Pöytälippu puolitangossa

Italiassa äänestetään tänään ja huomenna parlamenttivaaleissa. Odotan kauhulla vaalitulosta, kun on mahdollista, että herra B. voittaa taas vaalit. Italian lippu, pieni pöytälippu on ollut nyt jo monta vuotta puolitangossa (= suruliputus!), siitä lähtien kun B:stä tuli edellisellä kerralla pääministeri. En nostanut sitä ylös Prodinkaan pääministerikauden aikana, koska koalitio oli heti alkuunsa niin heiveröisen tuntuinen. Johtuen todella pienestä enemmistöstä senaatissa. En muuten ymmärrä ollenkaan, miksi pitää olla kaksikamarinen parlamentti. Sehän vain hidastaa lainsäädäntöä ja tulee tosi kalliiksi.

Osittain samasta syystä en ole hakenut Italian kansalaisuuttakaan, vaikka aikoinaan tein kovasti töitä ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön jäsenenä sen eteen, että Suomessa saatiin kaksoiskansalaisuuden salliva laki. Palataksemme vaaleihin, joissa en siis saa äänestää: En voi kyllä ollenkaan käsittää sitä, että herra B:llä on niin kova kannatus Italiassa. Hän kyllä osaa olla omalla tavallaan kai monien mielestä viehättävä, niin kuin yleensä henkilöt, joilla on taipumusta narsismiin. Mutta miehellä ei ole kuin kaksi ilmettä: liioitellun leveä hymy tai oikein myrtsi irvistys.

Tänään päätin kuitenkin, että laitan sen anomuksen Italian kansalaisuudesta vireille mahdollisimman pian. Kävi vaaleissa sitten miten tahansa. On kyllä todettava, että ei herra B. ole ainoa syy siihen, etten ole tuota kansalaisuutta hakenut. Olen nimittäin ollut hiukan päättämätön oman sukunimeni suhteen. Nythän minulla on kaksoisnimi. Suomalainen sukunimeni, josta haluaisin päästä eroon, on liitettynä Italialaisen mieheni sukunimeen. Haluaisin päästä eroon entisen mieheni nimestä, joka on siis se ensimmäinen nimi.

Ongelmana on se, että Italiassa naiset säilyttävät isänsä sukunimen avioiduttuaan. Suomessahan on enemmän valinnanvaraa. Ja saisin välittömästi sukunimeni vaihdettua. Yhden kerran avioitumisen jälkeen. Mutta Italiassa aviomiehen nimi liitetään naisen tyttönimeen: vaikkapa Bianco in Rossi. Ja itse olen täällä edelleenkin siis ex-mieheni nimellä, jonka käytöstä sain aikoinaan kääntyä suurlähetystön puoleen, jotka vahvistivat sen, että Suomessa on sellainen käytäntö mahdollinen. Mutta olisihan se hassua, jos meikäläisellä olisi Suomessa nykyisen mieheni sukunimi ja Italiassa entisen mieheni sukunimi.

Olen myös miettinyt muita vaihtoehtoja, kun niitä sukunimiä on ollut enempikin. Voisin ottaa tyttönimeni, joka oli Bergström adoptiovanhempieni mukaan, tai alkuperäisen sukunimeni Myyryläinen. Molemmat olisivat vaikeita italialaisille, kuten myös biologisen äitini tyttönimi Vänskä, joka olisi kivan lyhyt ja ytimekäs. Mutta täällä siitä tulisi Vanska, eikä se enää olisi mielestäni yhtään sama asia. (RVC)