Selailin tässä viime viikkoisia lehtiä. Reilun viikon vanhasta La Repubblica-lehdestä löysin artikkelin, jonka herkullisena aiheena oli taas kerran Silvio Berlusconin sanomiset. Tämän kerrottiin tokaisseen, että” keskusta-oikeiston naiset ovat kauniimpia kuin vasemmiston naiset”. Kun taas Daniela Santanchè, Italian parlamentin ulkopuolelle jääneen Oikeisto-puolueen pääministeriehdokas, tiettävästi ensimmäinen nainen lajiaan, oli herra B:n mielestä ”läimäytys”.
– Mitä hän tietää oikeiston naisista? Eivät he häntä äänestä. Korkeintaan jokunen nainen keskustasta, kommentoi Santanchè puolustautuen ja puolustaen samalla myös vasemmiston naisia.
No, kyllähän niitä neitosia herra B:n ympärillä aina roikkuu. Se varmaan saa 71-vuotiaan miehen tuntemaan itsensä nuoreksi. Ikääntyminen ei ole helppoa hänellekään. Siksi hän kävi nuorennusleikkauksessakin, jonka seurauksena entinen kaljukin oli kadonnut tipotiehensä. No, rahalla saa, ja hevosvoimalla pääsee.
Santanchè protestoi ja purki pala palalta myös Kavaljeeriksi kutsutun herra B:n myyttiä. Hänen mielestään tämä on yhä edelleen samanlainen kuin 50- ja 60-luvulla risteilyalusten huvittajana. No, onhan Kavaljeeri tänä päivänä paljon rikkaampi, yksi Euroopan ja koko maailman rikkaimmista miehistä. Sehän on tosi sharmikasta. Ihmekös, jos hän vetää puoleensa nuoriakin naisia. Valta ja varakkuus ovat hyviä valtteja.
Santanchè muistutti kuitenkin, että ”Vapauden kansa”-nimisen puolueen johtaja, herra B. oli kutsunut naispuolisia kannattajiaan valmistamaan piirakoita hänen vaalilistoillaan oleville ehdokkaille. ”Nämä siis pääsivät sänkykamarista keittiöön”, totesi Santanchè.
”On tietysti selvää, että hän halusi sanoa minulle jotain herttaista. Hän ei vain ymmärrä, että tuollainen kielenkäyttö ei vetoa enää tietyn tyypin naisiin. Korkeintaan se saa heidät hymyilemään”, jatkoi Santanchè. – ”Niin kuin hymyillään kunnioituksesta tietyn ikäisille miehille. Miehille, joka eivät osaa enää uudistaa sanavarastoaan. Internetin aikakaudella tuollainen haiskahtaa eltaantuneelta.”
No vaaleissa kävi kuten kävi. Sanavalmiista Daniela Santancèsta ei tullut edes parlamentin jäsentä, mutta kyllä hänestä varmaan vielä jatkossakin kuullaan. Jos nainen on päässyt vaaleissa listaykköseksi ja pääministerikandidaatiksi, niin ei hän varmaan hevillä luovu politiikasta.
PS. Joskus täällä oopperan syntymämaassa tuntuu kyllä siltä, kuin politiikkakin olisi yhtä oopperaa. Joka tapauksessa se on kovin erilaista kuin, mihin Suomessa on totuttu. Eikö totta? (RVC)
PS. 2. La Repubblica-lehden nimimerkki Ellekappan pilakuvassa oli tekstinä. ei Berlusconin tarvitse vakuuttaa uskollisuuttaan (Italian) tasavallalle. Hänhän voi aina ostaa sen halutessaan!!!
Meilläkin hupailu-tv-ohjelmissa on ihmetelty sitä, jotta ennen
herra B:llä oli paljon, hmmm… otsaa,
ja nyt ei enää ole. =)
Hallatar, kas tuota en ollut kuullutkaan! Niin olihan sillä otsaa, ja tietyssä mielessä on vieläkin. 😀