Löysin arkistostani, tämän mainion Helsingin Sanomissa 8.12.1983 julkaistun artikkelin, jonka oli kirjoittanut Tuula Laurila-Coladonato. Asuin siihen aikaan vielä Suomessa ja leikkasin aina lehdistä Italiaa koskevat artikkelit talteen. Jostain syystä leikkeleessä ei ole otsikkoa. Joten menen suoraan asiaan.
ooo
Carmine De Mattese oli ollut avioliitossa vakuuttunut, ettei 32-vuotias Elodia-vaimo voisi olla muuta kuin tyytyväinen spagetin kokkaamiseen, Carminensa palvelemiseen, viiden poikalapsen kasvattamiseen ja sopivasti annostettuihin lyönteihin, jotka pitivät perheenpäähän kohdistuvan kunnioituksen korkealla.
Joitakin päiviä aikaisemmin Carmine oli kirjaimellisesti herännyt huomaamaan, että naisten tavat ja tarpeet olivat muuttuneet: Signora Elodia oli terästänyt miehensä iltakamomillan normaalia rauhoittavammaksi unilääkkeiden avulla. Ja kun Carmine oli oikoillut itsensä seuraavana päivänä hyvin levänneenä ylös vuoteestaan, vaimo, pojat ja uuden asunnon kalustamiseen säästetyt rahat olivat kadonneet kuin tyhjään.
” On uskomatonta, että lyöntini olisivat syynä näin petolliseen käytökseen”, ihmetteli Carmine. ”Läimäys teki hyvää vaimolleni, kun hän ei hyväksynyt neuvojani ja auktoriteettiani. Lapset tarvitsevat kuritusta pysyäkseen suoralla tiellä ja kaukana huonosta seurasta”.
”Annan anteeksi kamomillajuomankin, jos perheeni palaa kotiin, sillä en halua jäädä yksin.” Carmine itkeskeli näin luottamusta herättävästi poliisilaitoksella ja roomalaisten lehtien toimituksissa, mutta on epävarmaa merkitsivätkö kyyneleet patriarkaalisuudesta luopumisen tuskaa vaiko itsesääliä.
Näin siis kirjoitti Italiassa asuva tai ainakin asunut Tuula Laurila-Coladonato melkein 30 vuotta sitten Hesariin. Tunnen koko joukon suomalaisia naisia täällä Italiassa, enkä ole koskaan kuullut heidän saaneen osakseen samanlaista kohtelua. Enkä kyllä italiattariltakaan. Voihan olla, että italiattaretkin ovat tulleet vuosien saatossa rohkeammiksi vaatimaan oikeuksiaan. Ja varsinkaan nykynuoret naiset eivät edellä mainitun laista kohtelua sietaisi. Mutta valitettavasti poikkeuksia löytyy aina. (RVC)
Vastaa