Valitettavasti kuvan siirtäminen tähän blogiin ei onnistunut, sillä kuva peitti koko kuvaruudun. Jos joku osaisi neuvoa, mitä tulisi tehdä, olisin kiitollinen ohjeesta kommenteissa. Alkuperäinen kuva tulee esiin Wikipediassa, kun klikkaat alla olevaa linkkiä.
Maalaus: Henri de Toulouse-Lautrec/Wikimedia Commons
ODOTUS
Lähdettyäsi
minun on kylmä
ja kääriydyn vanhaan
villatakkiisi vaatenaulakolla
Kuljen ikkunasta ikkunaan
ja kuuntelen ovia,
mutta sinä et tule
ja minun on nälkä
ja minun on ikävä.
Kynttilä pöydällä
on palamassa loppuun
ja minun on vilu ja nälkä
ja ikävä. Etkä sinä tule.
Ja kun lopulta saavut,
sylini kostuu ilosta.
Runosi tiivis tunnelma on lähes käsinkosketeltava. Ja kertoo naisen riippuvuudesta. Oma tulkintani on niin päinvastainen, että naurattaa. Mutta minähän olenkin pelleilijä.
Kiitos, Utuinen, kommentista. Itse en kyllä ajatellut riippuvuutta runoa kirjoittaessani, vaan rakastumisen huumaa. Jonkinlaista riippuvuuttahan kyllä aina esiintyy parisuhteessa, ainakin sen alkuvaiheessa. Joten kyllähän se sitäkin jollain tavalla on.
Voisihan sitä välipalaa ja villasukat jalkaan
)
Pidin tästä runosta, sen rytmi tempaisee lukijan mukaansa
Sitäköhän se rakkaudesta riutuminen onkin, ettei muista syödä. Helanes on oikeassa, ainakin välipalaa osaa nainen odotellessaan näykkäistä.
Miehet ovat aina niin ihanan käytännöllisiä. Välipala ja villasukat!!! Kiitos Helanes.
Kiitos, jl. Pidin myös Sinun runostasi. Tervetuloa joukkoomme.
Utuinen, mutta jos mies viipyy kauan ja usein, ja nainen napostelee aina alvariinsa jotain välipaloja, niin kiloja tuppaa… Onneksi tuo kiihkeän rakastumisen aika sentään joskus loppuu. Yleensä.
Olet saanut runolla saman värin kuin taulussa.
Kiitos, Oh-show-tah hoi-ne-ne.