Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2008

UUDEN VUODEN PÄIVÄNÄ HELPOTTAA

Ikävä iskee Italiassa

ihan joka joulu,

sinne Suomeen tietty,

vaikka on vierellä kulta.

Ei siitä mihinkään pääse,

vaikkei niitä lapsuuden jouluja

saakaan takaisin eikä niitä,

kun tytöt olivat pieniä.

Nyt on perhe hajallaan

Suomessa, Saksassa, Italiassa.

Onneksi Uusi Vuosi

tuo mukanaan uudet kujeet

ja odotuksen aiheet.

Ja päivä päivältä

lähenee kesä,

jolloin taas tapaamme.

Ainakin toivon niin….

(RVC)

Read Full Post »

Erilainen joulumme

(Etsitkö ehkä vastausta Pakinaperjantain Vätys-haasteeseen, se on osoitteessa:                                                                             https://ritviecav.wordpress.com/2009/02/21/perjantaipakina/)

Tänä vuonna, tai oikeammin sanottuna viime vuonna, noin viikko sitten, meillä oli kaikista aiemmista jouluista täysin poikkeava joulu. Vietimme näet osan yöstä ensiapuasemalla. Mieheni verensokeri laski alas, enkä saanut häntä millään virkoamaan. Se oli raju kohtaus, ja minua todella pelotti, koska voimani eivät riittäneet pitämään häntä paikallaan, jotta hän ei loukkaisi itseään… Onneksi olimme keittiössä, jossa on onneksi kuitenkin vähemmän vaarallisia huonekaluja kuin olohuoneessa.

Olin yrittänyt antaa hänelle sokeria, siinä juurikaan onnistumatta, ja hän menetti lopulta tajuntansa. Olin siirrellyt kaikkea mahdollisesti särkyvää pois hänen ulottuviltaan, mutta ihan vammoitta ei siitä kuitenkaan selvitty. Otsassa hänellä on yhä muistona mustelma siitä yöstä. Siinä rytäkässä hajosi yksi pöytäkin.

Lopulta soitin hätänumeroon. Paikalle tuli peräti kaksi ambulanssia, ja toisessa oli myös lääkäri, joka määräsi mieheni vietäväksi ensiapuasemalle. Minulta jäi siinä kiireessä laukkukin kotiin, mutta onneksi sentään muistin ottaa mukaan kodin avaimet.

Ensiapuasemalla oli tungosta, ja saimme odottaa aika tovin, ennen kuin mieheni pääsi lääkärintarkastukseen. Viereisessä vuoteessa olleelle miehelle annettiin happea, ja minulle tuli elävästi mieleen isäni viimeiset hetket noin 25 vuotta sitten. Onneksi olin rientänyt töiden jälkeen häntä sairaalaan katsomaan, sillä aamuyöstä hän siirtyi ajasta ikuisuuteen. Niinhän sitä sanotaan.

Ensiapuasemalla ei ollut kyllä jälkeäkään joulusta, ympärillä potilaat valittivat vaivojaan ja kauempana pikkuvauva huusi sydäntä särkevästi äitinsä sylissä. Rassu pieni.

Kun mieheni lopulta pääsi lääkärintarkastukseen, tämän mielestä miestäni ei olisi ollenkaan pitänyt tuoda koko ensiapuasemalle. Koska hänen haavansa olivat kuitenkin vain pinnallisia, ja niiden puhdistaminen olisi lääkärin mielestä riittänyt. Ja sokerin tasokin oli jo noussut. Vähän turhankin paljon. Henkäisimme helpotuksesta, ja poistuimme pihalle odottamaan taksia, joita jouluyönä oli todella vaikea tavoittaa.

Mieheni mustelma vasemman silmäluomen yläpuolella on jo huomattavasti vaalentunut, muttei vielä kokonaan poissa. Tätä joulua en minä ainakaan kovin hevillä unohda. Ja syvällä sydämessäni piileskelee jatkuvasti pieni pelko, vaikka olenkin jo oppinut toimimaan näissä tilanteissa ja useimmiten osaan antaa tarvittavan ensiavun. (RVC)

Read Full Post »

« Newer Posts