… tämän ihanan kukan myötä, jota tiettävästi juhannusruusuksi kutsutaan.

Teidän ansiostanne ylitettiin juuri äskettäin 25.000 kävijän (tai käynnin) määrä.  Kiitokset teille kaikille! Ja tervetuloa kurkistamaan ja lukemaan blogiani jatkossakin.  Ja  aurinkoista ja virkistävää kesää kaikille!  (RVC)

  

KIITOKSET KAIKILLE!   

Yli 1300 vetoaa egyptiläisvanhuksen puolesta 

Taas ollaan karkottamassa isoäitiä, tällä kertaa egyptiläistä naista. Kuulin asiasta aamulla uutisissa.  Ja asiasta on kirjoittanut myös muun muassa  Iltalehti seuraavaa:

Egyptiläisisoäidin karkotusta vastustava adressi kerää nopeasti lisää nimiä.  Yli 1300 on jo vedonnut  egyptiläisvanhuksen puolesta, lehti toteaa.  Ja arkkipiispat vetosivat egyptiläisvanhuksen puolesta

Internetissä olevassa adressissa toivotaan, että vanhus saisi elää vuosia Suomessa asuneiden omaistensa kanssa. Vetoomuksen mukaan karkotuspäätös on raaka ja epäinhimillinen.

Myös verkostopalvelu Facebookiin on perustettu tukiryhmä vanhuksen puolesta. 64-vuotias egyptiläinen Eveline Fadayel on asunut Vantaalla jo kaksi vuotta kolmen poikansa kanssa.

Kuukausi sitten hylätyn oleskelulupahakemuksen takia isoäitiä uhkaa karkotus Suomesta, koska lain mukaan isovanhemmat eivät kuulu ydinperheeseen. Naisella ei ole omaisia Egyptissä, eikä hän pärjää ilman apua. Myös arkkipiispat ovat vedonneet karkotuspäätöksen kumoamiseksi. Asiasta kertoi ensin Yleisradio, totesi Iltalehti.

Tässä on taas nähtävissä kulttuurieroja, joista olen itsekin kirjoittanut Monikulttuurinen perhe-kirjassa.  Perhekäsitys on hyvin erilainen eri puolilla maapalloa  ja jopa Euroopassakin.  En osaisi edes kuvitella, että Italiassa karkotettaisiin isoäiti takaisin Egyptiin, jossa hänellä ei ole ketään omaisia.  Ja nimenomaan, kun karkotetulla onkin Suomessa omaisia, ei ole pelkoa siitäkään, että hän kävisi valtion kukkarolla.

Mielestäni tässä on kyse myös vallankäytöstä, joka on suorastaan häpeällistä!  Eikö suomalaisilla päättäjillä ole ollenkaan sydäntä?  Kysyn vaan!   Onneksi kaikki suomalaiset eivät sentään ole noin julmia, mikä näkyy siitäkin, että  vetoomusadressiin kertyy koko ajan lisää nimiä.  Lähden tästä minäkin lisäämään siihen oman nimeni!   (RVC)

…. ällikällä lyöty ja vihainen

Palatessani lyhyeltä Rooman reissulta sattui seuraava, todella uskomaton tapaus.  Vieressäni junassa istui nuori tyttö, joka kertoi tulevansa Etelä-Amerikasta ja menevänsä tervehtimään ystävätärtään Terniin.  Hänen junamatkansa hinta oli noin 7 euroa.  Kyse ei siis ollut EuroStarista, vaan paljon hitaammasta ja halvemmasta junasta.

Kuten monet Italiassa käyneistä lukijoista tietävätkin,  jos junalippuun ei sisälly paikanvarausta, lippu tulee leimata ”obliteratrice”-nimisessä koneessa ennen junaan nousua, ja siten vahvistaa sen käyttö. Muuten joutuu maksamaan sakot, jos tarkastaja tulee paikalle.   Sama koskee lippuja, joita ei käytetäkään alkuperäisen tilauksen mukaiseen junaan, jonne oli varattu paikka.

Tämä kaikki on kirjoitettuna lipun taakse todella pienikokoisin kirjaimin italiaksi. Lisäksi asia kerrotaan tiivistäen englanniksi.  Muun kielisiä selityksiä  lipussa ei ole.  Ei saksaksi, ranskaksi, espanjaksi, eikä venäjäksikään, eikä tietenkään suomeksikaan. 

Se mikä myös jätetään kertomatta italiaksi ja englanniksikin, puhumattakaan muista kielistä, on leimaamatta jättämisen takia perittävistä ylisuurista sakoista.  Se on nykyään 50 euroa lipun hinnasta riippumatta , ja jos et maksa suosiolla heti paikalla, summa nousee 100 euroon. Siis sakot tulevat myös lipun leimaamattomuudesta, eikä ainoastaan siitä, ettei ole ollenkaan lippua.  

Ovatpa keksineet hyvän rahapajan!  Sellaisen vaikutuksen siitä ainakin sain eilen  2. heinäkuuta keskipäivän aikaan junassa, jossa matkusti myös edellä mainittu nuori nainen  Etelä-Amerikasta. Hän ei ymmärrä englantia, mutta italiaa kylläkin jonkin verran.

Lipun myyjät eivät ollet kertoneet hänelle, että hänen olisi pitänyt leimata noin seitsemän euron arvoinen lippunsa. Sen seurauksena naispuolinen lippujen tarkastaja  mätkäytti hänelle todella röyhkeiltä tuntuvat 50  euron sakot !   Tyttöparka?

Mielestäni  (ja monen muunkin kanssamatkustajani  mielestä) sakko oli todella kohtuuton. Olen suorastaan raivoissani! Yritetäänkö Italiassa parantaa junaliikenteen kannattavuutta keräten sakkorahat vähävaraisilta?  Huomattavasti kalliimmissa EuroStar-junissahan on paikanvaraukset, jolloin lippuja ei tarvitse leimata, tosin hintakin on moninkertainen.

Tässä on hätävarjelun liioittelun makua. Koko systeemihän perustuu epäilyyn, että matkustaja voisi käyttää leimaamattoman lipun uudelleen, koska se on leimaamattomana voimassa kaksi kuukautta.  Siitä ei kuitenkaan ole mitään todisteita, että näin todella tapahtuisi.  Kun kielitaidottomana törmää ensi kerran sanaan convalidare, ei todennäköisesti  edes ymmärrä sanan merkitystäkään.

Jos tällainen rahastus jatkuu turistien suosimassa Italiassa, voi käydä niinkin, että kun sana leviää tällaisten tapausten myötä, turistien määräkin alkaa aikaa myöten ratkaisevasti huveta.   Sanokaa minun sanoneen.  (RVC)

ooo

 PS.  Olisi muuten saattanut  sattua minullekin, sillä kun Terminin asemalla olin ostamassa paluulippua Jesiin, kauhistuneena pitkiin lippujonoihin päätin mennä itsepalvelukoneelle.  Muuan nuorimies tuli apuun ja sain lipun käteeni tekemättä mitään.  Hän myös leimasi sen, mikä olisi saattanut jäädä minultakin tekemättä.  Joten mielelläni annoin hänelle siitä hyvästä muutaman kolikon. 

 

Hevosesta ritareihin

Rahalla saa ja hevosella pääsee. No, ei tietenkään rahallakaan välttämättä kaikkea saa, esimerkiksi onnea. Eikä hevosella pääse  joka paikkaan, esimerkiksi kirjastoon tai kirjakauppaan tai leffaan tai konserttiin.  Ulko-ovelle saakka toki sentään voisi päästä. 

Oli miten oli, hevonen on sympaattinen eläin, ja siksi en loukkaantunut, vaikka rippisleirillä aikoinaan – kauan sitten – liikanimekseni, jollainen jokaisella oli, tuli Heppa, vaikka sen alunperin piti olla Ebba.  Heppa olinkin sitten monta vuotta monille silloisille ystävilleni, vaikken liiemmälti hirnunutkaan.

Hevonen on tavalla tai toisella ollut kohtaloni, vaikken sen selkään ole koskaan nuossutkaan, sillä  osa nykyisestä sukunimestäni viittaa hevoseen. Nimittäin se italialainen sukunimeni Cavallari.

Cavallo on hevonen italian kielellä, ja cavalla  taas on tamma. Cavallari on monikko sanasta cavallaro, joka tarkoittaa hevoslauman vartijaa. Lienevätkö italialaisen puolisoni esi-isät harjoittaneet kyseistä ammattia joskus aikojen saatossa. Mene ja tiedä.

On huomattava, että myös suomalaisella sanalla kavaljeeri on juurensa italialaisessa hevosessa.  Myös Suomessa -  kuten Italiassa ja muuallakin Euroopassa ja maailmalla -  kuka tahansa mies voi toimia jonkun naisen tilapäisenä tai pysyvänä kavaljeerina. Näin hevosesta lähtöisin oleva sana on siirtynyt myös suomen kieleen. 

Italiaksi se on cavaliere, joka tarkoittaa paitsi ratsastajaa ja ratsumiestä myös ritaria. Cavaliere on myös Italian valtion myöntämä arvonimi.  Muun muassa nykyinen Italian pääministeri Silvio Berlusconi on cavaliere,  vaikkei hän aina niin  ”galantti”  naisten kanssa olekaan.

Italian kielessä käytetään myös vuosisadanvaihteen molemmin puolin sanontaa a cavallo di due secoli.  Ja kun jollakulla on kova kuume italialaiset sanovat febbre di cavallo (hevoskuume). Ja mennä apostolin kyydillä on italiaksi andare col cavallo di San Francesco. (RVC)

PS.  Vastaus Pakinaperjantain haasteeseen  HEVONEN.

Tietokone käsilaukkuun

No niin, nyt minullakin on käsilaukkuun mahtuva, kannettava Packard Bell-tietokone. Tai ehkä ei sentään ihan kaikkiin käsilaukkuihin, mutta kyllä minulla sellainenkin on, johon se mahtuu. 25 x 16, 8 senttiä. Ja suljettuna sen paksuus on 2,5 senttiä. Se on tosi söpöliini. Melkein kuin leikkikalu. Isojen ihmisten leikkikalu. Ja tyylikäskin on sen musta kiiltävä kansi. Siinä se on pöydällä edessäni, vaikka kirjoitankin nyt isolla ei-kannettavalla HP:llä.

Minulla oli tai on edelleenkin tavallinen kannettavakin, joka kuitenkin on nyt mieheni käytössä, joka jäi noin vuosi sitten eläkkeelle, ja on nyt innostunut opettelemaan tietokoneen käyttöä. Eläkkeellä olevilla miehillä näyttää olevan vähän kaikilla ongelmana, miten saisi aikansa kulumaan. Se ero meissä naisissa on yleensä miehiin nähden, että meillä on ongelmana miten saamme käytettävissä olevan aikamme riittämään.

Hyvä, että Murulla on nyt puuhastelua, vaikka välistä joudunkin ihan rautalangasta vääntäen selittämään tietokoneeseen liittyviä asioita, jotka aikoinaan sai itsekseni opetella. Mutta mitäpä sitä ei tekisi Murulleen jo perherauhankin takia! Mutta silti mieheni on huolestunut siitä, että miten minä saan aikani kulumaan. Eikä auta vaikka sanon toistamiseen, että No problem!

Suunnittelemme Suomen matkaa elokuussa

Tässä pitää jo pikku hiljaa alkaa suunnittelemaan Suomen reissuakin. Elokuussa sinne on tultava, ensinnäkin, koska en voi oikein loistaa poissaolollani Ulkosuomalaisparlamentin Välimeren alueen kokouksesta, koska olen vielä ensi kevään istuntoon saakka puhemihistön varajäsen. Valitettavasti en sitten voikaan osallistua yhtenä päivänä Helsingin kirjamessuihin lokakuussa Monikulttuurinen perhe-kirjan muiden kirjoittajien ja Kustannusarkin edustajien kanssa, vaikka minun osuuteni siitä kirjasta on suurin.

Syynä on se, että ei ole varoja kahteen matkaan vuodessa varsinkaan, kun en enää matkusta Suomeenkaan yksin ilman miestäni. Pelkkä matka täältä meiltä maksaa kahdelle hengelle yli tuhat euroa. Sitä paitsi afrotanssin opettajana toimivalla tyttärelläni on lokakuussa jo täysi meno päällä, eikä hänellä jäisi juurikaan aikaan seurusteluun kanssamme. Sellaista on elämä, kaikkea ei voi saada. Välistä joutuu valitsemaan kahdesta tai joskus useammastakin vaihtoehdosta sen paremman tai sopivamman.

Olen tässä miettinyt ja ehdottanutkin sitä kustantajalle, että järjestettäisiin jonkinlainen lukijatapaaminen Suomessa olo-aikanani. Saa nyt sitten nähdä. Se sopisi aika hyvin senkin takia, että meikäläisen – edellä mainitussa kirjassa oleva –  artikkeli julkaistaan niihin aikoihin tiivistettynä Kodin Kuvalehdessä, saamieni titeojen mukaan 20. elokuuta ilmestyvässä numerossa. (RVC)

… tuulimyllyjä vastaan

Haluaisinpa olla kärpäsenä katossa, kun Italian pääministeri Silvio B.  tapaa Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman.   Herra B:n aiempi Obamaa koskeva tokaisu tämän ruskettuneisuudesta: È alto, bello, abbronzato (eli  on pitkä, komea, ruskettunut) herätti kiusallista huomiota eri puolilla maailmaa.  Burlesconia se ei kuitenkaan ole haitannut, sillä hän jatkaa samaan tyyliin.  Ennen lähtöään hän kysyi: – Onko teillä jotain terveisiä Obamalle?  Minä menen sinne, kauniisti  ruskettuneen luo… (Joko taas!?)

Mutta ei siinä kaikki!  Italian pääministeri toteaa taas toistamiseen:  - “ On mahdotonta, että Italiasta tulisi  monikansallinen maa (paese multietnico) ”   Arvoisa pääministeri, Italiahan on jo sitä!  Täällä on lukuisia pieniä ja vähän suurempiakin vähemmistöryhmiä, jotka tulevat paitsi EU:n alueelta toisista maista,  myös Euroopan ulkopuolisista maista. 

On kokonaisia perheitä, mutta myös italialaisten kanssa avioituneita, enimmäkseen naisia, mutta myös miehiä. Suomalaisiakin, joista   monella on Italian kansalaisuuskin, mutta he tuntevat silti itsensä suomalaisiksi, vaikka ovatkin hyvin integroituneet Italiaan.

Arvoisa pääministeri, todellisuutta on turha kieltää. Se on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. (RVC)

Taiteilija

Pikkuinen poika
riipusteli taivaalle
aurinkoisen ja
maahan auringonkukkaa
koko sylin täydeltä.

ooo

Ihanaa

Ei ole mitään
uunituoretta leipää
ihanampaa. Sen
tuoksussa yhdistyy niin
monen ihmisen työ.

ooo

Ilmaiset hymyt

Tiskin takana
iso keltainen kyltti:
Hymy ei maksa
mitään! Saankin hymyillä
siis ihan ilmaiseksi.

ooo

Karkaavat ajatukset

Ajatukseni
karkaavat jatkuvasti
sinun luoksesi,
vaikka kuinka yritän
pitää niitä kurissa.

oooo

Ukaasi

Mene ihmeessä.
Mehän sovimme, ettei
toista kahlita.
Mene, mutta paluuta
ei sitten enää ole.
(rvc)

Mikä urakka takana päin!!!

Niinpä, minulla on tosi iso urakka takanapäin.  Ei, ei ole kyse kirjoittamisesta tällä kertaa, vaan entisen tietokoneeni (XP) tyhjentämisestä.  Sehän oli pullollaan tekstiä, ja niiden siirtämisessä ulkoiseen levyasemaan (La Cie, jota suosittelen)  vei minulta viikon päivät.  Syynä moiseen urakkaan oli se, että mieheni oli tullut luvanneeksi yhdelle kaverilleen sen tietokoneen.   Puhumatta siitä minulle etukäteen.  Eikä hän vieläkään ole sisäistänyt sitä, ettei meikäläinen voi hävittää omia tekstejään tuosta noin vaan.  Eikä muidenkaan kirjoituksia, joita olin kerännyt tietokoneelle ennen ulkoisen levyaseman hankkimista.

Se oli kyllä  rankka urakka, mutta oli se hauskaakin siinä mielessä, että oli aivan kuin olisi päiväkirjan avannut, koska teksteissä tuli esiin asioita ja tapahtumia, joita en enää  kunnolla muistanutkaan.  Ainakaan tarkasti.  Ja hyödyllistäkin se oli, koska oli sieltä löytyi jotain käyttökelpoista jutun juurtakin.

Lisäksi  olen keskustellut muutamien Italian suomalaisten kanssa siitä,  ketä me voisimme ehdottaa ulkosuomalaisparlamentin (USP) Välimeren aluetta edustavaksi varapuhemieheksi.   Joskin Espanjan “muuttolinnut”  on niin iso yhteisö, että on todella vaikeaa saada enemmistöä ehdokkaamme taakse. Itse olen ollut USP:n varapuhemiehenä vuosina 1997- 2000.  Ensimmäisenä kautena 1997-1998  ei  Ulkosuomalaisparlamenttia ollut vielä jaettu alueisiin,  mutta vuodesta 1998 lähtien USP on jaettu kahdeksaan alueeseen.  Välimeren alueeseen kuuluvat Italia, Espanja, Kreikka ja  Afrikka, joka tosin on aliedustettu.

Tuo kauteni USP:n varapuhemiehenä oli tosi hienoa aikaa,  ja mehän – silloinen puhemiehistö – sen systeemin tavallaan loimmekin. Vuoden  2000 jälkeen olen ollut kolme kautta toimineen varapuhemiehen, Olavi Peltolan  varahenkilönä yhtä kautta lukuunottamatta.  Nyt olen ilmoittanut, etten ole enää käytettävissä.   Myös Olavi Peltolaa seurannut  varapuhemies, Arto Heikkinen Espanjasta on ilmoittanut jättävänsä tehtävän, ja edessä on uuden varapuhemiehen valinta.

Todennäköisesti se menee taas Espanjaan, koska siellä osan aikaa vuodesta asuvilla “muuttolinnuilla” on alueellamme mahtava enemmistö.  Ja toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas  joutuu tyytymään taas varahenkilön rooliin.  Silti pitää seurata kokousraportteja ja varapuhemiesten välistä keskustelua, voidakseen tarvittaessa tuurata varsinaista alueen varapuhemiestä tai ottaa haltuunsa koko homma. Mitä ei ainakaan tähän mennessä ole vielä koskaan tapahtunut. Millään USP:n kahdeksasta alueesta.

Vuosien mittaan USP on saanut  toteutetuiksi monia hyviä,  ulkosuomalaisten tekemiä aloitteita.  Yksi merkittävimmistä on ollut kaksoiskansalaisuuden salliminen ulkosuomalaisille, joka toteutui minun varapuhemieskaudellani. Mutta kyllä sen eteen tehtiin paljon töitäkin. Osallistuin niihin aikoihin myös täällä Italiassa kaksoiskansalaisuutta käsittelevään seminaariin Trevisossa, jossa pidin aiheesta tilaisuutta varten valmistellun oman puheenvuoronkin.  Seminaarin anti oli aikoinaan pitkään netissäkin luettavissa.

Itse en kuitenkaan ole vielä hankkinut itselleni Italian kansalaisuutta.  Osittain senkin takia, että minua hiukan hirvittää laittaa anomukseen kaikki entiset sukunimeni. Täällä Italiassa kun naisilla on avioliiton solmittuaankin tyttönimensä käytössä. Minulla on niitä tyttönimiäkin kaksi, kun minut on pienenä adoptoitu.  Ja lisäksi on nykyinen virallinen sukunimeni Suomessa  kaksoisnimi, joka muodostuu entisen ja nykyisen puolisoni nimestä, mitä täällä on jo ehditty ihmetellä.  En haluaisi taas vaihtaa sukunimeä sellaiseen, jota en ole käyttänyt vuosikymmeniin. Ja joka sitä paitsi olisi italialaisille vaikea lausuttavaksi. (Myyryläinen tai Bergström)   On siinä minulla tenkkapoo.  Eikö totta?!  (RVC)

Realistista puhetta monikulttuurisista perheistä

Suomi on tänä päivänä niin monikulttuurinen maa, että itse kunkin meistä tulisi tyydyttävästi tietää  ja ymmärtää, minkälaisten kysymysten kanssa maahamme tai sieltä muualle muuttaneet ihmiset painivat ja mistä iloitsevat.

Hyvän työkalupakin tähän tarkoitukseen tarjoaa Päivi Oksi Walterin, Jonna Roosin ja Ritva Viertola-Cavallarin kirja Monikulttuurinen perhe. Nämä kolme naista puhuvat kukin oman kokemuksensa kautta, mutta valottavat aihetta eri näkökulmista.

Kirjoittajat eivät maalaile piruja seinille siitä, miten mahdottomia yhtälöitä eri kulttuurit, uskonnot tai kasvatusnäkemykset monikulttuurisessa perheessä muodostavat, mutta eivät liioin kaunistelekaan niitä mutkia, joita eteen saattaa tulla.

Tämän lisäksi kirja sisältää kelpo tietopaketin niille, jotka sunnittelevat yhteistä elämää toisen kulttuurin edustajan kanssa.

Minulle kirja avasti monta asiaa, vaikka luulin jo aiheen abc:n tietäväni. Avartava oli pelkästään oivallus, kuinka monia eri kehitysvaiheita maahanmuuttaja kotiutumisessaan joutuu käymään läpi, ja kuinka eri tavoin samankin perheen eri-ikäiset jäsenet prosessin kokevat.

Kahden kulttuurin perheistä muodostuva kolmas kulttuuri ei ole olohuoneisiin muuttava virtahepo, vaan parhaimmillaan rikkaus.

Helmeilevä pieni yksityiskohta oli myös Jonna Roosin maahanmuuttajista käyttämä termi uussuomalainen,  joka osaltaan ohjannee ajattelua suvaitsevaisempaan suuntaan.

PS.  Näin kivasti  kirjoitti Anita Järvisalo.  Saamastani kopiosta ei näy lehden nimi, mutta  ilmeisesti se on julkaistu espoolaisessa lehdessä. (Tarkistan vielä asian. RVC))

Italialainen La Repubblica-lehti esittää päivittäin samat 10 kysymystä Italian 72-vuotiaalle pääministerille Silvio Berlusconille, jotka liittyvät hänen ystävyyteensä äskettäin 18-vuotta täyttäneen, ja Berlusconia ”papiksi” (= isukki) kutsuvan Noemi Letizian ja tämän perheen kanssa.

La Repubblica haluaa tietää, mikä on hänen suhteensa nuoreen naiseen, koska se on johtanut Berlusconin vaimon Veronica Larion hakemaan avioeroa miehestään. Nyt myös brittiläislehdet ovat tarttuneet aiheeseen, erityisesti Times-lehti, joka on myös haastatellut Noemia ja hänen isäänsä.

Berlusconin mukaan kaikki on Italian vasemmiston juonitteluja. Kysymykset ovat seuraavat:

Ensimäinen kysymys: Herra Presidentti, miten ja milloin olette tutustunut Noemi Letizian isään?

Toinen kysymys: Kuinka usein ja missä olette tavanneet toisianne tämän tuttavuutenne aikana?

Kolmas kysymys: Kuinka kuvailisitte ystävyyttänne Benedetto Letizian kanssa?

Neljäs kysymys: Miksi olette keskustelleet Letizian kanssa ehdokkuuksista , vaikka mies ei ole edes puolueenne (PDL) jäsen?

Viides kysymys: Milloin teillä on ollut tilaisuus tutustua Noemi Letiziaan?

Kuudes kysymys: Montako kertaa olette tavannut Noemi Letizian ja missä?

Seitsemäs kysymys: Huolehditteko Noemista ja hänen tulevaisuudestaan ja autatteko taloudellisesti hänen perhettään?

Kahdeksas kysymys: Onko totta, että olette luvannut Noemille suosia häntä hänen urallaan esiintyjänä ja poliitikkona?

Yhdeksäs kysymys: Veronica Lario on sanonut, että te ”tapailette alaikäisiä”. Tapailetteko ja huolehditteko muistakin nuorista naisenaluista kuin Noemista?

Kymmenes kysymys: Vaimonne sanoo, että ”ette voi hyvin” ja että olisitte avun tarpeessa. Millainen on terveydentilanteenne?

Varmaan kiinnostaisi moniakin, erityisesti oppositiossa olevia ja heidän kannattajiaan kuulla vastaukset näihin kysymyksiin. Herra B. kuitenkin vetoaa yksityisyyteen, ja väittää koko jutun olevan opposition juonittelua häntä vastaan. Times´in mukaan Italian pääministeri on käyttänyt hyväkseen valtaansa kritikoidakseen vaimoaan ja väittänyt tämän olevan käytökseltään hairahtelevainen.

Lehden mukaan herra B. Ei erota toisistaan omia intressejään julkisista velvollisuuksistaan, minkä seurauksena yhteiskunnan asiat jäävät huonosti hoidetuiksi. Edellä esitetyt 10 kysymystä La Repubblica-lehti aikoo esittää päivittäin Berlusconille, kunnes tämä alentuu niihin vastaamaan.