Matematiikasta puheenollen tulee mieleeni ensinnäkin Tyttönorssin ankara matematiikan opettajamme, joka huvitteli joillakin tunneilla antamalla meille suhteellisen vaikeita päässälaskutehtäviä. Olin niissä kuitenkin aika nopea, ja minulla oli usein vastaus jo valmiina ennen kuin toiset olivat kunnolla päässeet edes alkuun. Matikka-linjalle en kuitenkaan mennyt, koska minulla tuli yleensä hurja pääsärky kemian tunneilla käytettyjen aineiden takia.
Yliopistossa suoritin kuitenkin lyhyen matikan kurssin, jota veti nykyisin Tavastia-klubin johtajana tunnettu Juhani Merimaa. Siihen aikaan hän kuitenkin toimi vielä matematiikan opettajana, ja oli silloinkin kovasti suosittu. Hän asui puolisonsa Leenan kanssa Ida Aalbergin tien opiskelija-asuntolassa, kuten minäkin silloisen mieheni kanssa. Se oli mahtavaa aikaa. Jussi ja Leena olivat myös todistajina vihkiäisissämme.
Mutta palataksemme matematiikkaan, Jussin pitämän kurssin toista koetta edeltäneenä iltana sattui Hämäläis-osakunnalla olemaan venäläisiä vieraita silloisesta Neuvostoliitosta. Sekä Jussi että minä olimme niihin aikoihin osakunnan virkailijoita, ja osallistuimme illanistujaisiin neukkujen kanssa.
Ilta venyi pikkutunneille, ja aamulla minulla oli kyllä vähän ankea olo. Jussi lohdutteli sanoen, että kun edellinen kokeeni oli mennyt hyvin, olisin toisesta kokeesta selvinnyt kirjoittamalla nimeni paperiin. Selvisin kuitenkin siitäkin kokeesta ihan kohtalaisesti.
Myöhemmin muutimme Koivukylään kuten Merimaatkin, ja vietimme edelleen illanistujaisia silloin tällöin. Sitten minä muutin yksin Kallioon. Ja sitten Jussi ja Leenakin muuttivat Korsoon, ja jossain vaiheessa Jussi ryhtyi johtamaan Tavastia-klubia antaumuksella. Viime vuonna hänelle myönnettiin Soundi-lehden Soundi-palkinto, jota rocklehti Soundin päätoimittaja Timo Kanerva perusteli näin:
– Merimaan luotsaama Tavastia-klubi on paikka, jossa bändeistä on pidetty hyvää huolta. Juhani Merimaa on nostanut myös Ankkarockin ja Ruisrockin festivaalien huipulle. Hän on osaava liikemies, mutta sen lisäksi henkeen ja vereen rockin ja muusikoiden ystävä.
Matemaatikosta liikemieheksi ei Jussin tapauksessa todellaakaan ollut hullumpi valinta. Ja kyllähän musiikkibisneksessäkin matematiikkaa tarvitaan. (RVC)
PS. Tällä kirjoituksella osallistun Pakinaperjantain Matematiikka-haasteeseen.
Ei yhtään kommenttia. Yhyy!