin lukemattomia kertoja ennen ruokailua, sen aikana ja sen jälkeen. Ruokasaleissa oli suuret, kauniit pesuvadit, joiden ympärillä oli jatkuva hyörinä ruokailijoiden pestessä käsiään eri ruokalajien välillä.

Lautasliinojen puutteessa käytettiin hätätilassa leivän sisusta tai erityistä puhdistusjauhoa. Oli keksitty myös erityisiä pöytäsormustimia, joiden avulla oli mahdollista viedä ruoka suuhun, kun se oli vielä kuumaa. Ne olivat kuitenkin vain harvojen rikkaiden mässäilijöitten käyttöesineitä.

Rooman valtakunnan myöhäisemmällä kaudella tuli käyttöön myös pieni, kaksihaarainen haarukan tapainen, jolla lävistettiin ja vietiin suuhun pieniä herkkupaloja, kuten taateleita, sukaatteja ja hunajamakeisia. Välineen käyttö oli hyvin rajattua, mutta haarukan muoto oli siinä jo alullaan ja vieläkin alkeellisempana terävässä lusikassa, josta käytettiin nimeä : ligula tai lingula. Se oli eräänlainen haarukan ja lusikan välimuoto.

 Molemmat varsinaisen haarukan edeltäjät hävisivät Rooman valtakunnan tuhon jälkeen Italiasta. Itämaissa ligula oli kuitenkin edelleen yleinen. Eikä olekaan mikään sattuma, että ensimmäinen varsinainen haarukka Italian maaperällä oli nimenomaan itämaista alkuperää.

Vielä keskiajan ihmiset, sekä alhaiset että ylhäiset rouvat ja herrasmiehet, jatkoivat sumeilematta sormin syömistä. Eikä hyvää tarkoittavista neuvoista ollut puutetta kuten, että naisseurassa aterioidessaan herrasmiehen tuli välttää hämmennyksen aiheuttamista tuijottamalla naista suoraan kasvoihin tai vielä pahempi – hänen käsiään.

Renessanssin mukana uudistuivat kaikki taiteet, niin myös pöytäseurustelun taide. Lopultakin veitsen ja lusikan rinnalle ilmestyi myös haarukka aikakaudesta kertovassa kirjallisuudessa. Ei voi kuitenkaan sanoa, että sen käyttö olisi vielä yleistynyt. Se oli uutuus, jonka kanssa erityisesti naiset halusivat keimailla. Italiassa haarukan käyttö oli väistämättä lisääntymässä, mutta sen ulkopuolella syötiin vielä vanhalla tavalla.

Englannissa haarukka oli vielä koko 1600-luvunkin ajan täysin tuntematon kapistus. Eikä se Ranskassakaan kovin pian yleistynyt. Ranskassa ensimmäinen haarukkaa käyttänyt kuningas oli Henrik III, jonka äiti, italialainen Katarina de´Medici oli tuonut Firenzestä muutamia tyylikkäitä haarukoita. Ei niiden käyttö kuitenkaan vielä pitkään aikaan yleistynyt Ranskassakaan. Itse Aurinkokuningas Ludwig XIV luopui sormin syömisestä vasta siirtyessään Versaillesin hoviin 1684. Yksityisoloissa hän vielä sen jälkeenkin käytti luontoäidin hänelle lahjoittamia välineitä.

Kuninkaasta on olemassa maalaus, jossa hän aterioi kuuluisan näytelmäkirjailijan Molièren seurassa. Kumpikaan heistä ei käytä siinä haarukkaa. Eräs italialainen kronikoitsija kirjoitti vuonna 1674 voivansa päätellä talon isännän poliittisen kannan tavasta , jolla ruokailuvälineet oli katettu pöytään. Paavin kannattajien (guelfi) talossa haarukat, lusikat ja veitset asetettiin lautasen oikealle puolelle. Keisarin kannattajat (ghibellini) sen sijaan asettivat ne lautasen yläpuolelle.

Vasta 1700-luvun lopulla haarukka löysi tiensä kaikkiin koteihin Euroopassa: niin aateliston, kuin porvarin ja rahvaankin ruokapöytiin. Viimeiseksi haarukan käyttöä vieroksuttiin vielä luostareissa ja kirkon piirissä muutenkin. Eikä se vapautunut “kirkon kirouksesta” kuin vasta 1800-luvulla.

© RITVA VIERTOLA-CAVALLARI

PS. Minulla on hyvä muisti, mutta lyhyt. En enää muista missä lehdessä tämä kirjoitukseni aikoinaan julkaistiin.  Ehkäpä se oli Turun Sanomat, johon aikoinaan eniten kirjoitin. (RVC)

Read Full Post »

Mikä urakka takana päin!!!

Niinpä, minulla on tosi iso urakka takanapäin.  Ei, ei ole kyse kirjoittamisesta tällä kertaa, vaan entisen tietokoneeni (XP) tyhjentämisestä.  Sehän oli pullollaan tekstiä, ja niiden siirtämisessä ulkoiseen levyasemaan (La Cie, jota suosittelen)  vei minulta viikon päivät.  Syynä moiseen urakkaan oli se, että mieheni oli tullut luvanneeksi yhdelle kaverilleen sen tietokoneen.   Puhumatta siitä minulle etukäteen.  Eikä hän vieläkään ole sisäistänyt sitä, ettei meikäläinen voi hävittää omia tekstejään tuosta noin vaan.  Eikä muidenkaan kirjoituksia, joita olin kerännyt tietokoneelle ennen ulkoisen levyaseman hankkimista.

Se oli kyllä  rankka urakka, mutta oli se hauskaakin siinä mielessä, että oli aivan kuin olisi päiväkirjan avannut, koska teksteissä tuli esiin asioita ja tapahtumia, joita en enää  kunnolla muistanutkaan.  Ainakaan tarkasti.  Ja hyödyllistäkin se oli, koska oli sieltä löytyi jotain käyttökelpoista jutun juurtakin.

Lisäksi  olen keskustellut muutamien Italian suomalaisten kanssa siitä,  ketä me voisimme ehdottaa ulkosuomalaisparlamentin (USP) Välimeren aluetta edustavaksi varapuhemieheksi.   Joskin Espanjan ”muuttolinnut”  on niin iso yhteisö, että on todella vaikeaa saada enemmistöä ehdokkaamme taakse. Itse olen ollut USP:n varapuhemiehenä vuosina 1997- 2000.  Ensimmäisenä kautena 1997-1998  ei  Ulkosuomalaisparlamenttia ollut vielä jaettu alueisiin,  mutta vuodesta 1998 lähtien USP on jaettu kahdeksaan alueeseen.  Välimeren alueeseen kuuluvat Italia, Espanja, Kreikka ja  Afrikka, joka tosin on aliedustettu.

Tuo kauteni USP:n varapuhemiehenä oli tosi hienoa aikaa,  ja mehän – silloinen puhemiehistö – sen systeemin tavallaan loimmekin. Vuoden  2000 jälkeen olen ollut kolme kautta toimineen varapuhemiehen, Olavi Peltolan  varahenkilönä yhtä kautta lukuunottamatta.  Nyt olen ilmoittanut, etten ole enää käytettävissä.   Myös Olavi Peltolaa seurannut  varapuhemies, Arto Heikkinen Espanjasta on ilmoittanut jättävänsä tehtävän, ja edessä on uuden varapuhemiehen valinta.

Todennäköisesti se menee taas Espanjaan, koska siellä osan aikaa vuodesta asuvilla ”muuttolinnuilla” on alueellamme mahtava enemmistö.  Ja toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas  joutuu tyytymään taas varahenkilön rooliin.  Silti pitää seurata kokousraportteja ja varapuhemiesten välistä keskustelua, voidakseen tarvittaessa tuurata varsinaista alueen varapuhemiestä tai ottaa haltuunsa koko homma. Mitä ei ainakaan tähän mennessä ole vielä koskaan tapahtunut. Millään USP:n kahdeksasta alueesta.

Vuosien mittaan USP on saanut  toteutetuiksi monia hyviä,  ulkosuomalaisten tekemiä aloitteita.  Yksi merkittävimmistä on ollut kaksoiskansalaisuuden salliminen ulkosuomalaisille, joka toteutui minun varapuhemieskaudellani. Mutta kyllä sen eteen tehtiin paljon töitäkin. Osallistuin niihin aikoihin myös täällä Italiassa kaksoiskansalaisuutta käsittelevään seminaariin Trevisossa, jossa pidin aiheesta tilaisuutta varten valmistellun oman puheenvuoronkin.  Seminaarin anti oli aikoinaan pitkään netissäkin luettavissa.

Itse en kuitenkaan ole vielä hankkinut itselleni Italian kansalaisuutta.  Osittain senkin takia, että minua hiukan hirvittää laittaa anomukseen kaikki entiset sukunimeni. Täällä Italiassa kun naisilla on avioliiton solmittuaankin tyttönimensä käytössä. Minulla on niitä tyttönimiäkin kaksi, kun minut on pienenä adoptoitu.  Ja lisäksi on nykyinen virallinen sukunimeni Suomessa  kaksoisnimi, joka muodostuu entisen ja nykyisen puolisoni nimestä, mitä täällä on jo ehditty ihmetellä.  En haluaisi taas vaihtaa sukunimeä sellaiseen, jota en ole käyttänyt vuosikymmeniin. Ja joka sitä paitsi olisi italialaisille vaikea lausuttavaksi. (Myyryläinen tai Bergström)   On siinä minulla tenkkapoo.  Eikö totta?!  (RVC)

Read Full Post »

….. hävittää  Unescon maailmanperintökohteen?

Halusiko Berlusconi tuhota 1760-luvulla rakennetun puukirkon Petäjävedellä? Berlusconi kertoi seuraavaa väittäen, että se olisi tapahtunut Suomessa: ”Ajoimme kolme tuntia tutustuaksemme 1700-luvulla rakennettuun puukirkkoon, joka olisi meillä tuhottu.” Petäjävedellä on ajateltu, että kuvaus sopisi siellä olevaan 1760-luvulla rakennettuun puukirkkoon, joka muuten on hyväksytty Unescon maailmanperintökohteeksi.

Italian pääministeriltä siis moninkertainen moka, jos kyseessä olisi ollut se kirkko. Mutta suomalainen taho on todennut, ettei Berlusconi ole ollut koskaan valtiovierailulla Suomessa. Ja italialainen taho puolestaan on kertonut, että B:n mainitsema kirkkomatka olikin tehty Islannissa.  Paljon melua tyhjästä siis?!  Onnittelen, pääministeri! Maantieto ei taida olla vahvin lajinne!

Mutta eivät ne liene ”pellemestaritaitonnekaan”! Erkki Tuomioja kertoo Italian häpeä-artikkelissaan nettisivuillaan, kuinka suututitte aikoinaan Ruotsin Anna Lindhinkin, joka ei sen koommin tervehtinyt teitä.  ( http://www.tuomioja.org)

Mitä Berlusconin avioeroa suunnittelevaan puolisoon tulee, myötätuntoni on ehdottomasti hänen puolellaan! Berlusconin käytöshän osoittaa selvääkin selvemmin omaan itseensä kohdistuvaa narsistista ihailua, ja omien ominaisuuksiensa liiallista arvostamista. Mutta italialaiset eivät sitä huomaa tai ymmärrä tai siitä välitä.   (RVC)

PS.  Kannattaa tutustua myös Nicola Rainòn artikkeliin  Un consiglio, signor Presidente: lasci perdere la Finlandia Suomen italialaisten La Rondine-lehden nettisivuilla.

Read Full Post »

Mitä tulikaan kirjoitettua

Jostain putkahti käsiini lehtileike, jossa olin kirjoittanut Turun Sanomille maaliskuussa 1994 Italian nykyisestä pääministeristä Berlusconista eräitä tosiasioita. En millään lailla ihastele miestä, enkä edes muista tällaista kirjoittaneeni. Itseasiassa näen punaista, kun hän ilmestyy kuvaruutuun, mitä tapahtuu lukemattomia kertoja päivässä.

On kuitenkin pakko myöntää, että kyllä mies oli jo nuorena poikana taitava omien raha-asioittensa ja muittenkin asioittensa hoitamisessa. Eikä hän siinä taidossa ole tippaakaan laantunut. Mutta palataksemme lehtileikkeeseen, tässä koko tarina:

Rooma (TS) 27.3.1994

Berlusconi ansaitsi jo poikasena

Italian pääministeriksi pyrkivä 56-vuotias mediakuningas Silvio Berlusconi myi jo poikasena muistiinpanoja koulutovereilleen ja lippuja esityksiin, joissa hänellä oli aina pääosa. Raha merkitsi riippumattomuutta,  ja 15-vuotiaana Silvio luopui viikkorahasta, kun pankinjohtajaisä kyseli sen käytöstä.

Loistavasti päättämänsä lakiopinnot Silvio rahoitti kodinkoneiden edustajana, turistioppaana ja animaattorina, hääkuvaajana sekä musiikkiyhtyeen basistina. Hän lauloi mm. Yves Montandin kappaleita. Todellisena Casanovana Berlusconi viihtyy kuitenkin paremmin tanssilattialla.

Itsepäinen, pelottavan tarmokas ja väsymätön, jatkuvasti täysillä ajava Berlusconi aloitti liiketoimensa grynderinä. 1963 perustettu Edilnord rakennutti mm. Milanon periferiaan pari isoa lähiötä kaapelitelevisioineen. 1976 hän ryhtyi kustantajaksi ja loi nopeasti mm. kuusi tv-kanavaa, mainosyhtymän, lehtitalon ja pari päivälehteä käsittävän mediakonsernin ja osti siinä sivussa milanolaisen jalkapalloseuran  AC Milanin.

Näitä kaikkia hän on siekailematta käyttänyt hyväkseen vaalikampanjassaan. Naisten hurmuri Berlusconilla, jonka johtama Forza Italia-puolue on saanut taakseen myös kotirouvien järjestön, on ollut kaksi suurta rakkautta musiikin, teatterin ja jalkapallon lisäksi. Ensimmäinen vaimo Carla Dall´Oglio löytyi bussipysäkiltä 1964.  Avioliitosta syntyi kaksi lasta.

Veronica Lariosta, johon tv-kunkku rakastui nähtyään tämän näyttelevän hänen itsensä osaksi omistamassa Milanon Manzoni-teatterissa 1980, tuli rouva Berlusconi 1990 kolmen yhteisen lapsen syntymän jälkeen. Todistajina olivat (edesmennyt) sosialistijohtaja Bettino Craxi vaimoineen. Craxit olivat myös 1984 syntyneen Barbaran kummeina. (RVC)

00000

Tuollaista olin siis tullut kirjoittaneeksi vuonna 1994. No, nämähän ovat vain faktoja, jotka eivät muuksi muutu. Kuten ei ole muuttunut  Berlusconikaan, jonka ”ruokahalu” näyttää jatkuvasti kasvavan. Mikään ei hänelle näyttäisi riittävän. Ja miksi riittäisikään, kun hänen suustaan päästämänsä sammakotkin miellyttävät hänen kannattajiaan.

Read Full Post »

Sain kutsun minäkin…..

Suomalaiset Euroopassa– kirjan julkistamistilaisuuteen, joka on torstaina 5.2.2009 Siirtolaisuusinstituutissa Turussa. (Itse olen kirjoittanut kirjaan – yllätys, yllätys –  Italian osuuden.)

Kutsussa kerrottiin kirjasta  seuraavaa:

Suomalaiset Euroopassa on viimeinen osa Suomen siirtolaisuuden historiaa käsittelevästä kuuden kirjan sarjasta. Suomalaisia on kautta aikojen liikkunut Euroopassa ja asettunut asumaan eri maihin, mutta vasta 1960-luvulla muutto lisääntyi merkittävästi. Opiskelu, avioituminen ja työ ovat olleet keskeisiä muuton syitä ja suurin osa muuttajista on ollut naisia.

Suomen liityttyä Euroopan Unioniin vuonna 1995, työperäinen, usein määräaikainen, eurosiirtolaisuus on tullut entistä tavallisemmaksi, ja tasannut osaltaan sukupuolijakaumaa. Viime vuosikymmeninä myös tuhannet eläkeläiset ovat vaihtaneet Suomen talvet etelän lämpöön. 1960-luvulta lähtien Ruotsiin menneiden yli puolen miljoonan suomalaisen lisäksi arviolta 150 000 suomalaista on muuttanut muihin Euroopan maihin.

600-sivuinen kirja kattaa Ruotsia ja Venäjää lukuun ottamatta koko Euroopan siirtolaisuuden keskiajalta vuoteen 2008 saakka.

sh6_kansi

Näin siis kutsussa kerrottiin. Valitettavasti en pääse osallistumaan juhlavaan tilaisuuteen täältä Italiasta käsin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kirja vihdoin valmistui ja julkistetaan.  Sen takana on monen ihmisen valtava työmäärä.

Toimittajina ovat  olleet Krister Björklund  ja  Olavi Koivukangas. Kirjassa on 600 sivua,  ja se on tavallista suurempi kooltaan.   En tiedä tarkkaan kirjoittajien lukumäärää, mutta paljon heitä on.

Itse olen siis kirjoittanut teokseen Italian osuuden, sivut 411-456 eli 46 melkein konekirjoitusarkin kokoista sivua, joihin sisältyy myös jonkin verran kuvia. Artikkelini käsittelee Rooman ja Italian kävijöitä ja saapasmaahan  muuttaneita suomalaisia lähtien 1200-luvulta nykypäivään.

Oli se melkoinen urakka, mutta mielenkiintoinen kokemus.  En olisi ikinä uskonut, että historia voi olla niin kiehtovaa. Ja tarkoitus on jatkaa kirjoittamista samasta aiheesta vähän keveämmässä muodossa.

( RVC)

Read Full Post »

Rasismin historiaa 2


Kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Jatkuvasti lisääntyvät monirotuiset avioliitot edustavat joka tapauksessa syntymässä olevaa, suvaitsevampaa yhteiskuntaa. Eri rotujen välinen kanssakäyminen on muutenkin lisääntynyt. Myös mediat ovat vaikuttaneet kehitykseen, samoin mustien ja sekaparien esiintyminen mainoksissa. Monirotuisten avioliittojen tukemiseksi on perustettu lukuisia tukiryhmiä eri puolille Yhdysvaltoja, jopa Virginian yliopistoon.

Nykyään rotujen välisiä avioliittoja vastustavat yllättäen mustat naiset, koska he pelkäävät jäävänsä ilman aviopuolisoa, kun mustien miesten avioliitot valkoisten naisten kanssa ovat paljon yleisempiä kuin mustien naisten ja valkoisten miesten liitot. Naimaikäisiä mustia miehiä Yhdysvalloissa on muutenkin vähemmän kuin mustia naisia ja huomattava määrä heitä on myös vankiloissa. Vuonna 1992 eräät tutkijat totesivat, että kolmea alle 30-vuotiasta   mustaa naista kohti oli vain yksi musta naimakelpoinen mies, joka eli köyhyysrajan yläpuolella.Varsinkaan mustien oikeuksien puolesta taistelevien miesten avioliittoja valkoisten naisten kanssa ei liioin katsota hyvällä silmällä mustien omassa piirissä.

Myös aasialaisten miesten mahdollisuudet löytää itselleen puoliso ovat vähentyneet, kun valkoiset miehet vievät vihille yhä useammin joko aasialaisen tai aasialaissyntyisen naisen. Aasialaisista miehistä naimattomiksi jää jopa 20 %. Kiinassa vaimopulaan on johtanut myös yhden lapsen salliminen pariskuntaa kohti. Poikalapsien suosimisen seurauksena on 20 miljoonaa kiinalaismiestä tuomittu naimattomuuteen. Se taas on johtanut morsianten kidnappaamisen lisäksi kiinalaisten miesten morsiamenhakumatkoihin mm.Taiwaniin.

Tilastoissa rotuja luokitellaan yhä

Rotujen mukainen luokittelu on kuitenkin säilynyt Yhdysvalloissa, ja ihmiset tilastoidaan tarkoin sen mukaan, mitä rotua he edustavat. Sama koskee rotujen välisiä avioliittoja. Vuoden 1997 väestölaskennan mukaan väestöstä 72.7 % oli valkoisia, 12.1 % mustia, 1 % oli Amerikan intiaaneja tai syntyjään Alaskasta, 3.6 % aasialaisia tai Tyynen meren saarilta, 11 % hispani-rotua (Hispanic), johon kuuluvat meksikolaiset ja muusta Latinalaisen Amerikasta tulleet väestöryhmät.

Vuonna 1970 Yhdysvalloissa oli 310 000 monirotuista avioparia, vuonna 1990 peräti  1 461 000. Sekin oli kuitenkin vajaat kolme prosenttia kaikista aviopareista (51 718 000). Mustien ja valkoisten välisiä avioliittoja oli 213 000, joista mustan miehen ja valkoisen naisen välillä solmittuja 159 000. Valkoisen ja jonkin muun kuin afrikkalaisen rodun edustajan välisiä avioliittoja oli 1 173 000, mustan ja jonkin muun värillisen rodun edustajan välisiä avioliittoja 75 000.

Vuonna 1995 monirotuisia aviopareja oli 1 392 000. Mustien ja valkoisten avioliitot olivat lisääntyneet 328 000:een ja valkoisten miesten avioliitot mustien naisten kanssa yli kaksinkertaistuneet 122 000:nteen, kun taas valkoisten avioliitot muiden rotujen kanssa olivat vähentyneet 988 000:nteen.

Rotujen välisiä avioliittoja solmivat henkilöt ovat usein korkeasti koulutettuja, edustavat ammatillista keskiluokkaa tai työväestöä, avioituvat vähän vanhempina, usein he ovat olleet aikaisemmin naimisissa, ja usein perhepiirissä on muitakin jäseniä, jotka ovat menneet naimisiin eri rotua tai ainakin eri kansallisuutta edustavan henkilön kanssa. Jotkut haluavat taistella vallitsevia normeja vastaan, toiset eivät hyväksy yhteiskunnan vallitsevia arvoja, uskomuksia ja politiikkaa, tai haluavat vain erottautua omasta ryhmästään. Jotkut pyrkivät parantamaan elämänsä laatua, jotkut ovat seikkailijoita, joista eri rotua edustava henkilö on jännittävä kokemus. Jotkut uhmaavat auktoriteettaja,  ja jotkut vain yksinkertaisesi rakastuvat toista rotua edustavaan henkilöön.

Myös etniset seka-avioliitot lisääntyvät jatkuvasti Yhdysvalloissa. Ennen vuotta 1930 eri kansallisuuksien välisistä avioliitoista syntyneiden lasten osuus oli 20 %, vuoden 1960 jälkeen syntyneiden joukossa se on 75 %. Ja vuonna 1980 valkoisten avioliitoista enää neljäsosa oli solmittu saman etnisen ryhmän jäsenen kanssa. Vain hispanit ja italialaiset menevät enimmäkseen naimisiin oman etnisen ryhmänsä edustajan kanssa. Ennusteiden mukaan Yhdysvaltojen väestöstä olisi vuonna 2050 enää 53 prosenttia “valkoisia”, 25 % espanjalaissyntyisiä ja latinalais-amerikkalaisia, 14 % mustia, 8 % Aasiasta ja Tyynen meren saaristosta tulleita ja enää 1 % Amerikan alkuperäisten asukkaiden, intiaanien jälkeläisiä.

Monirotuiset lapset

Monirotuisista avioliitoista syntyneiden lasten määrä Yhdysvalloissa on nelinkertaistunut 20 vuodessa. Kun heitä oli vuonna 1970 vähemmän kuin 500 000, oli heidän lukunsa vuonna 1990 jo kaksi miljoonaa. Monirotuiset lapset joutuvat usein kärsimään eriarvoisuudesta sekä kotona että yhteiskunnassa. He voivat kärsiä myös identiteettikriisistä.

Jos he valitsevat identiteetikseen jommankumman vanhemman rodun, toinen vanhemmista voi loukkaantua siitä. Yhteiskuntakin voi olla hyväksymättä heidän valintaansa. Lapsi, jolla on erirotuiset vanhemmat, voi joutua kärsimään rasismia molempien edustamiensa rotujen taholta. Ja heistä saattaa tulla väliinputoajia, joita ei hyväksytä kummankaan rodun joukkoon, koska he saattavat olla liian tummia valkoisiksi ja liian vaaleita mustiksi. Lisäksi joku lapsista voi olla vaaleampi tai tummempi kuin toiset. Siitä voi seurata sisarkateutta. (Issues of Biracial Children, Interracial Marriages). Tilannetta kuvaa hyvin Hughes Langstonin runo “Cross

My old man´s White old man,
And my old  mother´s Black,
If I ever cursed my White old man,
I take my curses back.
If I ever cursed my Black old ma,
And wished she were in hell,
I´m sorry for that evil wish,
And now I wish her well.

My old man died in a fine White house,
My ma died in a shack,
I wonder where I´m gonna die,
Being neither White nor Black.

Kuitenkin monirotuisessa, kuten muissakin monikulttuurisissa perheissä kasvaneilla lapsilla on myös etua siitä. He tutustuvat vanhempiensa kautta kahteen kulttuuriin, jotka ovat monesti kovinkin erilaisia, ja puhuvat useimmiten myös useampia kieliä. Näin he pystyvät kommunikoimaan muita rotuja edustavien ihmisten kanssa. Näin he voivat antaa oman merkittävän panoksensa rasismin ongelman ratkaisemisessa, sillä jotakuta ihmistä tai ihmisryhmää ei voi oppia tuntemaan hyvin ja ymmärtämään olematta läheisessä suhteessa häneen tai heihin. (RVC)

PS. Oheinen runonpätkä vapaasti suomennettuna:

Risteytetty

Isäni on valkoinen ja äitini musta.
Jos ikinä kirosin valkoista isäukkoani,
peruutan kiroukseni.
Jos konsanaan kirosin mustaa äitiäni,
ja toivotin hänet helvettiin,
olen pahoillani tuosta häijystä toivotuksesta,
ja toivotan nyt hänelle kaikkea hyvää.
Isäni kuoli hienossa valkoisessa talossa,
äitini kuoli hökkelissä.
Ihmettelen, missä itse tulen kuolemaan,
kun en ole valkoinen enkä musta.

Read Full Post »

Katja (Arkitehti)  haastoi minut kirjoittamaan rasismista. Mielestäni Katja ja Sari ja Tiina ovat käsitelleet aihetta suhteellisen kattavasti.  Joten tuon aiheeseen erilaisen näkökulman. Artikkelini, joka käsittelee rotusyrjinnän historiaa, tuo esiin asioita, jotka olisivat suorastaan naurettavia, jollei olisi (ollut) kyse ihmisoikeuksien räikeistä rikkomuksista.  Julkaisen suht´ laajan artikkelini kahdessa osassa. Aihetta käsitellään ennen kaikkea ns. seka-avioliittojen näkökulmasta.

Rotuerottelua Yhdysvalloissa (1)

Yhdysvalloilla, maailman kansainvälisimmällä maalla, on paljon annettavaa myös eri rotuja edustavien henkilöiden välisten avioliittojen tutkimukselle. Niiden historia Yhdysvalloissa on ainutlaatuinen, erityisesti Virginiassa, joka oli orjuuden suhteen johtava valtio, ja jossa myös määriteltiin ensimmäiseksi lainvoimaisesti rodulliset erot.

Vuonna 1662 Virginia yhdessä Marylandin kanssa kielsi rotujen väliset avioliitot. Marylandissa tuli vuonna 1663 voimaan laki, joka määräsi, että valkoisesta naisesta, joka meni naimisiin mustan miehen kanssa, tuli orja miehensä kuolemaan asti, kun taas laki vuodelta 1692 määräsi, että valkoisesta miehestä, joka nai mustan naisen ja sai lapsen tämän kanssa, tuli orja seitsemäksi vuodeksi.15

Vähitellen Virginian ja Marylandin lisäksi myös 39 muulla osavaltiolla, alueella tai siirtokunnalla oli eri rotujen väliset avioliitot kieltävät lait. Erityisen ankarasti vastustettiin mustien ja valkoisten välisiä avioliittoja. Valkoisten naisten tehtävänä oli viktoriaanisten ihanteiden mukaisesti valkoisen rodun puhtauden vaaliminen. Myös valkoisten miesten seksuaaliset suhteet mustien naisten kanssa tuomittiin julkisesti, mutta yksityisesti niitä katsottiin läpi sormien. Ja ne rehottivat siitäkin syystä, että valkoisia naisia ei riittänyt kaikille.

Mustalle naiselle siittämäänsä lapseen nähden valkoisella miehellä ei ollut mitään velvollisuuksia, ja lapsen status määräytyi äidin rodun mukaan. Rotujen välisestä suhteesta syntynyttä lasta pidettiinkin äpäränä, ja kirkko otti hänet huostaansa ja jo pienestä pitäen kirkon palvelijaksi ruokapalkalla. Valkoiset, jotka menivät naimisiin värillisen rodunedustajan kanssa suljettiin ulos valkoisten yhdyskunnasta. Erään lähteen mukaan eräissä Amerikan valtioissa värillinen mies, joka meni naimisiin tai oli maannut valkoisen naisen kanssa, olisi vuoteen 1795 asti voitu tuomita jopa kuolemaan raiskauksesta.

Rotujen väliset avioliitot kieltävien lakien tarkoituksena oli säilyttää valkoisten ylemmyys, suojella valkoisia naisia mustilta miehiltä ja ennen kaikkea välttää monirotuiset lapset. Monirotuisten lasten uskottiin olevan älyllisesti ja fyysisesti alemmantasoisia kuin valkoisten vanhempien lasten. Yhdysvalloissa pelättiin ennen kaikkea valkoisten ja mustien välisten avioliittojen romuttavan valkoisten hallitsevan aseman, koska näissä avioliitoissa ilmeni sosiaalinen tasa-arvoisuus. Lisäksi haluttiin estää, että valkoiselta näyttävät kahta rotua edustavat ihmiset pääsisivät nauttimaan valkoisten etuoikeuksista. Ihmisiä jopa luokiteltiin sen mukaan, paljonko heissä oli mustaa tai värillistä verenperintönä.

Ihmisten luokittelu valkoisen ja mustan verenperinnön mukaan:

Sacatra ½ Griffe ja ½ musta eli 7/8 musta ja 1/8 valkoinen

Griffe ½ musta ja ½ mulatti eli ¾ musta ja ¼ valkoinen

Marabon ½ Griffe ja ½ mulatti eli 5/8 musta ja 3/8 valkoinen

Mulatti ½ musta ja ½ valkoinen

Quadroon ½ valkoinen ja ½ mulatti eli ¾ valkoinen ja ¼ musta

Metif ½ valkoinen ja ½ Quadroon eli 7/8 valkoinen ja 1/8 musta

Meamelouc ½ valkoinen ja ½ Metif eli 15/16 valkoinen ja 1/16 musta

Quarteron ½ valkoinen ja ½ Meamelouc eli 31/32 valkoinen ja 1/32 musta

Sang-mele ½ valkoinen ja ½ Quarteron eli 63/64 valkoinen ja 1/ 64 musta


Kaikissa niissä valtioissa, joissa rotujen väliset avioliitot olivat kiellettyjä, Sacatra, Griffe, Marabon, mulatti, Quadroon ja Metif eivät voineet solmia avioliittoa valkoisen kanssa ja monissa myöskään Meamelouc ei voinut sitä tehdä. Eli, jos yksi isovanhempien vanhemmista ja paikoin myös, jos yksi isovanhempien isovanhemmista oli musta, henkilö katsottiin mustaksi, eikä hän voinut solmia avioliittoa valkoisen kanssa.

Mustiksi laskettiin myös Quadroonin ja valkoisen lapsi eli Octoroon (vrt. Metif), kahden mulatin lapsi Cascos (vrt. mulatti), mulatin ja mustan lapsi Sambo (vrt. Griffe) ja Sambon ja mustan lapsi Mango (vrt. Sacatra), paikoin myös Octoroonin ja valkoisen lapsi oli Mustifee (vrt. Meamelouc). Mustifeen ja valkoisen lapsi Mustifino taas laskettiin valkoiseksi.

Niiden Yhdysvaltain osavaltioiden laeissa, jotka kielsivät rotujen väliset avioliitot ilmoitettiin myös se värillisyyden aste, johon saakka avioliiton solmiminen valkoisen kanssa oli kielletty. Useimmissa tapauksissa kielto koski niitä, joilla oli vähintään 1/16 tai 1/ 8 värillistä verenperintöä suonissaan. Käytännössä tämä merkitsi, että kyseisen henkilön isovanhempien vanhemmista (1/8) tai isovanhemmista (1/16) yksi oli värillinen.

Aina ei kuitenkaan ollut kovin helppoa määritellä henkilön “värillisyysastetta”, kun ensimmäisen polven maahanmuuttajien esi-isistä ei ollut riittävästi tietoa. Eivätkä luokittelijat aina itsekään voineet olla täysin varmoja omasta “valkoisuudestaan”.

Tapaus Loving ja lain kumoaminen

Ensimmäisenä monirotuiset avioliitot kieltävä laki oli kumottu Kaliforniassa perustuslain vastaisena vuonna 1948, viimeisenä Alabamassa kesäkuussa 1999. (!) Virginiassa rotujen väliset avioliitot kieltävä laki kumottiin vasta vuonna 1967, jolloin vielä 15 muutakin Yhdysvaltain osavaltiota kielsi nuo avioliitot. Lain kumoamiseen johtaneet tapahtumat olivat alkaneet vuonna 1958, kun Virginiasta kotoisin olleet, eurooppalaissyntyinen Richard Loving ja afrikkalaista syntyperää oleva Mildred Jeter kävivät vihillä Washingtonissa, missä avioliitto ei ollut lainvastainen. Virginiassa heitä odotti vuoden vankilatuomio, josta he pelastuivat luvattuaan olla palaamatta yhdessä Virginiaan vähintään 25 vuoteen.

Lovingit valittivat kuitenkin tuomiosta ensin Virginian Korkeimpaan Oikeuteen, jossa tuomio ei muuttunut, ja sitten Yhdysvaltain Korkeimpaan Oikeuteen, joka vuonna 1967 kumosi rotujen väliset avioliitot kieltävän lain perustuslain vastaisena todeten, että “avioitumisoikeus kuuluu kaikille amerikkalaisille, ja että se on  yksi tärkeimpiä yksilön oikeuksia ja oleellisen tärkeä vapaiden ihmisten onnellisuuden kannalta.

Kuitenkin vielä 1970-luvulla 12 osavaltion lainsäädäntö kielsi monirotuiset avioliitot. Joka tapauksessa amerikkalainen yhteiskunta on vähitellen muuttunut sallivammaksi rotujen välisten avioliittojen suhteen, joskaan se ei niitä suoranaisesti suosikaan. Kun vuonna 1965 tehdyssä gallupissa pohjoisten valtioiden valkoisista 42 % kannatti monirotuiset avioliitot kieltävää lakia ja etelän valtioista 72 %, oli vastaava luku vuonna 1977 joidenkin gallupien mukaan enää 20 %.

Vuonna 1991 National Opinion Research Centerin suorittamassa kyselyssä valkoisista kuitenkaan 66 % ei halunnut lähisukulaisen solmivan avioliittoa mustan rodun edustajan kanssa. 1990-luvun loppupuolella Henry J. Kaiser Family Foundation ja The Washington Post suorittivat kyselyn, jonka mukaan mustista 86 % hyväksyisi valkoisen perheenjäsenen, sen sijaan valkoisista mustan perheenjäsenen hyväksyisi vain 55 %. (RVC)

Jatkuu

Read Full Post »

Tänä aamuna käväistessäni lukemassa sähköpostiani, minua odotti siellä mukava yllätys. Olen voittanut Kielenhuollon ja Tekstintekijän käsikirjat.  Hip hip hurraa. Ne ovat todella tarpeen. Ja pannaan täällä myös kiertämään.

Pari vuotta sitten  täkäläisten suomalaisten vuositapaamisessa oli luennoimassa kielenhuollosta huolehtiva kaveri. Vasta silloin tajusin,   että omakin suomenkieleni todella kaipaa kielenhuoltoa.  Siitäkin huolimatta, että olen aktiivinen kirjoittaja.

Olen kirjoittanut koko ikäni.  Se on ollut työni ja harrastukseni ja intohimoni.  Monenlainen kirjoittaminen. Mutta vaikka kuinka kauan olisi kirjoittanut, aina oppii jotain uutta.  Varsinkin kun on asunut täällä Italiassa yli 23 vuotta.  Aiemmin toimin täällä Italiassa  freelance-kirjeenvaihtajana. Muun muassa  13 vuotta avustin Turun Sanomia. Mutta kieli kehittyy koko ajan, ja etäältä sitä on vaikea seurata.  Joskin internet auttaa paljon.  (Mutta  ei sitä ollut alkuaikoina.)

Kirjoittaminen on elämäntapani. Ei siitä pääse eroon. Olen juuri kirjoittamassa – yhtenä kolmesta kirjoittajasta –  viimeisiä sivuja ensi vuoden alkupuolella ilmestyvään kirjaan Monikulttuurinen perhe.   Kustantajana on Kustannus Arkki.

Vielä tänä syksynä ilmestyy myös Siirtolaisuusinstituutin julkaiseman ulkosuomalaisia käsittelevän kirjasarjan kuudes ja viimeinen osa: Suomalaiset Euroopassa, johon olen kirjoittanut Italiaa käsittelevän osuuden. (Siinä kerrotaan suomalaisista Italiassa 1200-luvulta nykypäivään. ) Projektissa ovat mukana suurinpiirtein kaikki Euroopan maat, joissa on merkittävä määrä suomalaisia.  Suomalaisilla Ruotsissa on  ihan oma, ainakin kilon painava kirjansa.

Nämä kaksi projektia ovat olleet todella mielenkiintoisia ja tyydytystä antavia.  Ja edessäni on nyt ihan oma kirjaprojekti, josta en nyt kerro vielä sen enempää.

Lisää kirjoittamisesta

Kirjoittaminen ei ole kirjoittamista, se on ajattelua, toteaa  Jari Parintainen Pölli tästä-blogissa,  jossa hän kertoo havaintojaan siitä, kuinka harvat,  ammattilaisiksikin itseään kutsuvat suomalaiset osaavat kirjoittaa todella hyvin. –  Jos haluat elää mukavasti opettele kirjoittamaan suomea. Se on työ, jota ei voi siirtää Kiinaan, toteaa Parintainen.  Taidatkos sen selkeämmin sanoa?!  (RVC)

Teksti löytyy osoitteesta: Pölli tästä  http://pollitasta.fi/2008/10/02/kirjoittaminen-ei-ole-kirjoittamista/

Read Full Post »

Older Posts »