Avoin kysymys
Tyhjä paperi edessä pöydällä odottamassa on kyllä melkoisen ahdistava, jos sinulla ei ole harmainta aavistusta, mitä siihen kirjoittaisit. Aina siihen asti, kun olet saanut aikaseksi siihen jotakin. Vaikka vain kaksi sanaa. Sekin jo helpottaa, ja monesti mielikuvitus pääsee lentoon.
Aika haastava on tuo Pakinaperjantain yhtälökin: Tyhjä? Valkoinen? Blanko? Loppu? Alku? Piti oikein ottaa esille Nykysuomen sanakirja tuon blanco-sanan kohdalla, vaikka sen valkoiseksi kyllä mielsinkin. Italiassahan sana on bianco , suomeksi valkoinen. Tosin sen merkitys liikekielessä ei ole valkoinen, vaan avoin. Avoin luotto, avoin siirto, avoin valtakirja ja avoin vekseli.
Seuraavaksi kysyin itseltäni, kenelle oikein antaisin tuollaisen avoimen luoton, siirron, valtakirjan tai vekselin. No, tuo viimeinen ei nyt varmaankaan kohdallani tulisi kysymykseen, koska en vekseleitä harrasta. Onneksi ei ole tarvinnut. Enää pitkään aikaan.
Valtakirjan voisin toki antaa esimerkiksi jollekin luotettavalle henkilölle johonkin kokoukseen, jonne en pääsisi itse menemään. Mutta raha-asioissa olisin kyllä paljon tarkempi. Enkä luottaisi juurikaan muihin kuin lähiomaisiini eli mieheeni sekä tyttäriini, jotka itse asiassa ovat isänsä ja mummonsa perittyään minua huomattavasti varakkaampia ainakin, mitä käypään rahaan tulee.
Näitä miettiessäni ajatukseni karkasivat edessä olevaan vanhuuteen. Vanhahan en vielä missään nimessä ole. Ainakaan nykyisen mittapuun mukaan, vaikka olenkin jo jonkin verran ikääntynyt. Ai, että mitenkä paljon olen ikääntynyt? Eihän naiselta sellaista ole lupa kysyä. Tai ei se ainakaan ole eleganttia. Kohteliaisuudesta nyt puhumattakaan.
Mutta mitä tehdä, jos ja kun tulen todella vanhaksi, ja jos saman tien dementia iskee, ja jos olen jäänyt yksin. Kuka meikäläisestä silloin huolehtii? Asia on täysin avoin. Blanko niin kuin oli tämä paperi tai oikeammin kuvaruutu tässä tapauksessa, ennen kuin aloin täyttää paperin näköistä aluetta kuvaruudulla. Siis, kuka minusta sitten huolehtii? Hyvä kysymys! Joku “badante”? Kuten Italiassa kutsutaan yleensä EU:n ulkopuolelta tulleita naisia, jotka hoitavat vanhuksia näiden kodeissa.
Eipä tullut mieleeni silloin 23 vuotta sitten, kun muutin Suomesta tänne Italiaan, että vanheneminen voisi tuottaa tuollaisia ongelmia. Entä jos unohtaisin italian kielen? Eikä kukaan ympäristössäni osaisi suomea. Sellaistahan on sattunut ulkosuomalaisille ikäihmisille. On käynyt jopa niin, että lähiomaisetkaan eivät ole enää ymmärtäneet, mitä muori (tai vaari) on sanonut.
Turhaan eivät ulkosuomalaiset pidä yllä suomi-kouluja lapsilleen. Valitettavasti eivät kuitenkaan kaikki puoliksi suomalaiset lapset opi koskaan suomen kieltä. Jollei lähiympäristössä ole muita suomalaisia, suomen kielen käyttö jää todella vähäiseksi, jopa ihan olemattomaksi. Sanalla sanoen blanco!
Olisi kauheaa, jos kukaan ei ymmärtäisi, mitä sanot, vaikka kuinka huutaisit. Heille, jotka kuulisivat suomenkielisen puheesi, se olisi pelkkä blanko, tyhjä, valkoinen paperi. Vakava ongelma. Se olisi kyllä niin sanoakseni lopun alku. (RVC)
Ummet ja lammet, terkkuja Italian Marchesta 
Olisipa tosiaan melkoinen blanco jos jossakin maailman ääressä dementoituisi niin pahasti että unohtaisi käyttökielen, muistaisi vain lapsuuden ajat kotomaassa. Vielä pahempi blanco olisi jos yhtäkkiä saisi muistinmenetyksen eikä enää tietäisi missä maassa on ja mitä täällä oikein tekee ja mikä olikaan se kotimaa.
Kiva kirjoitus vakavasta asiasta, tiettyä ikää lähestyessä rupeaa todella ajattelemaan myös tulevaisuutta, vanhuutta ja siitä selviämistä.
Kiitos kommentista, Sirokko. Sellaista tosiaan tapahtuu aina silloin tällöin. Muistan hämärästi lukeneeni eräästä suomalaisesta naisesta, joka tosiaan oli unohtanut asuinmaansa kielen, ja hänen tyttärensä eivät osanneet suomea. Minullahan ei olisi sitä ongelmaa, mutta tyttärilläni on oma elämä Saksassa ja Suomessa. Eikä paluumuutto Suomeen ihan yksinkertainen asia olisi. Ja ennen kaikkea ei sitä haluaisi olla vaivaksi kenellekään.
Hienosti oivallettuja aatoksia.
Toivottavasti noin ei kuitenkaan koskaan tapahdu
että sanat Siulta unohtuisivat.
Hyvä kirjoitus, ja asiaa!
Olikohan jossain lehdessä juttu Espanjaan perustetusta suomenlielisestä vanhainkodista, tai vastaavasta.
Siellä oli huomattu kuinka tärkeä ja turvallisuutta tuova asia tuttu kieli vanhemmiten on.
No,heitähän on siellä niin paljon, että on rahaakin vanhainkodin perustamiseen.
Siis tietenkin piti sanoa, että suomalaisia on siellä Espanjassa niin paljon jne.