….. erilaiset kohtalot
Tämä on tositarina. Reilu viikko sitten Pordenone-nimisessä kaupungissa Italiassa marokkolainen mies, El Katawi Dafani, surmasi 18-vuotiaan tyttärensä Sanaan samana päivänä ostamallaan keittiöveitsellä. Tytön yrittäessä paeta, hän oli iskenyt tätä veitsellä kaulaan ja rintaan useita kertoja.
Syynä murhaan oli se, että tytär oli rakastunut italialaiseen mieheen ja muuttanut tämän luokse asumaan. Myös sulhasta, joka ei ollut edes ehtinyt ulos autostaan, Sanaan isä oli haavoittanut, onneksi lievästi.
Sanaan isä ei hyväksynyt tyttärensä suhdetta italialaisen miehen kanssa, koska tämä on katolinen, eikä muslimi kuten mies itse ja hänen perheenjäsenensä. Ja kaiken kukkuraksi sulhanen oli 13 vuotta vanhempi kuin Sanaa. Mies olikin jo aiemmin uhkaillut tappaa molemmat, jos näkisi heidät yhdessä.
Kyseessä on ns. kunniamurha, jossa tosiasiallisesti ei ole kunnian häivääkään, mutta eräissä Euroopan ulkopuolisissa kulttuureissa se on sallittu, tai oikeastaan melkein pakollinen ympäristön painostuksen takia.
Omituista tässä tositarinassa on – ainakin näin eurooppalaisen naisen ja äidin näkökulmasta se, että Sanaan äiti oli oitis valmis antamaan anteeksi miehelleen ja totesi julmasti tyttärensä olleen se, joka oli erehtynyt. On tietysti mahdollista, ettei paljon kärsinyt 39-vuotias nainen, joka lehtiartikkelin kirjoittajan mukaan näytti kuusikymppiseltä, uskaltanut ilmaista suuttumustaan ja tuskaansa lankonsa läsnä ollessa.
Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen niin sanottu kunniamurha Italiassakaan. Kolme vuotta sitten elokuussa 20-vuotiaan Hina Saleemin tappoi isä parin sukulaisen avustamana. Tytön ruumiin isä oli haudannut puutarhaansa. Syynä oli ollut silloinkin se, että perhe ei hyväksynyt tytön länsimaista elämän tyyliä ja tämän suhdetta nuoren italialaisen kanssa. Rikokseen syyllistyneet Hinan isä ja hänen avustajansa saivat oikeudessa 30-vuotisen vankilatuomion.
Islaminuskoisessa maailmassa näiden ns. kunniamurhien seurauksena arvellaan ainakin 5.000 naisen menettävän henkensä vuosittain eri maissa. Erityisesti islaminuskoisissa maissa. Mutta ei siinä kaikki, sen lisäksi 15.000 naista maailmassa menettää henkensä vuosittain ns. myötäjäismurhien uhreina – kostoksi saamatta jääneistä tai liian pienistä morsiusmaksuista.
Kunniamurhat eivät perustu Koraaniin vaan pikemminkin tapakulttuuriin, mistä on todistuksena esimerkiksi Ruotsissa tyttärensä kunniamurhanneen kristityn tapaus. (RVC)
oooooo
PS. Tämä ei ehkä ole ihan sellainen tarina, jota haasteessa on tarkoitettu, mutta aihe on minulle läheinen ja tärkeä, koska olen kirjoittanut laajan artikkelin naisten asemasta eri puolilla maailmaa Kustannus Arkin kustantamaan Monikulttuurinen perhe-kirjaan. Sieltä on peräisin myös tämän kirjoituksen otsikko: Maailman naisten erilaiset kohtalot.
Ritva Viertola-Cavallari
Voi voi, olisi kyllä kiva, jos joku kommentoisikin.!
Meillä on aika vähän naisiin kohdistuvia kunniamurhia, niistä kun joutuu lain edessä vastuuseen yhtäläisesti kuin muistakin murhista. Useimmissa tapauksissa, jos näin on käynyt, syynä on ollut esim. että vaimo on pettänyt (aika yleistä täälläkin) ja mies menettänyt kunniansa lisäksi malttinsa.
Aika yleistä sen sijaan on se, että perheen/suvun kunniaa loukannut mies höykytetään. Joillakin seuduilla on tämmöinen mies otettu perheen vangiksi muutamaksi päiväksi ja pahoinpidelty päivittäin.. siitäkin on kyllä perhe joutunut vastaamaan oikeudessa.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö naisiin kohdistuisi väkivaltaa olisi liikaa edelleenkin. Mutta tavat muuttuvat pikkuhiljaa, kaupungeissa nopeammin kuin maaseudulla.
Kiitos Sirokko, pelastit päiväni kommentillasi.
Mielenkiintoista se mitä kerroit. Täälläkin kunniamurhia tehdään useimmiten maahanmuuttajien keskuudessa. On kuitenkin muistettava, ettei siitä ole kuin vähän yli 25 vuotta, kun Italiassa sai ns. kunniamurhista, siis kun vaimo oli käynyt vieraissa, lievemmän tuomion kuin muista murhista.
Tuo perheen/suvun kunniaa loukanneen miehen höykyttäminen on minulle ja varmaan monille muillekin suomalaisille ihan uusi asia.