Ai, että! Olen pikkasen ylpeäkin, tai sanotaanko kovasti tyytyväinen, huomattuani eilen, että toimittamani Mansikka-lehti (mansikat.vuodatus.net) on päässyt Kansalliskirjaston verkkolehti-luetteloon. Meidät on huomattu ja olemme hyvässä seurassa.
Mansikkahan on ennen kaikkea Italian suomalaisten oma lehti, mutta toki kaikille muillekin, erityisesti Italian ystäville avoin nettijulkaisu. Ja netissähän sitä voi lukea kuka tahansa.
Ensimmäinen Mansikka ilmestyi toukokuussa 1991 liimataittojärjestelmällä luotuna ja monistettuna ja mustavalkoisena A4-kokoisena monisteena Italian suomalaisten vuosikokouksen yhteydessä keväällä 1991. Teemana tapaamisessa oli kulttuurishokki. Ilmestyminen lakkasi syksyllä 1993 erään suuren suomennustyön takia. Ja tauko venyi sitten moneksi vuodeksi.
Vuonna 2000 ilmestyi yksi monistettu numero, joka sentään ulkoasultaan oli huomattavasti paremman näköinen, kun sivujen luominen oli mahdollista tehdä kokonaan koneella. Sen jälkeen kokeiltiin sähköpostilla lähetettävää versiota useaan otteeseen.
Vähän toista vuotta lehdellä oli ihan oma kotisivunsakin, joka kuitenkin jouduttiin lakkauttamaan, kun sivujen luoja vetäytyi tehtävästä. Palasimme taas sähköposti-versioon, kunnes marraskuussa 2006 keksin nykyisen blogiversion ja löysin sivupohjan luojankin, joka lahjoitti luomuksensa Mansikka-lehdelle.
Nyt vain kaipaan kovasti lisää kirjoittajia, jotta lehdelle saataisiin monipuolisempi ilme. Suomalaisethan ovat kovia kirjoittajia. Joka viides suomalainen on harrastajakirjoittaja. Ja näkeehän sen jo Blogilistastakin.
Kiitos tästä vinkistä, en tiennyt Mansikka-lehden olemassaolosta. Merkkasin sen heti suosikikseni.
Perheenäiti, kiva että löysit vinkkini. Mukavia lukuhetkiä.
Onnea Mansikalle!
KIITOS, HALLATAR!