Italian hallituskriisi

Ollaan nyt kuulolla ja katsotaan….

Olihan se ikävää, että Prodin keskusta-vasemmistohallitus kaatui, mutta toisaalta se oli helpotus, koska senaatin vähäisen enemmistön takia jokainen äänestyskerta oli riski. Sanoinkin miehelleni, että itseasiassa näin ehkä olikin parempi, onhan sitä pelätty jo parinkymmenen kuukauden ajan. Eli siis koko ajan. Olihan se käytännössä täysin mahdoton koalitio, jonka jokainen pienenkin puolueen edustaja halusi jatkuvasti olla esillä ja saada äänensä kuuluville. Ja yritti ajaa hallituksen politiikkaa haluamaansa suuntaan.

Laittaa nyt samaan koalitioon äärivasemmisto ja keskusta, eihän siitä mitään tule ainakaan Italian kaltaisessa maassa, jossa kaikki haluavat olla kukkona tunkiolla. Mutta toisaalta ei ollut muutakaan mahdollisuutta, koska Berlusconin johtama oikeistokeskusta oli ja on niin vahva.

Berlusconi nauttii valtavaa kansansuosiota, vaikka hänen persoonallisuutensa on itse asiassa melko narsistinen, ja viimeksikin hän ajoi hallituksessa voittopuolisesti omia etujaan. Nyt on Berlusconilla kova kiire saada aikaan vaalit, jotka hän lähes sataprosenttisella todennäköisyydellä voittaa. Ei hänelläkään ole aikaa aivan mahdottomasti jäljellä ikänsä puolesta. Ja toisaalta hänen uskotaan myös tähtäävän seuraavaksi Italian presidentiksi.

Prodia kutsutaan Mortadellaksi, koska kyseistä makkaraa valmistetaan hänen kotikaupungissaan Bolognassa. Mutta kyllä sillä vastustajien mielessä on varmaankin toisenlainenkin merkitys. Todennäköisesti häntä pidetään vähän lepsuna, koska hän ei elämöi samalla tavalla kuin monet muut poliitikot Italiassa. Eikä hän ole samalla lailla vallanhimoinen. Minusta hän kyllä muistuttaa lähinnä isällistä joulupukkia. Ja ehkä myös Suomen pääministeriä Matti Vanhasta, joka ei liioin – käsittääkseni – tuo itseään liiemmälti esille.

Prodi yritti hallituksessaan myös noudattaa EU:n asettamia vaatimuksia, mutta eihän se onnistu Italian kaltaisessa maassa, missä säännöt on luotu etupäässä rikottavaksi. Ja erilaiset mafiat jyllää. Näkeehän se nyt tuosta Napolin roskaskandaalistakin.

Summa summarum: Italialainen politiikka muistuttaa ulkopuolisesta lähinnä oopperaa. Oopperan syntysijoilla. Vaikka olen asunut Italiassa jo lähes 23 vuotta, olen ulkopuolinen siinä mielessä, etten voi äänestää Italiassa valtiollisissa vaaleissa, koska en ole Italian kansalainen.

Meillä on sekä Suomen että Italian pöytäliput kaapin päällä olohuoneessa. Italian lippu on puolitangossa siitä lähtien, kun Berlusconista tuli edellisellä kerralla pääministeri. En nostanut lippua ylös edes Prodin hallituksen aikana, koska sen kesto näytti jo alusta alkaen epävarmalta senaatin niukan enemmistön takia, minkä vuoksi tilanne pelastettiinkin usein elinikäisten senaattorien äänten avulla. Itse en todellakaan ymmärrä, mitä virkaa koko senaatilla tai siis parlamentin kahdella kamarilla on. Mutta vaikeaa siitä varmaan on päästä eroon. Tuskin kukaan poliitikko haluaa luopua paikastaan. ja sen tuomista huomattavista taloudellisista eduista. Mutta kalliiksi kaksi kamaria joka tapauksessa tulee Italian valtiolle ja siis veronmaksajille. (RVC)